Suomen Sisu muistaa taas tammikuun 28. päivänä tammisunnuntaita – merkittävää harppausta kotimaamme vapautta kohti, joka otettiin vuonna 1918 kun ylipäällikkö Mannerheimin johdolla valkoiset joukot alkoivat riisumaan venäläisiä sotilaita aseista. Itsenäisyyden lunastaminen ei ollut kuitenkaan ilmaista, sillä sen ensimmäiseksi tulikokeeksi osoittautui tammisunnuntaita seurannut vapaussota. Tänä vuonna Suomen Sisun käräjät kokoontuivat muistamaan itsenäisyytemme alkukoitosta Kordelinin muistomerkille […]
Avainsana: tammisunnuntai
Tammisunnuntai on tammikuun viimeisenä sunnuntaina vietettävä Vapaussodan alkamisen muistopäivä. Sunnuntaina 27. tammikuuta 1918 valkoisten joukot alkoivat ylipäällikkö Mannerheimin johdolla riisua Pohjanmaan venäläisiä sotilaita aseista. Tällöin Suomen valtio ryhtyi toteuttamaan itsenäisyyttään, jonka se oli joulukuussa 1917 jo julistanut ja jolle se oli saanut tunnustuksen Neuvosto-Venäjältä. Tunnustuksesta huolimatta käytännön itsenäistyminen ei sujunutkaan verettömästi, vaan seurasi Vapaussota, jossa […]

Suomen Sisun Uudenmaan piiri kunnioittaa tammisunnuntaita tänä vuonna Keravalla 26.1. Muistamme vapaussotaa ja etenkin Keravalla tammikuussa 1918 Suomen vapauden puolesta taistelleita. Vapaussodan alkamiselle ei ole yksiselitteistä alkamispäivämäärää, mutta tammisunnuntai on vakiintunut ja perinteitä omaava sodan alkamisen muistopäivä. Tammisunnuntaita vietetään tammikuun viimeisenä sunnuntaina eli se on seuraavan kerran 26.1. Lauantain ja sunnuntain 27.–28.1.1918 välisenä yönä suojeluskunnat […]