Kansallisfilosofi J. V. Snellmanin perhefilosofia (10.9.2013)

Perhe SnellmanPerheen merkitystä korostava yhteiskunnallinen ajattelu on erottamaton osa suomalaiskansallista perhefilosofiaa. Suomen kansallisfilosofi J. V. Snellmania voidaan pitää yhtenä suomalaisen perhefilosofian keskeisistä kehittäjistä. Snellmanin perhekäsitys on ajankohtainen, koska hänen näkökulmansa on yleinen. Vaikka Snellmanin patriarkaalinen ja familistinen perhekäsitys voidaan katsoa osittain vanhentuneeksi, on hänen peruslinjansa edelleen elinvoimainen. Lisäksi on tärkeää suhteuttaa Snellmanin perhekäsitys ensisijaisesti hänen oman aikakautensa yhteiskunnalliseen todellisuuteen.

Snellman on eritellyt ja kuvannut perhe-elämää ja perheen asemaa yhteiskunnassa käsitteellisesti osana käytännöllisen filosofiansa kokonaisjärjestelmää. Hänen perhefilosofiansa juuret ovat pääasiassa Hegelin oikeusfilosofiassa. Snellmanin perhekäsityksen muotoutumiseen osana hänen filosofisen ajattelunsa kokonaiskehitystä on kuitenkin vaikuttanut myös ranskalainen valistushenkinen valtiofilosofia sekä oma kansallinen tapa. Hänen perhekäsityksensä on myös syvemmässä merkityksessä oksa aristoteelisen perhefilosofian puussa, ja sitä tulee tarkastella aristoteelisen sosiaalisen ja poliittisen ajattelun valossa. Snellmanin koki, että perhe kuuluu erottamattomasti ihmisen toimintaan järjestäytyneessä yhteiskunnassa ja oletti perheen aseman väheksymisen ennen pitkään johtavan moraaliseen rappioon, yhteiskuntaelämän haaksirikkoon ja valtion hajoamiseen.

Vanhaeurooppalaisessa yhteiskunta- ja valtiofilosofiassa huomio kiinnittyy perheen yhteiskunnalliseen, poliittiseen ja valtiolliseen merkitykseen. Siinä kohtaavat eettinen, poliittinen ja pedagoginen kysymyksenasettelu. Perhefilosofian ajattelu- ja keskusteluperinne on syntynyt Platonin Valtiosta ja Aristoteleen Politiikassa esittämästä Platonin perhekäsityksen kritiikistä. Kysymykset perhe-elämän olemuksesta ja merkityksestä niin yksilöiden kuin yhteiskunnan elämässä ovat kuuluneet alusta lähtien aristoteeliseen sosiaalisen ja poliittisen ajattelun perinteeseen. Tämän perinteen edustajiin kuuluu Aristoteleen, Tuomas Akvinolaisen, Rousseaun ja Hegelin ohella myös J. V. Snellman.

”Luonnon” ja ”vapauden” välinen jännite on aristoteelisen yhteiskuntafilosofian, poliittisen ajattelun ja perhefilosofian punainen lanka. Tästä jännitteestä käsin on tarkasteltu perhefilosofian perusteemoja; avioliittoa, vanhemmuutta, lasten kasvatusta sekä perheen suhteita julkiseen valtaan ja kansalaisyhteiskunnan instituutioihin. Perhe on käsitetty aristoteelisessa perinteessä luonnolliseksi, ei pelkästään ihmisten keskinäiseen sopimukseen perustuvaksi instituutioksi. On katsottu, että ihmiset perustavat perheitä ja elävät perheissä luonnostaan. Aristoteelisessa perhefilosofiassa on korostettu perheen autonomiaa, ja sitä on pidetty perheen luonnollisena oikeutena. Näihin oikeuksiin ovat kuuluneet avioliiton koskemattomuus, vanhempien itsemääräämisoikeus lasten kasvatuksessa sekä perheen oikeus omaisuuteen ja omaan taloudenpitoon. Valtion tehtävänä on ollut vain varmistaa tämän oikeuden toteutuminen.  Aristoteelisen perhefilosofian mukaan ihmisluontoon kuuluu yhteisöllisyys, josta yhteiskunnallisten yhteisöjen ja valtion rinnalla yhtenä ilmauksena on perhe.

Aristoteelisessa perhefilosofiassa perhe on nähty yhteiskuntaelämän perusmuodoksi, jolla on korvaamaton merkitys valtiolle ja kansalaisyhteiskunnalle. Tämä merkitys perustuu perheen kasvatustehtävään. Perheen keskeisenä merkityksenä on sen lastenkasvatustehtävä, jonka kautta perheestä tulee inhimillisessä elämänkokonaisuudessa yhteiskuntamoraalin perusta. Kyse ei ole ainoastaan jälkeläisten sosiaalistamisesta yhteiskunnan arvoihin ja tapoihin vaan myös mahdollisuudesta hyveellisten, rationaalisten ja vapaiden persoonallisuuksien kasvattamiseen.

