Henri Hautamäki: Minkälainen Suomi meidän on luotava?

“Menneisyys ei koskaan palaa” on viisaus minkä osa meistä välillä pääsee unohtamaan. Yhteiskunnallisessa keskustelussa näkee silloin tällöin viittauksia siihen suuntaan että voisimme palata takaisin aikaisempaan aikakauteen, tai että kun poistettaisiin pari nykyään vallitsevaa ilmiötä, oli kyseessä sitten maahanmuutto tai intersektionaalinen feminismi, voisimme elää rauhassa kestävässä yhteiskunnassa. Totuus on kuitenkin toinen. Ilmiöillä on aina syynsä, niillä on juurensa ja maaperä missä ne kukoistavat. Suomalaisten on katsottava yhteiskuntansa suhteen tulevaisuuteen, ja meidän on luotava yhteiskuntajärjestys joka on nykyistä kestävämpi sekä vahvistettava identiteettiämme.

Yksi menneisyyteen haikailua ruokkivista ilmiöistä on yksinkertaisesti se, että viime vuosikymmenten kehitys on ollut kansallismielisten ja konservatiivien näkökulmasta usealla osa-alueella negatiivista. Vaikka taloudellinen hyvinvointi on kasvanut, on sen rinnalle tullut muita haasteita. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole ankkuroitu vain yhteen kehityssuuntaan, eivätkä esimerkiksi vasemmistolaiset omista mitään universaalia edistystä. Kehityssuunnan kääntäminen toiselle reitille on täysin mahdollista, mutta se vaatii työtä ja luovaa ajattelua. Se myös vaatii luopumista negatiivisesta fatalismista ja uskosta väistämättömään tuhoon, se vaatii optimismia ja kykyä rakastaa omaa kansaansa.

Kun alamme laatia suunnitelmia suomalaisuuden suojelemiseksi tulevaisuudessa ja uuden yhteiskunnan hengen peruspilareita, nousee yksi asia ylitse muiden: kestävyys. Meidän on ensisijaisesti luotava yhteisö joka ei heilahtele yksittäisten maailmalta tulevien trendien seurauksena puolelta toiselle, ja jonka tulevaisuus on tasapainossa sekä hengen, veren että luonnon osalta. Tämä tarkoittaa sitä että kansalaisille on iskostettava kehdosta lähtien tiettyjä itseisarvoja. Oma kansa ja heimo, yhteinen isänmaa, yhteinen suomalainen historia, sukupolvelta toiselle kulkevat perinteet sekä luonnon kunnioittaminen. Kansankokonaisuus on miellettävä niin tärkeäksi että se asetetaan oman hyvinvoinnin sekä materiaalisen hyvän edelle. Edellä mainitut seikat ja asenteet ovat monelle Suomen historiassa ja nykyäänkin olleet itsestäänselvyyksiä, mutta niiden asema ei ikinä ole ollut tarpeeksi vahva. Ne on otettava osaksi meidän jokaisen elämää, ja uusi ideologia rakennettava palvelemaan niiden säilymistä ja kehittymistä uuteen muotoon.

Uusi henki tarjoaa ensisijaisesti korvikkeen sille näköalattomalle yksilökeskeisyydelle, materialismille ja globalisaation ilmiöiden ihailulle mikä nyt vallitsee. Se myös ohjaa kansalaisia kestävämpään toimintaan sekä kestävämpiin sosiaalisiin rakenteisiin, kuten perheiden perustamiseen. Kun tämä lopulta siirretään opetukseen, lainsäädäntöön sekä yhteisiin sukupolvikokemuksiin ja rituaaleihin, luomme samalla edellytykset yhteisölle joka todella kestää yli vuosisatojen, eikä sattuman vaan oman yhteisen tahdonvoiman kautta. Se myös tarjoaa kansalaisillemme sellaista turvaa mitä ei välttämättä enää tulevaisuudessa löydy rajojemme ulkopuolelta, sekä tavaramerkin jonka kautta suomalaiset tunnistetaan ja erotetaan globalisaation tuottamasta massakulttuurista ja kreolikansoista.

