Ennenaikaiset muistelmat

Internetin kirouksesta uuteen bolsevismiin

EN pyydä anteeksi niiltä, joiden poliittisia ja muita näkemyksiä vastaan puhun seuraavassa, vaan päinvastoin odotan heiltä kiitosta rehellisyyteni ja suorapuheisuuteni tähden. Samaa saavat minultakin ne, jotka minulle suoraan puhuvat. En pahoittele myöskään monien näkemysteni keskeneräisyyttä. Asioiden ollessa kuten ovat, ei voida jäädä tuleen makaamaan kunnes ne viimeisen päälle kehitetyt ihmeaseet saadaan käyttöön.

Internet näyttää olleen hyödyllinen kansallismielisen liikkeen nousulle. Ensinnäkin joku aika sitten joidenkin nationalististen mielipiteiden esittäminen oli jopa kiellettyä monissa länsimaissa, mutta internetin ansiosta sanomaa voitiin esittää julkisesti.

Yleisönä oli varsinkin internetin alkuaikoina, kun nettiyhteys oli lähinnä yliopisto-opiskelijoilla, nuoria koulutettuja ihmisiä, ja on ehkä tämän ansiota, että Sisussakin tällaisia ihmisiä on suhteellisen paljon. Olen nyt jonkun aikaa seuraillut mitä porukkaa sisulaiset ovat, ja minulta ainakin on vielä näkemättä ne "kouluttamattomien surkimusten" laumat, jotka sosiaalitieteilijöiden mukaan ovat liikkeemme perusta.

Toiseksi, nykyään useimmat länsi-eurooppalaiset pystyvät käyttämään nettiä, ja voivat sitä kautta helposti tutustua kansallismielisiin ajatuksiin. Nettisivujen kautta minäkin alun perin Suomen Sisun ja muut löysin. Se taisi muuten olla Taivaansusi, jonka esimerkki minut sai lopulta ajattelemaan, että jos hän niin kyllä sitten minäkin voin olla avoimesti kansallismielisen järjestön jäsen (kiitos sinne minne se kuuluu).

Tässä internet-jutussa on nyt kuitenkin yksi pahimmista Suomen Sisuakin kohtaavista vaaroista. Vaara on se, että Suomen Sisu taantuisi internet-kerhoksi. Internetissä on perustettu varmasti tuhansia järjestöjä, jopa uskontoja, mutta millään niistä ei ole pelkän internetin kautta ollut todellista vaikutusta maailman tilaan muuten kuin fantasioinnin tasolla.

Sisua ei tietenkään perustettu netissä, ja sillä on ollut paljon netin ulko-puolisia projekteja. Vaarana onkin ennen muuta se, että Sisun jäsenistö kuvittelisi vaikuttavansa asioihin Sisun keskustelusivuilla (kahdessa päivässä jokainen kirjoitus siellä on jo kadonnut viestitulvan alle).

Kaikkein vaarallisinta on se, että jäsenet kuvittelevat että Suomen Sisu voi olla todellinen vaikuttava järjestö ilman, että jäsenet tapaavat toisiaan ja tekevät konkreettisia tekoja virtuaalisten sijasta.

Suomen Sisu ei tietenkään ole poliittinen puolue, vaan jotain, jonka pelkkä olemassaolo voi luoda ihmisille tunteen, että on sittenkin luvallista ajatella kansallismielisesti, vaikka pörssikauppiaat yhtäällä ja sosialisoijat toisaalla sen kieltäisivätkin. Olenkin viime kuukausina törmännyt lukemattomia kertoja ihmisiin, jotka vihdoin uskaltavat sanoa keskustelussa, että he eivät esimerkiksi halua tänne sataatuhatta afrikkalaista ja heidän miljoonaa jälkeläistään. Aikaisemmin he eivät olisi uskaltaneet myöntää sitä edes itselleen, koska tuntisivat olevansa jotenkin syntisiä rasisteja.