Rakkauden käsitettä pidetään aristoteelisen perhefilosofian perinteessä keskeisessä asemassa. Rakkaus nähdään perhe-elämän keskeiseksi ulottuvuudeksi – sekä puolisoiden keskinäisessä suhteessa että vanhempien, lasten ja sisarusten suhteissa. Rakkaus on yhteiskuntamoraalin ja valtion oikeudenmukaisen lainsäädännön perusta. Snellmanille perherakkaus merkitsi moraalin muotoa ja lähdettä, jossa kylvetään rakkauden siemenet totuuteen ja oikeaan ja jossa rakkaus omaan maahan ja kulttuuriin itävät.

Puolestaan marxismissa ja myöhemmin joissain feminismin muodoissa perhe, avioliitto ja vanhemmuus on määritelty sorron ja yhteiskunnallisen epätasa-arvon lähteiksi. Perhettä ei ole nähty enää inhimilliseen elämänmuotoon luonnostaan kuuluvaksi instituutioksi vaan sen katsottiin uhkaavan kommunistisia ihanteita, varsinkin valtion ja kansalaisten ideologisen ja poliittisen yhdenmukaisuuden ihannetta ja klassisessa marxismissa myös taloudellisen yhdenmukaisuuden ihannetta.

Snellmanin mukaan perhe on inhimillisen yhteiselämän perusyksikkö. Perheen keskeinen merkitys on sen lastenkasvatustehtävässä, jonka kautta perheestä tulee inhimillisessä elämänkokonaisuudessa yhteiskuntamoraalin perusta. Snellman näki, että perhe-elämän alueella sukupolvien perinne kantaa itsessään hyveitä tapoina, jotka välittyvät vanhemmilta lapsille kotikasvatuksessa. Nykyisin elämänmuodon yhteys aikaisempiin sukupolviin on katkennut, eikä traditiosta voitane enää puhua snellmanilaisessa merkityksessä. Hän kytki yksilöiden ja instituutioiden moraalisten ominaisuuksien kehityksen perheen ihmissuhteisiin, erityisesti perheessä tapahtuvaan lasten kasvatukseen. Snellman korosti lastenkasvatuksessa kuria ja hyviin tapoihin kasvattamista.

Hegeliltä omaksutulla siveellisyyden (Sittlichkeit) idealla on keskeinen osa Snellmanin filosofisen järjestelmän kokonaisuudessa. Siveellisyyden olemuksen tarkastelu kattaa Snellmanin valtio-, siveys- ja kasvatusopillisen ajattelun kokonaisuudessaan. Hänen mukaansa perheen olemus on siveellisyys, joka ilmenee perherakkautena. Avioliittoa Snellman pitää siveellisyyden perustana, ei ihmisten mielivaltaisena sopimuksena. Vanhempien toteuttaman lastenkasvatuksen kautta heidän luonnollinen suhteensa muuttuu siveelliseksi yhteiselämäksi perheessä. Lastenkasvatus tuo parisuhteeseen siveellisyyden edellyttämän objektiivisen järjellisen tarkoituksen. Snellman näkee kotikasvatuksen luovan perustan siveellisyyden toteutumiselle sekä yksilön että kansakunnan elämässä. Hänen mukaansa kotikasvatusta ei voi korvata yhteiskunnallisella kasvatuksella. Kotikasvatus on erottamaton osa siveellistä maailmanjärjestystä ja välttämätön osa sitä jatkuvan kehityksen prosessia, jonka kautta yksilöt ja kansakunnat saavuttavat siveellisyyden ja toteuttavat sitä. Yksilön elämässä siveellisyys muodostuu itsekasvatuksesta, jossa yksilö luo henkilökohtaista suhdetta kulttuuriperintöönsä saavuttaen siinä järjen ja vapauden. Kotikasvatus luo perustan yksilön itsetietoisuuden kehittymiselle juurruttamalla ihmisen tämän kulttuuriperintöön. Myös koulukasvatuksen tulee edistää samaa itsekasvatuksen prosessia.

