Suomen Sisu ja sen nuorisopienryhmä Kansallinen akseli ovat jo usean vuoden ajan pyrkineet nousujohteisesti kasvattamaan yhteistyötä samalla tavalla ajattelevien ulkomaalaisten järjestöjen kanssa. Erityinen mielenkiinto yhdistyksillämme on kohdistunut virolaisiin. Nämä itämerensuomalaiset veljemme ovat olleet vahvasti läsnä historiamme käännekohdissa, mutta pitkän suomettumisen seurauksena mielissämme heidät yhä assosioidaan vahvasti slaavilaisuuteen.

Aikaisemmin tänä vuonna perustimme Heimokansain liitto -pienryhmän tämän yhteistyön edistämiseksi. Olemme olleet jo pitkään tekemisissä historioitsija, oikeustieteiden maisteri ja kansanedustaja Anti Poolametsin kanssa. Tämän vuoden Viron itsenäisyyspäivänä saimmekin ajatuksen yhteistyön syventämisestä kiertueen muodossa, jossa kävisimme läpi virolaisia kohteita, joissa kansojemme historiat ovat kohdanneet.

Pitkän suunnittelun lopputuloksena ajoimme kahden auton delegaatiolla aikaisena torstaiaamuna 7.8. Viroon lähtevään lauttaan. Tapasimme kansanedustaja Poolametsin aamupäivällä Riigikogun eli Viron parlamentin edessä. Noin tunnin pituisella kierroksella tutustuimme korttelin historiaan, aloittaen keskiaikaisesta Pikk Hermann -tornista, jossa Viron lippu nostettiin ensimmäistä kertaa itsenäistymisen yhteydessä ja uudelleen neuvostomiehityksen päättymisen merkiksi. Tutustuimme Kalevipoeg-kansalliseepoksen kuningas Kalevin väitettyyn hautapaikkaan Toompean mäellä, Poolametsin parlamenttiryhmän toimistoon, itse istuntosaliin ja lopulta juhlallisuuksiin käytettyyn valkoiseen saliin.

Riigikogun jälkeen suuntasimme kommunismin uhrien muistomerkille. Teos oli vaikuttava halli nimiä sekä siviili- että sotilasuhreista, joita kommunismi oli Virossa vaatinut. Hallin pituus toi vasta kunnolla perspektiiviin sen tuhon määrän, jonka miehitys maassa aiheutti: peräti neljännes väestöstä sai surmansa, joutui pakolaisiksi tai tuli kyyditetyksi Neuvostoliittoon. Kävimme vielä Tallinnan sotamuseossa, jonka jälkeen suuntasimme Rakveren kaupunkiin.

Rakveressa päivä alkoi tutustumisella rakennukseen, jossa toimi Viron vapaussodassa taistelleen suomalaisen vapaaehtoisjoukon esikunta vuonna 1919. Rakennuksessa sijaitsee nykyään Kaitseliitin eli Viron suojeluskuntien paikallistoimisto. Jatkoimme päivää kävelyllä Rakveren ympäri. Kansanedustaja Poolamets esitteli meille Viron vapaussodan muistoksi luodun vapaudenpatsaan. Muistomerkissä oli paljon myös suomalaisten vapaaehtoisten nimiä. Patsas on kohtalaisen tuore, sillä alkuperäinen – jonka yksi ainoista säilyneistä osista oli kiinnitetty uuteen patsaaseen – tuhottiin neuvostomiehityksen aikana.

Iltapäivällä jatkoimme läheiseen Vinnin kuntaan, jossa paikallinen historioitsija ja kunnanvaltuutettu Rainer Lapsanit toi Viron historian käsinkosketeltavan konkreettisesti nähtäville. Lapsanit oli pukeutunut Ruotsin armeijassa suuressa Pohjan sodassa palvelleista virolaisista muodostetun jalkaväkirykmentin univormuun. Mukanaan hänellä oli rykmentin lippu, mustaruudilla toimiva flintlås-musketti, autenttinen miekka ja toimiva tykki. Tykin kyljessä luki latinaksi ”VINCERE, AUT MORI” eli suomeksi “joko voittaa tai kuolla.” Suuren Pohjan sodan aikana Viro siirtyi Venäjän keisarikunnan alaisuuteen, kun taas Suomessa venäläiset aloittivat väliaikaisen miehityksen aikana isovihan eli suomalaisten kansanmurhan.

Viimeinen aamu alkoi tien päällä, kun delegaatiomme ajoi Rakveresta Narvaan. Kyrillisten kirjainten ja kerrostalolähiöiden yleistyessä kilometri kilometriltä oli selkeästi havaittavissa, että auto alkoi lähestyä Viron itärajaa. Pysäköimme lähelle Narvan rajanylityspistettä, josta kävelimme läheiseen Narvan linnaan. Linna oli ehdottomasti ainutlaatuinen kokemus, sillä sen pitkän historian lisäksi se on yksi sivistyneen maailman viimeisiä paikkoja, josta näkee kaupunkielämää rajan toisella puolella. Joen takana kohosivat Iivananlinnan punavihreät rajatolpat, harmaat betonilähiöt sekä niin ikään historiallinen linna, jonka tornissa oli puolitankoon asetettu Venäjän lippu. Ryhmällemme jäi arvoitukseksi, kuka korkea-arvoinen virkamies oli tällä kertaa tippunut ikkunasta. Tornista joen toisella puolella avautuvia maisemia katsellessa tuntui kuin olisi katsonut ikkunan läpi suoraan Neuvostoliiton menneisyyteen.

Matkalla seuraavaan kohteeseen pysähdyimme katsomaan Utrian maihinnousun muistomerkkiä. Kyseisessä taistelussa Viron vapaussodassa Martin Ekströmin johtaman 1. suomalaisen vapaajoukon noin 500 miestä nousi 17. tammikuuta 1919 suboptimaalisissa sääolosuhteissa maihin Utrian rannalle menettämättä yhtäkään miestä. Tämän jälkeen he löivät moninkertaisesti ylivoimaisen vihollisen ja valtasivat bolševikkien miehittämän Narvan. Parin minuutin päässä muistomerkistä sijaitsi seuraava etappimme, eli Sinimäen koulu.

Sinimäen koululla osallistuimme Viron Akateemisen sotahistorian seuran järjestämään konferenssiin, jossa esiteltiin virolaisia historiallisia sotilasunivormuja, kerrottiin alueella käydyistä taisteluista sekä esiteltiin historiallista kalustoa. Bongasimme joukosta nopeasti suomalaisiin kenttäharmaisiin pukeutuneen vänrikin, jonka hihassa oleva pieni kilpi Viron väreissä kertoi hänen esittävän jatkosodan virolaislähtöisen Suomen pojat -vapaaehtoisjoukon taistelijaa. Tilaisuudessa myytiin myös sotahistoriaa käsittelevää kirjallisuutta, joista osa oli suomeksi. Koulun tilaisuuden jälkeen seurasimme yhdistystä läheiselle Grenaderinmäelle, jossa oli valtava risti sekä useampi hillitty muistokivi. Yhdistyksen toimihenkilöt kertoivat viroksi kukkulan tapahtumista Sinimäen taistelussa vuonna 1944, jossa saksalaiset ja virolaiset onnistuivat torjumaan noin kuusi kertaa suuremman vihollisjoukon. Tapahtuman lopuksi paikallinen historioitsija pyysi meitä ottamaan mukaan muistomerkkiä kunnioittamaan asetetun, mutta sään turmeleman Suomen lipun ja hävittämään sen lippuetiketin velvoittamalla tavalla.

Noin kolmipäiväinen reissu oli vahvasti onnistunut lisä pitkään linjaan nousujohteisesti kasvanutta yhteistyötä Viron kanssa. Sen lisäksi, että retki oli suuri onnistuminen, se mahdollisti laajasti ideoiden jakamisen ja uuden toiminnan suunnittelun tulevaisuutta varten. Valtioidemme kansallismielisten yhteistyö tulee varmasti syventymään tulevaisuudessa. Loppuun haluamme lähettää suuret kiitoksemme kansanedustaja Anti Poolametsille vierailun järjestämisestä ja mahdollistamisesta!