Venäjän sanelema rauhansopimuksen luonnos, josta se on neuvotellut kahden kesken Yhdysvaltojen kanssa Ukrainan selän takana, on herättänyt Euroopassa perustellusti huolta. Kyseinen rauhansopimus olisi vakava uhka koko Euroopan rauhalle ja turvallisuudelle. Ennen kaikkea se kyseenalaistaisi kaikkien Venäjän lähialueen ja Venäjän etupiiriinsä vaatimien maiden kansallisen itsemääräämisoikeuden. Tätä kehitystä Suomi ei voi hyväksyä.
Vaikka kyseinen rauhansopimusesitys on kelvoton ja toivottavasti torjutaan laajasti, se herättää myös kysymyksen: miltä pohjalta rauhanneuvottelut ja tuleva rauhansopimus tulisi käydä? Suomen Sisu esittää, että Euroopan maat kokoavat kansainvälisen konferenssin, joka vahvistaa Ukrainan itsenäisyyden ja kaikkien Euroopan kansojen oikeuden omiin kansallisvaltioihinsa. Imperialismiin on vastattava nationalismilla.
Ensimmäisen ja toisen maailmansodan jälkeen järjestettiin suuret kansainväliset konferenssit, jotka eivät ainoastaan käyneet rauhanneuvotteluja, vaan myös rakensivat uutta järjestystä ja periaatteita maanosalle. Sotaan syyllisiksi todetut tuomittiin ja niiden valloituskykyä rajoitettiin. Seuraavien rauhanneuvottelujen tavoite on Venäjän uhan neutralointi. Ukrainaan tarvitaan tulitauko ja sodan on päätyttävä, mutta seuraava askel on sopia siitä, miten estetään, ettei Venäjä hyökkää uudelleen. Jos Venäjä kokee hyötyneensä sodasta, se voi ryhtyä siihen uudelleen, kun se on kerännyt voimiaan. Poliittiset johtajat vaihtuvat, Venäjän valloitushalu ei. Jos Ukrainaan hyökkääminen palkitaan, seuraavana voi olla vuorossa vaikka Moldova – ja geopoliittisen tilanteen muuttuessa mahdollisesti Suomi ja Viro.
Venäjän tappio, aseistariisunta ja hajottaminen ovat parasta ja kestävintä rauhantyötä. Venäjä käy Ukrainassa kulutussotaa. Ukrainaa on autettava puolustustaisteluissaan kaikin mahdollisin tavoin. Venäjän jäädytetyt varat on käytettävä Ukrainan hyväksi. Eurooppalaisten maiden on lähetettävä sotilaita Ukrainan tueksi. Suomi on lähettänyt aiemmin sotilaita muun muassa Afganistaniin, Kosovoon, Libanoniin ja Kyprokselle. Vapaaehtoisia sotilaita on mahdollista saada järjestäytyneesti ja suuremmissa määrin Ukrainan avuksi, kun Euroopan maiden asevoimat organisoivat operaation.
Venäjä on lyötävissä. Ukraina on pitänyt jo vuosia pintansa isompaa hyökkääjää vastaan. Kun Venäjältä loppuvat varat, sotilaat, kalusto ja tukijat, koittaa sopiva aika määrittää rauhanehdot. Tämä vaatii kärsivällisyyttä, hermoja ja tekoja.
Rauhanneuvottelujen lähtökohtana on oltava Ukrainan vuotta 2014 edeltävät rajat, Venäjän sotarikollisten saaminen vastuuseen ja Venäjän maksamat sotakorvaukset. Venäjän federaatio tulee hajottaa nykymuodossaan. Venäjä tulee riisua ydinaseistaan, sen sotilasjoukkojen ja -kaluston määrälle on asetettava ylärajat joita valvotaan ja kyseinen valtio tulee pilkkoa. Rauha Itämerellä ja arktisella alueella edellyttävät, että Venäjä luovuttaa kaikki alueensa Itämeren ja Jäämeren rannoilta. Venäjän vähemmistökansojen itsenäisyys taataan. Suomensukuiset kansat saavat omat itsenäiset valtionsa, jotka liittyvät samaan sotilasliittoon Suomen ja Viron kanssa. Sen estämiseksi, ettei Kiina valtaa itselleen Siperiaa, alue annetaan alkuperäiskansoilleen ja länsimaat sekä Japani takaavat alueen uusien valtioiden itsenäisyyden. Suomelle, Virolle, Latvialle ja Japanille historiallisesti kuuluneiden ja Venäjän kansainvälisen oikeuden vastaisesti miehittämien alueiden osalta käytäisiin tarkempia keskusteluja siitä, mitkä alueet olisi järkevää palauttaa ja mitkä olisi tarkoituksenmukaista liittää uusiin itsenäistyviin valtioihin. Keskusteluissa tulisi huomioida se, ettei Suomen alueelle muodostuisi suurta venäläisvähemmistöä. Karjalankannas asutetaan jälleen suomalaisilla ja suomensukuisilla. Suomeen liitettävät alueet annetaan perikunnille, joille ne laillisesti kuuluvat, ja Suomen lippu nousee Viipurin linnan salkoon.
Tällaisia suuria ja kunnianhimoisia asioita on vaikea valtionpäämiesten, hallitusten tai päivänpolitiikkaa hoitavien puolueiden yht’äkkiä esittää. Siksi Suomen Sisu tekee sen: koska jonkun on avattava keskustelu. Pää on pidettävä kylmänä ja käsitys realistisena, mutta samalla suomalaisten on rakennettava keskenään kansallista konsensusta isänmaamme ja maanosamme tulevaisuudesta. Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa olisi ollut tilaisuus neuvotella muun muassa Karjalan palautuksesta. Suomalaiset eivät tarttuneet tähän ja aikaikkuna meni ohi. Uusi tilaisuus voi koittaa. Se pitää pystyä luomaan ja hyödyntämään.
Rauhan Euroopassa ja Suomen kansallisen olemassaolon turvaavat parhaiten Venäjän tappio ja hajottaminen, vahvat ja eheät eurooppalaiset kansallisvaltiot sekä kaikkien suomensukuisten kansojen vapaus ja itsenäisyys.