Snellman korosti aristoteeliselle perhefilosofialle tyypilliseen tapaan perhe-elämän autonomisuutta suhteessa yhteiskunnan lakeihin ja valtioon. Elimellisesti perhe, kansalaisyhteiskunta ja valtio kuuluvat yhteen ja edellyttävät toisiaan, mutta siveellisyyden ylläpitäjänä ne ovat itsearvoisia yhteiselämän muotoja. Snellmanin mukaan perhe-elämään kuuluu kuitenkin tiettyjä velvollisuuksia valtiota kohtaan, mutta yhtä lailla myös valtiolla on tehtävä suojella perhettä. Hän ajattelee, että omassa piirissään siveellisyyttä toteuttava perhe-elämä on lähtökohta siveellisyyden toteuttamiselle kansalaisyhteiskunnassa ja valtiossa sekä lähtökohta ihmisen vapaalle ja järkevälle toiminnalle kansalaisyhteiskunnassa ja valtiossa.

Snellmanin näkemys miehen ja naisen tehtävistä perheessä ja yhteiskunnassa oli traditionaalinen. Hänen mukaansa naisen rooli on ekspressiivinen ja miehen instrumentaalinen. Siveellisyyden kannalta hän koki välttämättömäksi, että nainen huolehtii ensisijaisesti lasten kasvatuksesta, kun taas toiminta kansalaisyhteiskunnassa ja valtiossa kuuluu miehelle. Snellmanin mukaan kotikasvatuksen tarkoitus on tradition välittäminen lapselle. Siihen kuuluu moraalinen ja uskonnollinen kasvatus sekä tiedollisen opetuksen alkeet. Snellman katsoi, että kotikasvatus luo pohjan menestyksekkäälle opiskelulle ja oppimiselle koulussa. Yhteiskunnallinen kasvatus koulussa tai lastentarhassa ei hänen mukaansa voi korvata kotikasvatusta.

Tämän päivän valossa monet Snellmanin korostamat asiat näyttävät vanhentuneilta. Kuitenkin vielä 1800-luvun agraarisessa sääty-yhteiskunnassa esimerkiksi Snellmanin jyrkkä roolijako miehen ja naisen välillä oli puhdasta yhteiskunnallista todellisuutta. Elämä Snellmanin ajan sääty-yhteiskunnassa ei ollut yhtä erotisoitunutta kuin nykyisin johtuen uskonnollis-siveellisestä ajattelutavasta ja sosiaalisesta tarpeesta turvata lasten kasvatus. Lasten kasvatuksen turvaaminen on suomalaisessa yhteiskunnassa edelleen ajankohtaista.

Oliko Snellman nykyisin jo ”vanhentuneiksi” koettujen näkemystensä suhteen väärässä? Joidenkin tilastojen mukaan nykypäivän perheet keskimäärin voivat pahoin. Emme voi kiistää perheiden heikkenemisestä aiheutuneita monia kielteisiä seurauksia sekä yhteiskunnassa että yksilöiden elämässä. Voidaan pohtia, olisiko Snellmanin perhekäsitystä vastaavalla yhteiskuntapolitiikalla mahdollista vahvistaa perheen heikentynyttä arvostusta.

Perhelainsäädäntö on pyrkinyt Suomessa seuraamaan 1900-luvun yhteiskunnallista rakennemuutosta ja laajaa yhteiskunnallisen elämänmuodon muutosta tekemällä avioeron saamisen aikaisempaa helpommaksi. Perheinstituution heikkenemistä seurannutta henkistä pahoinvointia ja siihen liittyviä sosiaalisia ongelmia on puolestaan pyritty paikkaamaan sosiaalipolitiikan keinoin. Nykyisin yhteiskunta pyrkii tukemaan perheitä niiden vaikeuksissa, kun taas Snellman puolusti voimakkaasti perheen autonomiaa suhteessa yhteiskuntaan ja valtioon. Perheillä ei kuitenkaan ollut Snellmanin aikana samanlaisia selviytymisongelmia kuin nykyisillä perheillä eikä Suomessa vielä tunnettu aktiivista perhepolitiikkaa.

Siirtyminen agraarisesta teolliseen yhteiskuntaan johti siihen, ettei perhettä koossa pitävillä taloudellisilla ja moraalisilla siteillä ollut enää samaa merkitystä kuin aikaisemmin. Perheen emotionaalinen merkitys, läheisyyden ja kuulumisen tarpeiden tyydytyksestä huolehtiminen, on pitkälti syrjäyttänyt muut merkitykset.

Lähteet:

Hämäläinen, J. (1990). Piirteitä J. V. Snellmanin perhekäsityksestä.
Hämäläinen, J. (1992). Snellman, perhe ja yhteiskunta.
Hämäläinen, J. (1996). Snellmanin perhekäsityksen juurilla.
Hämäläinen, J. (2005). Kodin kynnys – J. V. Snellmanin perhefilosofia.

Teksti: Olli Immonen (kansanedustaja, Suomen Sisu ry:n puheenjohtaja)

Kauppa on toiminnassa. Pilottivaiheen aikana toimitusajoissa saattaa olla vähän heittelyä. Piilota tämä ilmoitus