
Vasemmistoliiton kansanedustaja ja itsejulistautunut kommunisti Anna Kontula kertoi 4.5. tehneensä oikeuskanslerille kantelun sisäministeriön virkamiehestä tämän kutsuttua äärivasemmistolaista ja anarkistista ekstremismiä merkittäväksi väkivaltauhaksi. Kontulan toimintatapa ilmentää äärivasemmistolaista strategiaa, jossa maalittamalla pyritään vaientamaan kritiikki oman puolen rikollisia kohtaan. Kontula kutsui Vasemmistoliiton sivuilla julkaisemassaan tekstissä virkamiehen puheita leimaaviksi ja perättömiksi. Tarkistetaanpa kuitenkin faktat.
Suomessa Vasemmistonuorten, Helsingin yliopiston sitoutumattoman Vasemmiston sekä useiden pienempien äärivasemmistolaisten ja kommunististen järjestöjen liittouma on järjestänyt itsenäisyyspäivän vastamielenosoitusta jo usean vuoden ajan. Mielenosoituksen osallistujat syyllistyvät vuosittain väkivaltarikoksiin ja kieltäytyvät säännönmukaisesti yhteistyöstä viranomaisten kanssa. He pyrkivät ottamaan yhteen isänmaallisen soihtukulkueen kanssa ja aloittamaan mellakan.

Kuva: youtube.com/@senseienergy_tv
Joka vuosi tapahtuman osallistujat syyllistyvät pahoinpitelyihin niin sivullisia, viranomaisia kuin viranomaisten eläimiä kohtaan, välineinään esimerkiksi paprikasumuttimet ja astalot. Vuonna 2024 yksi mielenosoittajista yritti lisäksi riistää poliisin käsiaseen. Myöskään mielenosoituksen käyttämä retoriikka ei jätä vasemmistolaisten tavoitteita epäselviksi. Esimerkiksi vuoden 2025 mielenosoituksessa kannettiin kylttejä, joissa kehotettiin “hirttämään natsit” ja sanottiin, että “natsit ovat kuolevaisia, heillä on nimet ja kotiosoitteet.” Samaan aikaan mielenosoittajat huusivat iskulauseita kuten “kill them all.” Väkivallan uhka ei kohdistu myöskään pelkästään ulkopuolisiin, sillä äärivasemmisto on useana vuonna ryhtynyt väkivaltaisuuksiin oman mielenosoituksensa sisällä.


Kun vuonna 2023 joukko saksalaisia – nykyään Yhdysvalloissa terroristeiksi luokiteltuja – kommunisteja hyökkäsi Unkarissa sivullisten kimppuun vasaroilla, vasemmistoliiton europarlamenttiryhmä The Left in European Parliament kutsui tekoa “demokraattiseksi velvollisuudeksi.” Väkivallan tuomitsemisen sijaan esimerkiksi Li Andersson ja Jussi Saramo antoivat ylpeästi tukensa kollegalleen Ilaria Salikselle, joka oli yksi syytetyistä.
Anna Kontulan oman puolueen väelle ei myöskään tuota vaikeuksia tehdä yhteistyötä terroristijärjestön kanssa. Vuonna 2021 Vasemmistonuorten keskustelukanavalta vuodettiin kuvia, joissa tuolloinen pääsihteeri Henrik Jaakkola kutsui nuorisojärjestön jäseniä terrorijärjestö PKK:n vuosijuhliin. Viime vuosina kanavalla on keskusteltu myös Suomen puolustuksellisten liittolaissuhteiden sabotoinnista.


Viimeistään tarkasteltaessa äärivasemmiston käyttäytymistä ulkomailla, ei todellisen uhkan pitäisi jäädä kellekään epäselväksi. Tämän vuoden helmikuussa äärivasemmisto tappoi Ranskassa nuoren Quentin Deranquen tämän erkaannuttua mielenosoituksesta. Suomalainen äärivasemmisto pilaili uhrin kustannuksella. Tammikuussa äärivasemmisto aiheutti tuhopoltolla Saksan vakavimman sähkökatkon sitten toisen maailmansodan: 43 000 kotitaloutta joutui kärvistelemään melkein viikon pakkasasteissa. Viime syksynä konservatiivivaikuttaja Charlie Kirk murhattiin Yhdysvalloissa, ja äärivasemmisto ympäri maailman juhli attentaattia näkyvästi. Europolin tilastojen mukaan vuonna 2024 äärivasemmistolaiset ja anarkistit tekivät 21 terrori-iskua Euroopan alueella. Tämän luvun ylittivät ainoastaan jihadistien tekemät 24 terrori-iskua. Äärioikeiston iskuja oli yksi.

Äärivasemmiston strategiana on ensin kutsua kaikkia heidän vastustamiaan poliitikkoja fasisteiksi, sitten kiistää väkivaltaisen äärivasemmiston olemassaolo, ja lopulta kun jotain pahaa tapahtuu, kutsua kaikkea äärivasemmistolaista rikollisuutta itsepuolustukseksi. Lopulta kehä kiertyy umpeen ja kuvio toistuu. Suomenkin vasemmistopoliitikot tietävät, mihin heidän retoriikkansa johtaa, mutta se onkin heidän tosiasiallinen tavoitteensa.
Kontulan vahva reaktio on valitettavaa jatkumoa trendille, jossa vasemmistoliitto puolustaa äärivasemmistolaisia väkivaltarikollisia. Tämä eroaa selvästi kansallismielisten organisaatioiden linjasta, jossa kaikkien osapuolten käyttämä väkivalta tuomitaan poikkeuksetta. On selvää, että sisäministeriön virkamiehen arvio äärivasemmiston uhkasta oli oikea. Kontulan reaktiosta voi vain päätellä, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.