Itse olin yksi heistä vielä vuosi, pari sitten. Suomen Sisu ja muut kansallismieliset liikkeet ympäri Euroopan ovat saaneet ihmiset tajuamaan, että kansallismielisyyskin on hyväksyttävä ja monien kannattama elämänasenne, jolla on myönteinen vaikutus meidän ja lastemme tulevaisuuteen.

Näin siis pelkkänä keskustelukerhonakin Sisulla on ollut vaikutusta. Mutta luonnollisesti me haluamme todellisia muutoksia maailmaan ja lisää sisältöä kansallismielisyyteen. Ajatelkaapa siis hetki kansallismielisyyden yhtä perusasiaa - on olemassa kansa, ja se koostuu lihasta, verestä ja maaperästä. Jos kansallismielisyys perustuisi internet-yhteyksiin, voisi yhtä hyvin sanoa, että kaikki maailman otukset, joilla vain on tietokoneyhteys, ovat samaa kansaa. Mutta näinpä ei ole - kukaan ei voi olla kansallismielinen vain tietokoneen kautta.

Sisu on löytänyt paljon tukijoita ja jäseniä internetin avulla, ja nyt meidän on synnytettävä näiden ihmisten kohtaamisia todellisessa elämässä, ja vietävä liikkeemme aivan uudelle tasolle. Merkkejä internetin kirouksen voittamisesta onkin jo nähty.

Minä aloin ajatella asioita uudesta näkökulmasta silloin viime syyskuussa New Yorkin tapahtumien jälkeen, kun Helsingin Sanomissa kerrottiin, että esim. Ranskassa on niin monta miljoonaa muslimia, että eurooppalaisten täytyy olla varovaisia kannanotoissaan ja teoissaan, jotta seurauksena ei olisi levottomuuksia.

Ajattelin että jossain on jotain pielessä, jos emme voi ottaa asioihin sitä kantaa, jonka tiedämme oman kulttuurimme perustavista lähtö-kohdista katsottuna oikeaksi vain siksi, että joudumme pelkäämään maahantulleita ulkomaalaisia. Jos näin on, niin silloin meidän täytyy joko lähettää tuollaiset ulkomaalaiset pois, tai myöntää että he ovat tuhonneet kulttuurimme moraalisen perustan.

Tällä en nyt tarkoita, että olisin erityisesti yhdysvaltalaisten ja israelilaisten puolella Lähi-idän konfliktissa, ainoastaan sitä, että siviilikohteiden pommittaminen ja tuhansien viattomien tappaminen nyt vain on väärin, ja se pitää voida täällä vapaasti sanoa.

Olenhan minä toki aina ollut ylpeä suomalaisuudestani, mutta jotenkin sen korostaminen vaikkapa liittymällä kansallismieliseen järjestöön tuntui turhalta. Eikö riittäisi että on suomalainen, tarvitseeko sitä varten mitään järjestöä perustaa? Suuri osa niistä asioista, joista olemme suomalaisuudessa ja kulttuurissamme ylpeitä, ovat syntyneet luonnostaan, ilman että niiden tekijät yrittivät nimenomaan olla suomalaisia.

Asia ei vain ole niin yksinkertainen. Suomalaisuus ei ole ikuinen asia, joka säilyisi ilman että joku siitä huolehtisi. Voisi jopa kärjistäen sanoa, että suomalaisuus on jotain, joka nykymuodossaan luotiin 1800-luvulla mm. julkaisemalla Kalevala, ja siten oikeuttamalla suomalaisten esiintyminen kansana (siihen aikaan hegeliläisten filosofien päätöksellä jokaisella kansalla piti olla oma eepoksensa).

Vaikka kansallisuus sinänsä perustuukin jollekin luonnolliselle, joka on olemassa käsitteistämme piittaamatta, on jonkun luotava noita käsitteitäkin, sillä ihmisen elämä ei perustu pelkästään luonnollisille asioille.

