Akateeminen Karjala-Seura perustettiin 22.2.1922. Suomen Sisu muistaa ja kunnioittaa seuraa ja toivoo, että sen henki vaikuttaa suomalaisessa kansallismielisessä liikkeessä ja koko Suomen heimossa vielä nykyään ja tulevaisuudessa. Vuosisadan kulumisesta huolimatta AKS:n perintö on yhä ajankohtainen.
Myös Suomen Sisun Kalevalan päivän tapahtumassa tämän viikon lauantaina muistetaan Akateemista Karjala-Seuraa. Kyseessä on jäsentapahtuma, jonka ilmoittautumisohjeet löytyvät tammikuun jäsenkirjeestä. Historiasta tarkemmin kiinnostuneita kehotamme tutustumaan Akateemisesta Karjala-Seurasta kirjoitettuihin laadukkaisiin tietokirjoihin. Hyvän yleiskuvan järjestöstä antavat:
- Uola, Mikko (toim.): AKS:n tie – Akateeminen Karjala-Seura isänmaan ja heimoaatteen asialla. Minerva, 2011.
- Eskelinen, Heikki: Me tahdoimme suureksi Suomenmaan – Akateemisen Karjala-Seuran historia I, Tausta, organisaatio, aatteet ja asema yhteiskunnassa 1922–1939. WSOY, 2004.
Lisäksi AKS:n omia julkaisuja liikkuu säännöllisesti antikvaarisissa kirjakaupoissa.
Suomen Sisu ei ole pelkkä historia- ja perinnejärjestö emmekä muistele mennyttä pelkästään sen historiallisen itseisarvon vuoksi. Olemme nykypäivässä vaikuttava kansallismielinen järjestö. Siksi julkaisemme tänään käräjien jäsen N. A. Saramon kirjoituksen Akateemisesta Karjala-Seurasta ja toivomme sen tarjoavan ajatuksia myös siihen, mitä AKS voi tarjota nykyajan ja tulevaisuuden kansallismielisille.
AKATEEMISESTA KARJALA-SEURASTA VUONNA 2022
Akateeminen Karjala-Seura perustettiin tasan sata vuotta sitten 22.2.1922. Se lakkautettiin 22 vuoden jälkeen osana jatkosodan rauhanehtoja, jolloin liittoutuneiden vaatimuksesta lakkautettiin lähes kaikki suomalaiset kansallismieliset järjestöt. Seura oli ideologinen ja akateeminen, se valikoi jäsenensä ja vaati jäsenistöltään ja se oli aatteiltaan ja toimintatavoiltaan sekä monipuolinen että radikaali.
Akateeminen Karjala-Seura oli poliittinen järjestö, mutta ei puoluepoliittinen. Se oli ylioppilasnuorisosta nouseva, vallitsevia arvoja ja ajatuksia muuttamaan pyrkivä kansalaisjärjestö. AKS:ää voisi luonnehtia metapoliittiseksi järjestöksi. Se onnistui saamaan Isänmaallisesta Kansanliikkeestä puolueen, joka omaksui järjestön ohjelman kokonaisuudessaan, ja moni AKS:n aktiiveista vaikutti IKL:ssä. AKS:n suhde IKL:ään oli avoin eikä sitä voi kiistää, mutta AKS oli silti aina paljon enemmän kuin IKL. IKL ei ehtinyt koota erityisen suurta vaikutusvaltaa suomalaisella poliittisella kentällä ja se oli luonteeltaan leimallisesti oppositiopuolue. AKS:n vaikutus oli toisenlaista kuin poliittisen puolueen vaikutusvalta. Ylioppilasjärjestönä se sai ensiksi valtaansa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan ja hallitsi akateemisen nuorison poliittista kenttää. Hallitseva asema yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa johti merkittävään asemaan Suomen yliopistokoulutetuissa, joten AKS:n vaikutusta voi katsoa sosiologisesti sen valajäsenten yliedustuksena erilaisissa suomalaisen yhteiskunnan keskeisissä tehtävissä. Sen vaikutus olisi kasvanut ja jatkunut, mikäli jatkosota olisi mennyt toisin. Mutta kävi kuten kävi ja Neuvostoliitto pääsi sanelemaan Suomen antautumisen ehtoja, joihin kuului AKS:n lakkautus ja vastaavan toiminnan tekeminen mahdottomaksi. Vielä 1950-luvulla AKS:n valajäseniä oli monissa yhteiskunnan avainpaikoista. AKS ehti vaikuttamaan järjestönä verrattain lyhyen aikaa – Suomen Sisu ohitti AKS:n toimintakautensa iässä viime kesänä. Historiallisessa katsannossa vähän päälle 20 vuotta on verrattain vähän, mutta metapoliittisesti katsoen kansallismielisyyden toimintaympäristö, julkiseen keskusteluun kuuluvat aiheet, niiden käsittelytavat ja suhtautuminen niihin saattavat muuttua tällaisessa ajassa varsin paljonkin – suuntaan ja toiseen.
