Kategoria: Julkaisuja

Puheenjohtaja: Avustuksia vain isänmaan asialle

Kannanotto, julkaisuvapaa – Avustuksia vain isänmaan asialle Samalla kun vietämme puolustusvoimain lippujuhlan päivää, haluaa Suomen Sisu nostaa esille nykyisen hallituksen alaisten ministeriöiden arvovalinnat valtionavustuksissa erinäisille yhdistyksille. Järjestö näkee, että vielä muutama vuosi sitten epävarmassa rahoitustilanteessa olleet puolustukseen vihamielisesti suhtautuvat järjestöt ovat päässeet nyt nauttimaan uutta kukoistuskautta rahoituksen osalta. Esimerkkinä nykyisistä avustuksista, antimilitaristiset järjestöt Rauhanpuolustajat ja […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Kannanotto: Ei hijab-armeijalle, kiitos!

Julkaisuvapaa Suomen Sisu on seurannut viime päivinä esiin tullutta uskonnollisiin asusteisiin liittyvää informaatiokampanjaa puolustusvoimiamme ja poliisivoimiamme kohtaan huolestuneena. Erityisen huolestuttavana järjestö näkee sen, että Helsingin Sanomat on lähtenyt mukaan antamaan nostetta joidenkin muslimiaktivistien kampanjalle, joka vaikuttaa tähtäävän heidän uskontonsa näkyvyyden ja vaikutusvallan kasvattamiseen viranomaistemme keskuudessa, ensimmäisenä tavoitteena hijab-huivien salliminen sotilaiden sekä poliisien varustuksessa. Suomen Sisu […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Puhe suomalaisuuden kohtaamista uhkakuvista – Tuukka Kuru

Suomalaisuuden päivän puhe 16.5.2021 Tervehdys. Toni Jalonen pyysi minua pitämään puheen suomalaisuuden päivän juhlallisuuksia varten, ja hänen antamien aiherajauksien perusteella minun tulisi keskittyä puheessani erityisesti siihen, mitkä asiat uhkaavat suomalaisuutta ja asettavat haasteita kansalliselle olemassaolollemme. Aihe on samaan aikaan helppo, että vaikea, sillä kuten te hyvin tiedätte, olen vetänyt viiden vuoden ajan maahanmuuttovastaista nettiradiota, jonka […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Puhe suomalaisten omaleimaisuudesta – Toni Jalonen

Suomalaisuuden päivän puhe 16.5.2021 Tervehdys hyvät kuulijat.  Suomalaisuus on melko laaja aihealue ja mietin kauan, miten rajaan puheeni sitä koskien. Sitten satuin kuulemaan pari kuukautta sitten suosituksi singahtaneen, kahden somalitaustaisen räppärin kappaleen Steppasin partyy, joka on saanut suosiota nuorison keskuudessa. Kappaleen sanoitukset eivät kelpaa toistettavaksi tässä, mutta huomioitavaa on se, että niissä on suomen kieleen […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Henri Hautamäki: Minkälainen Suomi meidän on luotava?

”Menneisyys ei koskaan palaa” on viisaus minkä osa meistä välillä pääsee unohtamaan. Yhteiskunnallisessa keskustelussa näkee silloin tällöin viittauksia siihen suuntaan että voisimme palata takaisin aikaisempaan aikakauteen, tai että kun poistettaisiin pari nykyään vallitsevaa ilmiötä, oli kyseessä sitten maahanmuutto tai intersektionaalinen feminismi, voisimme elää rauhassa kestävässä yhteiskunnassa. Totuus on kuitenkin toinen. Ilmiöillä on aina syynsä, niillä […]

Jaa tämä:
Lue lisää

N. A. Saramo: Suomalaisuuden omistamisesta ja omimisesta

Kansallisuuden, etnisyyden, isänmaallisuuden ja nationalismin teemat ovat nousseet viime aikoina jälleen julkiseen keskusteluun, ja sitä myötä on herännyt keskustelua siitä, miten ja kuka ne määrittelevät. Suomen Sisu on osallistunut keskusteluun muun muassa vuonna 2016 julkaistulla suomalaisuuden määritelmällään. Siihen, mitä suomalaisuus on ja kuka määrittelee sen, liittyy myös läheisesti se, ketkä käyttävät suomalaisuuden tunnuksia ja miten […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Jarkko Pesonen: Muistoajelu juurille

Eräänä kesäisenä iltapäivänä ajoin moottoripyörällä läpi itäsuomalaisen kylän, jossa sain elää lapsuuteni. Muistin vielä hyvin kylän raitin, jota pitkin lapsena ajoimme fillareilla ja jonka penkoilta nousimme laduille hiihtämään. Käännyin vanhan kyläkoulun pihaan ja muistin kaikki ne lukemattomat pallopelit ja ”kymmenen tikkua laudalla” -leikit, joita harrastimme. Luokanopettaja saattoi kesäisin ajaa kirkonkylältä töihin Harley-Davidsonillaan ja parkkeerata sen […]

Jaa tämä:
Lue lisää

N. A. Saramo: Kieleni minun ajattelevi

Suomen kielen päivänä 2021 Sanotaan, että jokainen kieli edustaa omaa tapaansa ajatella ja nähdä maailma. Suomen kieli on paljon muutakin kuin vain keino välittää tietoa. Ajatuksiemme välittämisen lisäksi se jäsentää niitä. Kieli on merkittävä tekijä kansallisen yhteisömme muodostajana ja kulttuurimme rakentuu vuorovaikutuksessa kielemme kanssa. Suomen Sisun vuonna 2016 julkaisemassa suomalaisuuden määritelmässä katsotaan, että omalla kielellämme […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Bobi Sivénin kuolemasta 100 vuotta

Tänään 12.1.2021 tulee 100 vuotta heimoaktivistin ja Repolan nimismiehen Hans Håkon Christian ”Bobi” Sivénin kuolemasta. Bobi Sivén kuoli Repolassa ampumalla itseään sydämeen petyttyään Tarton Rauhaan, jossa Suomi luopui itäkarjalaisten Repolan ja Porajärven kunnista Neuvosto-Venäjän hyväksi, ja kun suunnitelmat itäkarjalaisten kansannoususta raukesivat. Bobi Sivén syntyi 18.4.1899 isänmaalliseen ja aktivistitaustaiseen porvariperheeseen. Hänen veljensä oli myöhemmin omaksi legendaksi […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Puheenjohtajalta: Tasavallasta ja sen vakaudesta

Erittäin haastavan vuoden 2020 jälkeen eteemme on valjennut vuosi 2021 varsin erikoisissa tunnelmissa. Vaikka ehkä haluaisimmekin, etteivät asiat toisella puolella maapalloa vaikuttaisi elämäämme, osoitti jo viime vuosi pandemioineen tämän toiveen turhaksi. Nyttemmin myös kaukaisen Yhdysvaltain sisäpolitiikka näyttää kriisiytyneen niin pahasti, että sen vaikutukset tunnetaan jo meilläkin – tavalla tai toisella. Mellakoitsijoiden tunkeutuminen Yhdysvaltain kongressitaloon on […]

Jaa tämä:
Lue lisää