Etnisyyttä vielä tärkeämpi asia kansallismieliselle liikkeelle on mielestäni elämän varsinainen sisältö. Se post- moderni vasemmistolainen demokratia, jonka suuntaan yhteiskuntamme on viime sotien jälkeen siirtynyt, on tullut minulle hyvin vastenmieliseksi. Se perustuu heikkouden ja tasapäisyyden palvontaan. Kaikki on kuulemma samanarvoista vain siksi, että sattuu olemaan olemassa. Jokainen ihminen on yhtä hyvä, olipa kyse millaisesta vähämielisestä hyvänsä. Eihän tavoitteena tietenkään pidä olla mikään heikompien alistaminen, mutta nykysuuntaus merkitsee vahvempien alistamista, niiden ihmisten alistamista, joilta löytyy rohkeutta, riskinottokykyä ja tahdonvoimaa joiden avulla kulttuurimme pysyisi elävänä. Lopulta se merkitsee vahvuuden alistamista kaikissa ihmisissä. Jos mennään hieman akateemisemmalle alueelle, niin koko tämän kauheuden taustalta löytyy postmodernien vasemmistolaisten filosofien tietoteoria, jonka mukaan mitään totuutta ei ole, vaan kaikki teoriat ovat pohjimmiltaan samanarvoisia. Mitään todellista kauneutta, rohkeutta tai totuutta ei ole. Olkoon kaikki siis samanarvoista, ja siis pohjimmiltaan merkityksetöntä.

Minä sen sijaan sanon: en aina tiedä, mikä on totuus, mutta sen tiedän varmasti, että kaikki ei ole yhtä lailla totta. Jotkin asiat ovat todempia, parempia ja kauniimpia kuin toiset. Totuutta tavoittelevan ihmisen on siis taisteltava postmodernia vasemmistolaisuutta vastaan sitä voimakkaammin, mitä enemmän hän rakastaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta.

Vastaavasti yhdysvaltalainen MTV-kulttuuri ei sekään tee ihmisistä yhtään vahvempia. Se yrittää yhtä lailla ohjata ihmiset yhteismitallisiksi kuluttajiksi, joilla ei ole kykyä tehdä elämästään todellista. Miettikääpä siis kahdesti tarvitseeko sitä Spielbergin seuraavaa tuotosta todella nähdä.

Joku voi ehkä pitää seuraavaa vertailua hieman ylidramatisoituna, mutta se kuitenkin selittää sen, miksi suhtaudun asioihin hyvin vakavasti. Saatan myös osoittaa tietämät-tömyyttä joidenkin historiallisten tosiasioiden hienouksista, mutta sekään ei hämärrä itse asiaa, eli sitä, minkälaisiin asioihin edessämme olevaa työtä pitää verrata.

Suomalaiset ovat viimeisen sadan vuoden aikana käyneet neljä sotaa, joista yksi taisi jäädä käymättä ja yksi on vasta alkamassa.

Ensimmäisessä tehtiin Suomesta vapaa venäläisistä ja bolsevisteista. Vaikken olekaan iloinen että se meni sellaiseksi kansalaissodaksi kuin meni, mielestäni oikea puoli kuitenkin voitti, sikäli että meistä ei sitten tullutkaan osa sosialistista maailmanjärjestystä. Suomen Sisun jäsenet voivat hyvin verrata itseään niihin jääkäreihin ja muihin aktivisteihin, jotka olivat järjestämässä asioita niin, että me olemme nyt täällä vapaina suomalaisina. Jos kaikki olisi jätetty suurruhtinaskunnan vallassa olevien poliitikkojen ja muiden "laillisuus ja hyvät tavat" -miesten rohkeuden varaan, Suomesta olisi tullut surkeaa venäläistä joutomaata, ja suomalaiset olisivat kuolleet marssilla Siperiaan.

Toisessa sodassa oli käydä hullusti, kun naapurin rauhanpuolustajat yrittivät tunkea tänne kuin pahojen suomalaisten siirtomaaherrojen alistamat kehitysmaalaiset myöhempinä aikoina. Onneksi joku oli tehnyt jotain itärajan linnoittamiseksi. Käsittääkseni sellaisilla porukoilla kuin Akateeminen Karjala-seura oli suuri merkitys näissä valmisteluissa, joiden avulla kansaintuhoajat pysäytettiin. Ymmärsin myös, että AKS oli pyrkinyt työskentelemään sen hyväksi ettei kansa olisi jakautunut oikeistoon ja vasemmis-toon niinkuin siinä ensimmäisessä sodassa. Suomen Sisu tekee hyvin, jos se vertaa itseään AKS:ään, sillä nyt alkavaa sotaa ajatellen meidän roolimme on kovin samanlainen.

