Jokavuotinen perinne
Kesäinen sää suosi jälleen kerran Porvoon Näsinmäen hautausmaalle 16. kesäkuuta saapuneita. Oli taas aika muistaa Schaumania. Ylioppilaiden jo ammoin aloittamasta tavasta on tullut perinne myös Suomen Sisun jäsenien keskuudessa; tämä oli jo kymmenes Schaumanin päivä – kuten me sitä nykyään nimitämme. Tapahtuman järjestää Suomen Sisun Uudenmaan piiri ja se on aina avoin kaikille kiinnostuneille.
Lyhyessä muistohetkessä laskettiin totuttuun tapaan suuri havuseppele Eugen Schaumanin komealle hautamuistomerkille. Sen jälkeen vuorossa olivat puheet, jotka pitivät tällä kertaa Suomen Sisun puheenjohtaja Kristian Viding ja historioitsija Teemu Keskisarja. Vielä loppuun kajautimme Suvivirren ja kolminkertaisen eläköön! -huudon Isänmaalle – nämäkin tuttuja juttuja aiemmilta vuosilta.
Vidingin puhe
Hyvät ystävät!
Tänään tulee kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun sortovuosien aktivisti Eugen Schauman ampui Helsingissä, silloisen senaatin portaikossa, Suomea diktaattorin ottein johtaneen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Sovittaakseen tekonsa, ampui Schauman tämän jälkeen välittömästi itsensä.
Suomen Sisu on nyt järjestönä vieraillut täällä Porvoossa, tällä komealla, ylioppilaiden aikoinaan lahjoittamalla hautamuistomerkillä vuodesta 2015 – eli jos oiken lasken, tämä on nyt kymmenes kerta. Ja kuten alussa, niin nytkin: tämän vierailumme ainoa tarkoitus on tällä tavoin kunnioittaa sortovuosien aktivisti Eugen Schaumania ja muistella hänen uhraustaan; uhrauksesta kai voidaan puhua silloin, kun antaa oman henkensä toisten puolesta. Schauman ymmärsi, että Bobrikovista eroon pääseminen oli kansakuntamme kannalta kohtalonkysymyks.
Schaumanin muistamista on lähivuosina myös arvosteltu. Pari vuotta sitten tuo arvostelu tuntui hiljenneen hetkeksi, kun ”se vanha vainooja” – siis Venäjä – jälleen paljasti todellisen olemuksensa kaikessa karmeudessaan. Naamiot oli riisuttu.
No, nyt tuossa pari päivää sitten sain taas lukea lehdestä sellaisenkin käsittämättömän aivopierun, että Schauman olisi nimeomaan ”uusnatsien” idoli!
Siis hetkinen! Silloin kun ylioppilaat, hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen aloittivat vierailut hänen haudalleen – ensin Helsingin Malmille ja myöhemmin sitten uudelleenhautauksen jälkeen tänne Porvooseen, ei kyllä ollut vielä olemassa edes vanhanatseja – mistään uusintapainoksista nyt puhumattakaan. Ja me Suomen Sisussa katsomme osaltamme vain jatkavamme tuota toistasataa vuotta vanhaa ylioppilaiden aloittamaa perinnettä.
Schaumanin teko viitoitti tietä isänmaamme vapaudelle. Ja kuten se natsiaate aikoinaan, niin myös Venäjän sortovuosina Suomeen ja nyttemmin Ukrainaan kohdistama väkivalta, ovat vapauden varsinaisia vastakohtia. Meille Sisulaisille vapaudesta puhuminen ei myöskään ole mikään keppihevonen, jolla lähinnä pyrittäisiin höynäyttämään kansankoukot marssimaan joidenkin tietynväristen lippujen perässä. Meille – ”vapaus on itse oma päämääränsä”.
Keskisarjan puhe
Hyvää kesäpäivää lähimmäiset, kauimmaiset. Olen jo kymmenisen kertaa tyhjentänyt sanaisen arkkuni Eugen Schaumanin ruumisarkkuun. Ihmishistorian inhimillinen ihmemies ei kaipaa lisää ylistystä minulta. Siksi ikään kuin siirrän puheenvuoron Porvoon Näsinmäen hautausmaan suurimmalle sanansäilänheiluttajalle, joka oli Eugen Schaumanin idoli.
Täällähän lepää myös Johan Ludvig Runeberg. Vänrikki Stoolin tarinat sykähdytti suomalaisen isänmaanrakkauden alkuun. Runeberg ei vihannut venäläisiä. Hän asettui sankaruuden puolelle vaan ei ketään taikka mitään vastaan. Sattuneista syistä runoelmasta terästyi Suomen ääriajattelun Raamattu. Runebergin nimeen vannoi myös nuori Otto Wille Kuusinen.
Eugen Schaumanin mieliruno Vänrikeissä kertoo kuolemisesta. Säkeet sopivat rauhanomaiseen käyttöön 120 vuotta attentaatin jälkeen. Muistelkaamme täten miestä, joka antoi henkensä pienen puolustuskyvyttömän kansan edestä. Runo on nimeltään Den femte juli, Heinäkuun viides päivä. Först Rungebergis original, på Schaumans modersmål:
Han föll; och dock, vad härlig lott
Att dö som han, sen så man fått
Sitt liv med ära hölja!
Det är att trotsa glömskans sjö,
Att lyftas som en grönklädd ö
Ur djupet av dess bölja;
Det är att dö, och dock ej dö.
Ja sitten Paavo Cajanderin suomennos:
Hän kaatui; mutta kuolemaa
oi suloista, kun kuolla saa
noin loistehessa maineen!
Ei huku unhojärveen hän,
vaan lailla luodon vihreän
kohoopi alta laineen;
kuoleepi, eikä kuole hän.
Miksi on tärkeää muistaa Eugen Schaumania?
Kaksi vuotta sitten, Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainaan, totesimme että Eugen Schaumanin muistaminen on nyt ajankohtaisempaa kuin aikoihin. Lisäksi jo kymmenettä vuotta jatkunut perinteemme on ehtinyt kerryttää melkoisen määrän materiaalia, joka myös varsin kattavasti vastaa otsikon kysymykseen. Suosittelemme tutustumaan erityisesti seuraaviin:
Videot
– Suomikiihkoilijoiden kohtaloita [45 min] (Teemu Keskisarja, 2024)
– Terroristi ja sankari [19 min] (Teemu Keskisarja, 2023)
– Voisimmeko oppia jotain Schaumanilta? [10 min] (Kristian Viding, 2020)
Tekstit
– Kirje keisarille (Kristian Viding, 2019)
– Alistuminen vai taistelu? (Timo Hännikäinen, 2015)
