Avainsana: EU

Jussi Halla-aho: Rajojen muuttumattomuus ylimpänä hyveenä

Europarlamentin espanjalaiset kollegat ovat käyneet kuumana Katalonian alueparlamentin päätettyä itsenäistymistä koskevan kansanäänestyksen järjestämisestä. Espanjalaisen näkemyksen mukaan valtakunta on perustuslakinsa nojalla jakamaton, ja maan oikeuslaitos on uhkaillut Katalonian kaupunkien pormestareja syytteellä, mikäli nämä osallistuvat kansanäänestyksen järjestelyihin. Espanjan suhtautumisen asettaa hiukan hupaisaan valoon se, että se samaan aikaan pyrkii varsin aggressiivisesti saamaan haltuunsa Britannialle kuuluvaa Gibraltaria, jonka […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Puheenjohtaja: Euroopan unionin kriisistä Kansakuntien Eurooppaan

Kun Britannian viimeviikkoinen EU-kansanäänestys päättyi eroa vaativien voittoon, Suomi meni pois tolaltaan muun Euroopan mukana. Politiikan, median ja talouselämän edustajat kauhistelivat tulosta. Brittien väitettiin pilanneen tulevaisuutensa ja horjuttaneen vakavasti koko maanosamme tasapainoa erityisesti taloudellisessa ja turvallisuuspoliittisessa mielessä. Hetkittäin tunnelma muistutti maailmanlopun odotusta, ikään kuin olisi ollut vain ajan kysymys, milloin heinäsirkkaparvet ja ruttoepidemiat ilmaantuvat. Selvää […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Kansallisuus, paikallisuus ja eurooppalaisuus

Kuten luultavasti monilta muiltakin täällä, minulta kysytään usein, miksi pidän itseäni kansallismielisenä. Voisin oikeastaan vastata, että olen pikemminkin tribalisti. Ihminen on mielestäni ensisijaisesti tribaalinen olento, joka viihtyy parhaiten kaltaistensa seurassa: niiden, jotka ovat hänen näköisiään, noudattavat samoja tapoja, puhuvat samaa kieltä ja niin edelleen. Ihminen haluaa ympärilleen heimon, jonka jäseniin voi luottaa ja jota kohtaan […]

Jaa tämä:
Lue lisää
Puheenjohtaja Olli Immonen

Puheenjohtaja: Islamisaation aave Euroopan yllä

Kolmen viikon takaisissa eurovaaleissa nähty kansallismielisten puolueiden voittokulku ympäri Euroopan on aiheuttanut järjestelmäpoliitikoissa vasemmistosta oikeistoon sekä heitä tukevassa konsensusmediassa suurta paheksuntaa kaikissa yhteisön jäsenmaissa. EU-fanaattisen poliittisen luokan unelma sekakansallisesta hirviöbyrokraattisesta liittovaltio-Euroopasta tuli murskatuksi, eivätkä EU:n ikuisuuteen ja kaikkivoipaisuuteen uskokaan enää kuin kiilusilmäisimmät EU-kiihkoilijat. Kansallismielisten puolueiden menestys eurovaaleissa rakentui EU:n diktatoristen elementtien arvostelun ohella, esimerkiksi Britannian, […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Puheenjohtaja: Kansakuntien Eurooppa korvaa romahtavan Euroopan unionin

Euroopan unioni myytiin suomalaisille paitsi suurin toivein, myös suorastaan valheellisin lupauksin. EU:iin liittymistä koskevan kansanäänestyksen alla vuonna 1994 konsensuspoliitikot kilpaa julistivat, ettei yhteisöjäsenyys tarkoita esimerkiksi omasta valuutastamme luopumista tai kaiken kattavan sosiaaliturvajärjestelmämme yhdenmukaistamista ja avaamista rajoituksetta muiden EU-maiden kansalaisille. Suomen lähes kahdenkymmenen vuoden EU-jäsenyyden kokemuksen perusteella voidaan perustellusti väittää, että kaikki nämä järjestelmäpoliitikkojen antamat vakuuttelut […]

Jaa tämä:
Lue lisää