En tiedä kuka osallistui kolmanteen sotaan Suomen puolella. Se oli se vapaita Pohjolan miehiä ja naisia vastaan käyty sota, jossa jokaisella hyväksytyllä poliitikolla oli oma kotiryssä, joka antoi ohjeita siitä mitä tehdä, jossa kulttuurimme mädätettiin postmoderneilla paskanheittäjillä, ja jossa kapitalistit ostettiin lihavilla tilauksilla. Minusta tuntuu, että Suomi oli ainoa maa, jonka eliitin Neuvostoliitto yritti kirjaimellisesti ostaa puolelleen, valuuttaa eli öljyähän heillä kyllä oli.

Kansankin oli määrä olla kiitollinen neuvostolaisille työpaikoistaan. Harvat ihmiset uskalsivat ryhtyä taisteluun suurta ja mahtavaa idänkauppaa vastaan. Mielelläni kuulisin, keitä nämä ihmiset olivat - ehkä ehtisin vielä kiittämään joitain heistä heidän itsensä kuullen. Nyt Neuvostoliitto on romahtanut omaan mahdottomuuteensa ja kommunismi on kuollut. Tai niinhän sitä luulisi.

Olemme ajatelleet, että neuvosto-liittolaisen kommunismin romahtaminen automaattisesti veisi pohjan pois myös länsimaiden kommunisteilta, mutta yhtä hyvin saattaa käydä päinvastoin. Kun heidän ei enää tarvitse puolustella Neuvostoliiton päivänpolitiikkaa, ei heitä ole kaikkien enää helppo assosioida mihinkään menneisyyden hirmuvaltaan. He voivat sanoa, että se, mitä sata vuotta sitten tapahtui, ei liity heihin.

Tässä neljännessä sodassa on kyse sellaisesta imperialistisesta sodasta, jolla suomalainen (ja eurooppalainen) kansa ja kulttuuri pyritään tuhoamaan, mm. tuomalla maillemme miljoonia vierasperäisiä asukkaita, jotka pelkällä äänioikeudellaan lopulta vievät meidän itsemääräämisoikeutemme. Kuten aikaisemmissa sodissamme, Suomen Sisun aktivistien kaltaisten ihmisten on alettava valmistaa puolustuslinjojamme ja yhdistää ja rohkaista kansaamme. Tämä neljäs sota on vasta alkuvaiheissaan, ja toivon todella, että se ei ikinä mene "Mainilan laukauksiin" asti, vaan hyökkäyksen pysäyttämiseksi riittää että kansamme asettuu riittävän rohkeasti näkyville osoittamaan olemassaolon tahtoaan.

Vaikka voimmekin hyvin verrata itseämme mainitsemiini historian aktivisteihin, meidän on myös muistettava mihin se meidät velvoittaa. Aikaisemmissa sodissa joutui tuomioistuimeen, jos luisti vartiopaikalta. Meidän taistelussamme vartiopaikalta livistäminen on pelkästään palkitsevaa: mainosunelmia, markkinapäihteitä ja lupauksia helposta elämästä, jossa kaikki on sallittua eikä mikään sisällä todellisuuden velvoittavaa tunnetta.

Olen varma, että post-moderni uusbolshevismi romahtaa vanhan tavoin omaan mahdottomuuteensa, kun sitä vielä vähän aikaa toteutetaan käytännössä. Myös markkinahuuma katoaa ja pörssit romahtavat. (Toisaalla jonotettiin banaaneja, toisaalla osakkeita.) On aika palata elämän todellisiin arvoihin, siihen elämänvoimaan, joka virtaa lihaa ja verta olevissa todellisissa ihmisissä. Suomalainen voittaa aina!

Kalevi Soilander