Tampereen kaupunki viettää teemaviikkoa 21.-27.3. Teemaviikko liittyy rasismin vastaiseen viikkoon ja YK:n kansainvälisen rasismin vastaiseen päivään, joka oli 21.3. Tampere on valinnut kohteekseen erityisesti lapset ja nuoret, joille kaupunki tahtoo vakuutella, että kaupungin kuuluu olla monikulttuurinen ja kansainvälinen.
Vastustamme unelmaa monikulttuurisesta kaupungista ja tahdomme Tampereen pysyvän aina suomalaisena. Me emme tahdo Tampereen muistuttavan mm. Helsinkiä, Tukholmaa tai Malmöä, joista on tullut toinen toistaan turvattomampia paikkoja monikulttuurisen unelman seurauksena. Tuomitsemme ehdottomasti lapsiin ja nuoriin kohdennettua aivopesua. Sen sijaan, että suomalaisia totuteltaisiin hyväksymään ajatus monikulttuurisesta Tampereesta, tahdomme, että suomalaiset lapset ja nuoret oppisivat kaikkea, mikä on tervettä ja hyödyllistä heille ja maallemme nyt ja tulevaisuudessa.
Tampereen kaupungissa kytee isoja ongelmia. Samaan aikaan kaupunki on velkaisempi kuin koskaan ja silti kaupunkia yritetään kasvattaa väkisin. Ulkomaalaisten systemaattinen haaliminen megalomaanisen unelman toteuttamiseksi on kaupungille yksi tärkeimmistä keinoista. Tällaiset rasismin vastaiset tempaukset ovat olleet helppo keino tukkia suomalaisten suut, vaikka maahanmuuttajista ja heidän jälkeläisistään aiheutuisi pahojakin ongelmia ja lieveilmiöitä.
Pidämme Tampereen arvomaailmaa ja sen toimintaa vastenmielisinä, joten vaadimme kaupungin luopuvan rasismin vastaisista kampanjoistaan ja että kaupunki keskittyisi huolehtimaan paremmin suomalaisista asukkaistaan ja unohtamaan suuruudenhullut suunnitelmansa.
Pirkanmaan piiri
Piiripäällikkö Ari Järviö
pirkanmaa@suomensisu.fi