28.2.2015 Suomen Sisun Kalevalan päivän vietto alkoi juhlallisesti klo.12 Lönnrotinpuistossa, jossa osallistuimme Kalevalaseuran järjestämään perinteiseen seppeleenlaskuun Elias Lönnrotin muistomerkille. Vuosi 2015 on kalevalaisuuden juhlavuosi – kansalliseeppoksemme Kalevala täyttää 180 vuotta, Kanteletar 175 vuotta ja Kalevalaisten Naisten Liitto 80 vuotta. Juhlapuheen muistomerkillä piti kansallisgalleria Ateneumin johtaja Susanna Pettersson ja muusikko Ilona Korhonen esitti kalevalaiseen kansanperinteeseen liittyviä lauluja. Elias Lönnrotin muistomerkiltä siirryimme hotelli Presidentin kokoustilaan […]
Avainsana: kalevalaisuus
Olen rakastunut Karjalaan. Mieleeni ovat syvästi vaikuttaneet jylhät aarniometsät, kauniiden mutta ajan ja ankaran ilmaston koettelemien puutalojen ympäröimät kapeat kylänraitit, pitkin kyliä astelevat lehmät ja vuohet, karjalaisen kylyn väkevät löylyt ja illalla iloisessa porukassa otetut ryypyt. Mieleeni ovat jääneet myös Petroskoin rennon tyylikkäät kuppilat, Äänisen rantabulevardi sekä metsän keskeltä pilkistävät ortodoksiset tšasounat. Kuitenkin tärkein syy […]