Itsenäisyyspäivälle uusi kansalaistapahtuma

Suomen Sisun itsenäisyyspäivänjuhlinta on ollut perinteisesti kullakin paikkakunnalla pienimuotoisesti tapahtuvaa ja Helsingissä se on alkanut aamulla 9:00 Tähtitorninmäen lipunnostosta ja päättynyt itsenäisyyspäivän lounaaseen hautakierroksen kautta. Nyt riippumaton kansalaisliike on järjestämässä yleisisänmaallista tapahtumaa ja Sisu sai kunnian olla välittämässä viestiä eteenpäin. Tiettävästi tapahtuma ajoittuu ilta-aikaan, joten ohjelmamme eivät mene päällekäin.

Itsenäisyys on juhlan arvoinen

Avoin kutsu itsenäisen Suomen syntymäpäiväjuhliin 6.12.

Kuten varmasti tiesitte, isänmaa täyttää taas vuosia. On kulunut pian sata vuotta siitä, kun suomalaiset päättivät alkaa isänniksi omassa maassaan, eikä sitä päätöstä ole ollut syytä katua. Itsenäinen Suomi on ollut suomalaisille paras paikka elää ja on sitä edelleen.

Suomen itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys vaan suomalaisten ponnistusten ja työn tulos. Maamme on rakennettu lukemattomien sukupolvien työllä, ja sitä on puolustettu suurin uhrauksin. Ilman niitä ei Suomea olisi. Suomen itsenäisyys onkin pieni ihme, ja sitä on toden totta syytä juhlia.

Kuudes päivä joulukuuta on suomalaisten päivä, Sinun päiväsi. Tule siis mukaan viettämään Suomen itsenäisyyspäivää ja liity maanmiestesi ja -naistesi sinivalkoiseen kulkueeseen. 612-marssi on puolueista ja poliittisista järjestöistä riippumaton kansalaistempaus, jonka takana on joukko isänmaanystäviä. Soihtukulkueen lisäksi ohjelmaan kuuluu teemaan sopivia puheita.

Kaikki ovat tervetulleita juhlimaan hyvällä mielellä maamme itsenäisyyttä ja muistamaan esi-isiemme työtä ja uhrausta vapaan Suomen puolesta. Itsenäisyyspäivänä voimme olla iloisia ja ylpeitä suomalaisuudestamme ja lähes satavuotisesta valtiollisesta itsenäisyydestämme. Isänmaanrakkaus, kansallinen yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen ovat valtava henkinen voimavara, joka on vahvistanut maatamme ja kansaamme niin hädän kuin rauhan aikoina. Yhdessä olemme vahvoja!

Eläköön Suomi! 612.fi

http://612.fi/

Sivusto aukeaa Aleksis Kiven päivänä, eli huomenna 10.10.2014.

Jaa tämä: