Viime viikonloppuna kirjailija Salman Rushdie joutui puukkohyökkäyksen kohteeksi. Häntä puukotti New Yorkissa libanonilais-amerikkalainen mies, jolla oli yhteyksiä islamistisiin ryhmiin. Rushdie oli siihen saakka selvinnyt vahingoittumattomana fatwasta eli kuolemantuomiosta, jonka Iranin uskonnollinen johtaja Ajatollah Khomeini oli langettanut hänen päälleen Saatanalliset säkeet -romaanin takia vuonna 1989.
Monet muut Saatanallisten säkeiden julkaisuun ja levitykseen osallistuneet ovat joutuneet väkivallan kohteeksi jo aiemmin. Romaanin japanilainen kääntäjä tapettiin puukolla vuonna 1991, samana vuonna vastaavanlaisen hyökkäyksen kohteeksi joutunut italialainen kääntäjä jäi henkiin. Vuonna 1993 romaanin norjalaista kustantajaa kohti ammuttiin kotinsa ulkopuolella. Useisiin kirjaa myyneisiin kirjakauppoihin on tehty pommi- ja tuhopolttoiskuja.
Mikä Saatanallisissa säkeissä aikoinaan sai muslimit raivoihinsa eri puolilla maailmaa? Kyseessä oli romaaniin sisältyvä sivujuonne, jossa käsitellään erästä islamiin liittyvää teologista ongelmaa. Joidenkin varhaisten islamilaisten uskonoppineiden mukaan Muhammed oli jättänyt Koraanin lopullisesta versiosta pois tietyt säkeet, jotka enkeli Gabriel oli toimittanut hänelle, koska uskoi niiden olevan peräisin Saatanalta. Tarina antaa ymmärtää, että Muhammed ei olisikaan erehtymätön, ja tällä ajatuksella romaani leikkii.
Valtaosin Saatanalliset säkeet kuitenkin käsittelee Intiasta Englantiin muuttaneiden siirtolaisten elämää ja siirtolaisuuden aiheuttamia henkisiä paineita. Monessa kohdassa kuvataan kantaväestön rasismia ja poliisiväkivaltaa. Rushdielle itselleen oli järkytys, että juuri siirtolaiset mellakoivat hänen kirjaansa vastaan ja polttivat sitä Britanniassa, Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa, Ranskassa ja monissa muissa länsimaissa. Saatanallisten säkeiden julkaisun jälkeiset tapahtumat paljastivat suurelle yleisölle islaminuskoisten rinnakkaisyhteiskuntien olemassaolon Euroopassa. Eivätkä nämä rinnakkaisyhteiskunnat suinkaan olleet omaksuneet Rushdien liberaaleja arvoja.
Silloisessa kotimaassaan Britanniassa Rushdie ei saanut varauksetonta tukea älymystöltä. Vasemmalla Saatanallisia säkeitä pidettiin tahallisen riidanhaluisena ja väärään aikaan julkaistuna. Kirjailija John Le Carré jopa kirjoitti, että Rushdien olisi viisainta vetää kirjansa pois markkinoilta. Oikeistossa taas irvailtiin, että monikulttuurisuutta kannattava liberaali Rushdie sai mitä tilasi, ja pyysi nyt pahan valkoisen miehen apua omaa väkeään vastaan.
Viime viikonloppuna tapahtuneen puukotuksen jälkeen solidaarisuus Rushdieta kohtaan on ollut paljon yksimielisempää. Poliitikot, kollegat ja muut julkisuuden henkilöt eri puolilla maailmaa ovat kilvan osoittaneet tukensa kirjailijalle. Tämä on sikäli ironista, että jos Saatanalliset säkeet julkaistaisiin nyt, kirja luultavasti luokiteltaisiin vihapuheeksi. Lännessä on alkanut valtavirtaistua ajatus, että jos yhteisö loukkaantuu jostakin, sillä on oikeus vaientaa yksilö. Tämän asenteenmuutoksen ilmaisi erityisen selvästi norjan entinen pääministeri Kjell Magne Bondevik, joka vuonna 1989 oli tukenut avoimesti Rushdieta. Vuonna 2012 antamassaan haastattelussa hän sanoi, että ”sananvapaus on tärkeä, mutta sitä ei saa käyttää muiden provosoimiseen”.
Samalla länsi on käynyt yhä turvattomammaksi paikaksi, ei vain Rushdien kaltaisille julkisuuden henkilöille, vaan kenelle tahansa. Viisi vuotta sitten Turun islamistipuukottajan uhreiksi joutui ihmisiä, jotka vain sattuivat osumaan hänen tielleen. Olemme aiempaa suuremmassa vaarassa, ja lisäksi joudumme varomaan sanojamme tästä vaarasta puhuessamme.
Ei ole niinkään väliä sillä, kuka Salman Rushdie on, mitä hän edustaa ja millaiset ovat hänen mielipiteensä. Olennaista on, että hän käytti perustavanlaatuista kansalaisvapauttaan: ilmaista ajatuksensa, kertoa tarina. Hän käytti sitä ja joutui kärsimään siitä. Niin viime viikonlopun puukotus kuin Turun terrori-iskukin ovat osoittaneet, että jos emme käytä omaa vapauttamme sanoa, olemme lopullisesti alistuneet väkivallalle.
