Itsenäisyyspäivä Helsingissä 6.12.2020 (PÄIVITETTY)

Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheimin hautamuistomerkki Helsingin Hietaniemen hautausmaalla. Vaakunan alapuolelta on luettavissa Mannerheimin motto: Candida pro causa ense candido (suom. Puhtain asein puhtaan asian puolesta).

Alati pahenevan koronaepidemian toisen aallon ja sen mukanaan tuomien tiukkojen kokoontumisrajoituksen vuoksi joudumme perumaan perinteisen itsenäisyyspäivän ohjelmamme kokonaisuudessaan.

Suomalaisuuden Liiton valtakunnallinen lipunnosto Helsingissä on peruttu. Liitto tiedottaa korvaavista järjestelyistä aikanaan virallisesti sosiaalisessa mediassa sekä verkkosivuillaan: suomalaisuudenliitto.fi.

Perinteinen isänmaallinen 612-fi-soihtukulkue korvataan virtuaalitapahtumalla.

Suomen Sisun Uudenmaan piiri pyrkii tavalla tai toisella kunnioittamaan isänmaamme vapauden puolesta taistelleiden muistoa tänäkin vuonna, mutta yleisölle avointa hautausmaakierrosta ei järjestetä.

Lounaalle ilmoittautuneisiin olemme yhteydessä henkilökohtaisesti.

Mahdollisuuksien mukaan kokoamme tälle sivulle tietoa sellaisista itsenäisyyspäivän tapahtumista, joita voi seurata tai joihin voi jopa osallistua etäyhteyden välityksellä.

Pidetään huolta toisistamme näinä hankalina aikoina!

– – –

Tietoa Uudenmaan alueen koronarajoituksista HUS:n verkkosivuilta.

Kauppa on toiminnassa. Pilottivaiheen aikana toimitusajoissa saattaa olla vähän heittelyä. Piilota tämä ilmoitus