Akateemisessa Karjala-Seurassa oli useita sisäisiä hyvinkin kiivaita kiistoja, jotka liittyivät muun muassa suhtautumiseen ruotsin kieleen ja lapuanliikkeeseen. Nämä johtivat jäsenten riitelyihin, eroamisiin järjestöstä ja uusien järjestöjen perustamisiin, mutta kiistat eivät silti lopettaneet AKS:n toimintaa. Järjestötoiminta oli useamman kerran tasapainoilua sen välillä, kuinka paljon järjestö pysyi yhtenäisenä joukkueena ja kuinka paljon se onnistui olemaan ajassaan relevantti, toimimaan muuttuvassa tilanteessa ja ottamaan tarvittavalla terävyydellä ja sävyllä kantaa Suomen kansallisia etuja koskeviin asioihin. Kansallismielisessä järjestötoiminnassa mukana olevat tunnistavat näitä ongelmia varmasti nykyäänkin – ovathan ne asioita, joita luultavasti kaikki poliittisluonteisessa yhteistyössä mukana olevat joutuvat miettimään. Sitä, kuinka kunnialla kustakin kiistasta selvittiin, voidaan pohtia, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tärkeää on, että AKS järjestönä pysyi koossa, aktiivisena, ajan hermoilla olevana, rohkeana ja nimensä mukaisen akateemisena loppuunsa asti.
Sukukansatyö ja Suur-Suomi. AKS:n perustivat heimosotien veteraanit ja järjestön sankari oli heimoaatteen marttyyri Bobi Sivén. Sukukansatyö oli aluksi käytännönläheistä Itä-Karjalasta saapuvien pakolaisten auttamista. Tämän käytännönläheisen toiminnan aika meni kuitenkin nopeasti umpeen ja järjestö laajeni muille aloille yleisemmäksi kansallismieliseksi järjestöksi. Sukukansatyö muuttui heimoaatteeksi, jossa pidettiin yllä Itä-Karjalan, Inkerin ja kaikkien suomensukuisten kansojen asemaa. Niiden aseman uhkaaja oli tietenkin Neuvostoliitto, jonka vastustaminen oli AKS:n ydintoimintaa. AKS:n voi jopa sanoa kehittäneen ideologisen pohjan ns. ryssänvihalle. Suomensukuisten kansojen asema ja Neuvostoliiton sotilaallinen uhka sanelivat Suomen ulkopoliittisen aseman – osana suurempaa heimoa, jota venäläinen imperialismi oli vuosisadasta toiseen syönyt ja jonka olemassaoloa se nyt vakavasti uhkasi. Alueiden pysyminen Moskovan hallussa muodosti uhan suomalais-ugrilaisen heimon olemassaololle, ja tätä uhkaa torjumaan venäläiset oli työnnettävä kauemmas ja oli luotava Suur-Suomi.
Maanpuolustustyö. AKS oli rintamalta palaavien sotilaiden perustama järjestö. Järjestön perustavista ajatuksista – Suomen heimon yhteydestä ja Venäjän uhalta varautumisesta – seurasi väistämättä maanpuolustuksen keskeinen asema järjestölle. AKS oli osaltaan rakentamassa Suomen asevelvollisuuteen perustuvaa maanpuolustusta. Se vaati jäseniltään vuosi vuodesta ehdottomammin varusmiespalveluksen käymistä ja suojeluskunta-aktiivisuutta. Asevelvollisuus oli ylipäätään tuore ilmiö, joten suhtautuminen siihen sosiaalisesti velvoittavana asiana ei ollut itsestäänselvää. AKS mm. kampanjoi asevelvollisuuden kehittämisen puolesta, Ilmavoimien lentokonehankintojen puolesta ja oli kesällä 1939 Euroopan kiristyvässä turvallisuustilanteessa järjestämässä linnoitustöitä Karjalankannaksella. Rauhan aikana AKS:ää oli pidetty sen verran poliittisena uhkana, että upseereilta oli kielletty jäsenyys siinä, mutta sodan aikana valtio joutui kumoamaan tämän ja turvautumaan AKS:n taitoihin mm. propagandatyössä ja Itä-Karjalan hallinnon järjestämisessä. AKS on monessa asiassa ymmärretty väärin ja sen merkitystä ei yleisesti tunnusteta – sodan jälkeen tämä oli luonnollista, mutta yhä vieläkin leviävät vanhat AKS:n aikalaisvastustajien näkemykset, kuinka järjestö muka levitti perusteetonta ryssävihaa ja oli sotahullu. Todellisuudessa suomalaisessa yhteiskunnassa ei 1930-luvulla tarpeeksi ymmärretty Venäjän uhkaa eikä varauduttu tarpeellisesti, asia, jota mm. puolustusneuvoston puheenjohtaja Mannerheim sai tuskailla. Sodan ei uskottu tulevan ja puutteellinen varautuminen johti malli Cajanderina tunnettuihin varusteisiin. AKS oli varoituksissaan lopulta oikeassa, mutta kun se ei lukeudu historian voittajiin, tätä tunnustusta ei sille yleensä myönnetä.