Suomen ja suomalaisten on edelleen syytä erottautua tulevaisuudessa myös kovan työn ja osaamisen kautta, teknologisesti kehittyneenä mutta samalla perinteisiin sitoutuneena ja luonnosta välittävänä kansakuntana. Entistä suurempi osa maasta jää todennäköisesti tulevaisuudessa ilman asutusta, mikä toisaalta mahdollistaa luonnon toipumisen tietyillä alueilla, mutta toisaalta edesauttaa suomalaisten vieraantumista siitä. Siksi meidän on huolehdittava siitä että varsinkin lapset viettävät tarpeeksi aikaa luonnon helmassa eivätkä vain kaupungeissa. Yhteisiä leirikouluja sekä erä- ja kansalaistaitoihin liittyvää koulutusta asutuskeskusten ulkopuolella on järjestettävä lapsille viimeistään peruskoulussa sellaisella intensiteetillä että metsä, järvet, rannikot ja saaret toimivat kotina kodin ulkopuolella.

Yhtenäisyyden ja turvallisuuden turvaamiseksi yksilöitä ei saa jättää yksin. Yhteisön on kannettava tarvittaessa jokainen mukanaan, eikä syrjäytymiselle saa jäädä tilaa. Jokaisen kansalaisen olisi syytä käydä tulevaisuudessa kansalais- ja/tai asepalvelus, ja palveluksen tulisi sisältää runsaasti asennekasvatusta sekä yksilön sitomista osaksi yhteisöään, eikä atomisaatiota missä yksilön erillisyyttä tai amerikkalaisilta verkkosivuilta omattuja identiteettejä korostetaan. Palveluksen olisi syytä myös olla vaatimus laajennetuille kansalaisoikeuksille sekä tiettyjen virkojen ja yhteiskunnallisten asemien saavuttamiselle, paitsi mahdollisesti silloin kun yksilön olisi terveydellisten seikkojen takia mahdoton palvelusta suorittaa, joskin silloinkin ensisijaisen ratkaisun pitäisi olla vaihtoehtoinen palvelusmuoto, ei vapautus.

Yksilöä ei ole kuitenkaan tarpeen tukahduttaa vaikka yhteisöllisyys onkin yhteiskunnan sitova ja ylläpitävä voima. Suomen aikaisempien sankarien ja suurmiesten muistoa on vaalittava inspiraationa vahvoille yksilöille, jotka ajan mittaan ottavat oman paikkansa jatkumossa uusina sankareina ja suurmiehinä. Näiden aktiivisilla teoillaan mainetta niittävien yksilöiden on korvattava nykyiset uhrikultit joissa yksilön arvo määritetään näennäisen sorron kohteena olemisen eikä hänen tekojensa kautta. Ilman uusia vahvojen valtiomiesten, tiedemiesten ja sotilaiden sukupolvia tämä kansakunta lakkaa hyvin pian olemasta tai alistetaan orjuuteen. Siksi aloitteellisuus, lahjakkuus ja osaaminen on syytä tunnistaa aikaisessa vaiheessa ihmisen elämässä, ja niitä on ruokittava.

Kaiken edellä käsitellyn aikana meidän on kuitenkin myös pidettävä kiinni siitä että sanat ja teot ovat aitoja, eivät osa tekaistua kulissia. Idässä on esimerkki maasta missä traditionalististen rituaalien takana sykkii korruptoitunut mätä, yhteiskunta missä kaikki voidaan myydä tai varastaa, missä totuus on tapettu ehkä lopullisesti. Se ei ikinä saa olla meidän tiemme. Sääntöjen on koskettava kaikkia, yksikään ei saa luistaa velvollisuuksistaan rahan tai aseman kautta, ja järjestelmän on oltava yhtä armoton kaikkia rikollisia kohtaan. Samalla meidän pitää olla sivistyneitä mutta kansallisesti valveutuneita, järkähtämättömiä mutta ei sokeita.

Kun henki on vakiintunut ja jokainen tuntee olevansa osa jotain suurempaa, on meillä lopulta yhteisö jossa yksilöt eivät viru epätoivossaan oman onnensa ja psyykelääkkeiden nojassa, ainakaan nykyisellä tasolla. Yhteisö jossa rakennetaan muutakin kuin kustannusoptimoituja lasifalloksia kansainvälisille yrityksille ja joka jättää monumentteja, hyvinvointia ja perinteitä tulevillekin sukupolville. Sellaisen tulevaisuuden vuoksi kannattaa taistella ja sellaista yhteisöä kannattaa puolustaa.

Henri Hautamäki on Suomen Sisun puheenjohtaja.