Suomen Sisu
 

« takaisin

Sosialistinen realismi

HELSINGIN Valkoisessa salissa on punainen taidenäyttely. Kävin eilen katsomassa sosialistisen realismin saavutuksia, jotka herättivät ristiriitaisia tunteita. Kolhojen tehtaiden ja mekaanisten koneiden kuvaaminen ei innostanut mielikuvitustani, mutta muutamissa maalauksissa oli taiturimaista tyyliä ja jopa kansallismielisyyden aavistuksia. Mielenkiintoista.

Pahimmille propagandatöille ja ontoille iskulauseille sopi nauraa, mutta pääsääntöisesti teokset antoivat enemmän elämyksiä kuin esimerkiksi Kiasman moderni tarjonta. Parhaat maalaukset olivat varsin tiiviitä sommitelmia jokapäiväisistä, joskin kaunistelluista tilanteista. Ne olivat mainio vastapaino virallista sanomaa tihkuville teoksille, joista puuttui tunne.

Sosialistisen realismin, kuten useimpien diktatuurien alla toimineiden taidesuuntauksien, ongelmana tuntui olevan se, että se ei kyennyt irrottautumaan valtion sanelemista aiheista ja käsittelytavoista. Kun taiteilijoille ei annettu vapautta toteuttaa itseään, jäivät tuloksetkin sieluttomiksi ja yhdentekeviksi. Parhaat teokset pyrkivät murtautumaan ulos muotista.

Sosialistinen realismi on toki sovelias taidenäyttelyn aihe, mutta vertailun vuoksi olisi mielenkiintoista tutustua myös kansallissosialistiseen taiteeseen. Yhtäläisyydet sosialistisen realismin kanssa saattaisivat olla hätkähdyttäviä. Valitettavasti myös kansallissosialistisen taiteen suurin heikkous oli inhimillisten ja aitojen tunteiden puuttuminen.

Molemmat diktatuurien luomat suuntaukset - sekä sosialistinen realismi että kansallissosialistinen taide - esittivät kiiltokuvamaisen näkemyksen edustamastaan aatteesta, mutta ne pohjautuivat kuitenkin vanhaan, jo antiikin ajoilta periytyvään taideihanteeseen, toisin kuin kiasmalaisten väkinäiset ja itsetarkoituksellisen tekotaiteelliset yritelmät.

Miksi diktatuurit ihannoivat kauneutta ja erinomaisuutta, kun modernistien innoittajana on rumuus ja keskinkertaisuus? Itsetarkoituksellinen rumuus on kapinaa kauneutta vastaan. Mutta mitä modernismi voi tarjota sitten, kun kaikki kapinan keinot on käytetty? Arvelen, että seuraavat kapinalliset nostavat kauneuden johtotähdekseen...

Copyright © 2002 Suomen Sisu. Kaikki oikeudet pidätetään.