Aitosuomalainen kielipolitiikka. AKS korosti suomen kielen asemaa. Tämä näkyi tuon ajan Suomessa etenkin suhteessa ruotsin kieleen, jonka asemaa saatiinkin jonkin verran kohtuullistettua. Ruotsin kielen keinotekoisen vahva asema on kuitenkin yhä olemassa ja joiltain osin se on jopa kasvanut – pakkoruotsi syntyi sotien jälkeisessä Suomessa, jossa sen katsottiin toisaalta olevan ulkopoliittisesti välttämätön Suomen länsisuhteen vahvistaja ja josta toisaalta oli rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti lakkautettu suurin osa kansallismielisistä järjestöistä, jolloin ei ollut enää vahvaa organisoitua rintamaa vastustamassa ruotsin kielen ylivaltaa ja puolustamassa aitosuomalaista ”yksi kieli, yksi mieli” -asennetta. Yliopistoissakin on yhä ruotsinkielisten kiintiöitä pitämässä ruotsinkielisten osuutta maamme korkeakoulutetuista säädetyllä tasolla, asia, jonka yhteiskunnallisen merkityksen AKS aikanaan hyvin ymmärsi ja jonka vuoksi se taisteli suomenkielisten oikeuksien puolesta yliopistoissa. Nykyaikana aitosuomalaisuudelle olisi tietenkin muitakin ongelmakohtia kuin ainoastaan ruotsin asema, sillä etenkin englannin ylivalta ja globalisoituvan aikamme suomalaisen kulttuurin latistuminen ja amerikkalaistuminen muodostavat oman uhkansa suomalaisuudelle.
Kansankokonaisuus. AKS ei ollut tyypillinen oikeistolainen järjestö. Se edusti selvästi valkoisen Suomen perintöä, mutta ei tahtonut lietsoa kukistetun punakapinan, sosiaalisten ongelmien ja sosialistien agitaation ruokkimaa suomalaisten välistä eripuraa. AKS tapasi julistaa, että ”työväestö on voitettava isänmaalle” ja että ”me olemme pesseet silmistämme pahan unen valkoisista ja punaisista”. Tämä herätti hämmennystä monessa oikeistolaisessa, konservatiivissa ja kansallismielisessä radikaalissa, jotka saattoivat pitää asennetta jopa vasemmistolaisena ja valkoisen Suomen järjestyksestä luopumisena. AKS:ää ohjasi kuitenkin kansankokonaisuuden rakentaminen. Kansa tuli eheyttää ja yhdistää, jotta siitä tulisi vahva. ”Kansallisen eheytymisen kautta kansalliseen suuruuteen”, julisti AKS:n julkaisu – AKS katsoi erilaiset tavoitteensa toisiaan täydentäviksi ja tukeviksi. Kansankokonaisuuden näkökulmasta AKS:n julkaisuissa pohdittiin niin koulutuspolitiikkaa, aluepolitiikkaa kuin korporatismin kaltaista aatetta. Suomessa pantiinkin toimeen monia kansallisen eheytyksen toimia, vaikka niitä ei yleensä kansallismielisyyteen tavatakaan liittää. Käytännön kiistoissa ja katkerissakin väännöissä poliittisten vastustajien kanssa kansankokonaisuus voi tuntua kaukaiselta ajatukselta, mutta yleiseksi periaatteeksi sopii hyvin nykyäänkin, että kaikkia suomalaisia tulee kohdella sisarina ja veljinä eikä kansallisen eripuran luojia tule tukea.
Vuonna 2022. Tänä päivänä suomalais-ugrilaiset kansat ovat uhanalaisempia kuin yli vuosisataan, Venäjän sotilaallinen uhka voimistuu, kielemme ja kansallinen identiteettimme ovat uhattuja ja kansamme yhtenäisyys on vakavasti koetettuna ja monenlainen polarisaatio jyllää. Akateemisen Karjala-Seuran edustamat näkökulmat vaipuivat sotien jälkeisessä suomettuneisuuden ja YYA-ajan Suomessa paitsioon. Moni asia on muuttunut 1920- ja 1930-lukujen jälkeen, mutta AKS:n edustamassa kansallismielisessä toiminnassa on yllättävän paljon asioita, joista tämän päivän suomalaiset voivat ammentaa. On jälleen aika vannoa Akateemisen Karjala-Seuran vala:
»Lippumme alla ja lipullemme minä vannon kaiken sen nimessä, mikä minulle on pyhää ja kallista, uhraavani työni ja elämäni Isänmaalleni, Suomen kansallisen herättämisen, Karjalan ja Inkerin, Suuren Suomen puolesta. Sillä niin totta kuin minä uskon yhteen suureen Jumalaan, niin minä uskon yhteen suureen Suomeen ja sen suureen tulevaisuuteen.»
Mäntsälässä, 22.2.2022
Veljenne ryssänvihassa
N. A. Saramo
käräjien jäsen, Suomen Sisu