Julkaisuvapaa
Suomen Sisu on seurannut viime päivinä esiin tullutta uskonnollisiin asusteisiin liittyvää informaatiokampanjaa puolustusvoimiamme ja poliisivoimiamme kohtaan huolestuneena. Erityisen huolestuttavana järjestö näkee sen, että Helsingin Sanomat on lähtenyt mukaan antamaan nostetta joidenkin muslimiaktivistien kampanjalle, joka vaikuttaa tähtäävän heidän uskontonsa näkyvyyden ja vaikutusvallan kasvattamiseen viranomaistemme keskuudessa, ensimmäisenä tavoitteena hijab-huivien salliminen sotilaiden sekä poliisien varustuksessa.
Suomen Sisu katsoo, että Suomen puolustusvoimissa tai poliisissa palveleva henkilö palvelee isänmaataan, ei uskontoaan. Lisäksi järjestö kokee, että uskonnollisissa huiveissa kulkevat sotilaat ja poliisit rapauttaisivat sekä luottamusta viranomaisiin että saattaisivat myös viranomaisorganisaatiot naurunalaisiksi, ja mahdollisesti myös internetissä tapahtuvan trollaamisen kohteiksi.
Suomen Sisu vaatii, että suomalainen valtamedia alkaa kohdella maansa puolustusvoimia sen ansaitsemalla arvostuksella, ja lopettaa haitallisten rivienhajottamisyritysten tukemisen, eikä levitä enää salassapidettävää tietoa puolustusvoimiemme toiminnasta, kuten aikaisemmin on käynyt.
Suomen Sisun käräjät
Lisätiedot:
Puheenjohtaja Henri Hautamäki
puheenjohtaja@suomensisu.fi