Suomen Sisun Uudenmaan piiri vietti tammisunnuntaita 25. tammikuuta 2026.
Piirimme pitkäaikainen aktiivi Mauri Rasinkoski kertoi Vapaussodan puolalaisista vapaaehtoisista ja esitteli Suomen vapauden puolesta kaatuneiden puolalaisten haudan. Hautausmaalla vierailun jälkeen jatkoimme sisätiloihin, jossa pidimme piiripalaverin ja keskustelimme Suomen Sisun Uudenmaan piirin alkaneen vuoden toiminnasta.
Rasinkosken puhe puolalaisten sotilaiden haudalla:
Hyvät ystävät!
Näin tammisunnuntaina on jälleen hyvä kokoontua muistamaan sankareita, joitten
ansiosta Suomi lunasti vapautensa ja itsenäisyytensä. Urheitten vapaussoturiemme lisäksi
maamme vapauttamisessa venäläisjoukoista sekä bolševikeista tukivat myös useat
ulkopuoliset: saksalaiset, ruotsalaiset ja virolaiset sekä unohdetut sankarit: Venäjän
joukoista irtautuneet puolalaiset. Puolalaisia oli ensimmäisen maailmansodan aikana tsaarin armeijassa
maassamme parhaimmillaan useita tuhansia.
Sittemmin puolalaisjoukot muodostivat oman joukko-osastonsa Stanislaw Boguslavskin
johdolla 1917, joka sittemmin tunnettiin nimellä “Puolan legioona”. Legioonalla oli suurin
voima Viipurissa, mutta yksiköitä oli ympäri Suomea. Legioonalla oli parhaimmillaan noin
1700 sotilasta. Legioonan tavoitteena oli alunperin suojata Suomea punaisten
huligaaneilta sekä sittemmin karkoittaa suojeluskuntalaisten kanssa venäläiset maasta.
Tästä parhaimpana esimerkkinä lienee puolalaisten yhteenotto punaisten kanssa
Viipurissa 22.–23.1 1918. Tästä kahakasta mm. Aarno Karimo on kertonut kirjassaan Karjalan nousu 1918. Eli ennen tammisunnuntaita oli jo kahakoita vapaussotaan liittyen.
Puolan legioona oli tiettävästi varsin yhtenäinen: punaisia ja epäluotettavaa ainesta ei
heidän joukossaan suvaittu vaan heidät armotta potkittiin pois tavattaessa.
Olisi liioittelua väittää, että yhteistyö puolalalaisten ja suomalaisten vapaussoturien välillä
olisi ollut kitkatonta: sitä se ei ollut. Tämä muistolaatta neljästä kaatuneesta puolalaisesta
sotilaasta osoittaa, että liittolaisuus oli paikoitellen haastavaa ja sisälsi lukuisia jännitteitä.
Varmaa tietoa sankarivainajien taustasta ja kohtalosta ei ole, mutta mitä ilmeisimmin he
kaatuivat saksalaisten tai valkoisten suomalaisten tuleen, jotka luulivat heitä venäläisiksi.
Toisen version mukaan he kaatuivat taistelussa vihollisen tuleen.
Ajoittaisista jänniteistä huolimatta, kannattaa muistaa Puolan legioonan nauttineen, mm.
Puolan sankarin Józef Piłsudskin sekä Mannerheimin ja myös Sfvinhufvudin vahvaa
luottamusta. Lisäksi vaatiessaan venäläisjoukkoja poistumaan maasta huhtikuussa 1918,
Suomi rajasi karkotettavien ulkopuolelle puolalaiset ja ukrainalaiset, joitten joukossa
venäjävastaisuus oli voimakasta. Ja syystäkin! Kumpikin kansa on saanut maistaa
venäläistä ruoskaa lukuisia kertoja historiassa. Suomalaisten ja puolalaisten
vapaussoturien yhteisestä päämäärästä kertoo mm. Puolan Minsk Mazoviecin
ulaanimuseossa sijaitseva Puolan legioonan muistomerkki. Merkkiin on kaiverrettu
tunnuslause: meidän vapautemme puolesta: ja teidän!
Juuri nyt jos koskaan on hyvä huomata kansojemme välinen kohtalonyhteys: molemmat
maat ovat joutuneet elämään itäisen aggressiivisen monikansallisen suurvallan naapurina
vuosisatoja ja saanut tuntea tämän nahoissaan. Tämä on luonnollisesti ajanut maamme
yhteistyöhön historiassa mm. reunavaltioliittoumassa maailmansotien välillä. Nyt on
hieman samanlainen tilanne: Venäjän uhan seurauksena ovat Puolan ja Suomen välit
lämmenneet viime vuosina huomattavasti ja yhteistyö on vahvistunut!
Puhuttaessa vuodesta 1918, moni karsastaa vapaussota termin käyttöä kysyen: miksi
huomioimme vain toisen osapuolen? Eikö punaisia pitäisi myös huomioida? Tai vaikkapa
syyttömiä uhreja? Erityisesti veljessodissa ihminen on kuin pieni hiekanjyvä hukkuen
sodan armottomuuteen ja taistelukentän vereen, monesti jopa täysin syyttömänä.
Kannattaa kuitenkin muistaa olennaisin historiassamme 1918: tuolloin luotiin perusta
Suomen puolustukselle. Noihin aikoihin mm. suojeluskunnat ja Lotta Svärd vakiintuivat
osaksi puolustustamme. Molemmat järjestöt ovat mahdollistaneet Suomen mobilisoida
parhaimmillaan miltei 17 % väestöstämme aseisiin toisen maailmansodan aikana. Lisäksi Saksassa
koulutetut jääkärimme saivat tiettävästi maailman parhaimman sotilaskoulutuksen
ensimmäisessä maailmansodassa, joista useimmat kohosivat sittemmin kenraaleiksi. Nämä yhdessä
peräänantamattoman taistelumielen sekä urhoollisten veteraaniemme lisäksi auttoivat
ratkaisevasti Suomen pysymiseen vapaana läpi toisen maailmansodan kauhujen. On siis syytäkin puhua
sodasta vapaussotana, joka kaikesta raakuudestaan huolimatta sinetöi vapautemme, josta
sinnikkäästi pidimme kiinni vaikeinakin aikoina!
Tehkäämme kunniaa jo pois nukkuneille suomalaisille vapaussotureille ja heitä tukeneille
puolalaisille sekä muistakaamme kyseisen sodan uhreja! Ja ennen kaikkea
muistakaamme vanha viisaus: jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan!
Pari sanaa haudasta: kyseiset vainajat (Jozef Latoszek, Michal Serbian, Jan Swiersz ja Kasimierz Stanzyk) haudattiin Helsingin valtauksen aikoihin. Hauta jäi pitkälti “Suomen
puolalaisten Helsingin yhdistyksen” hoidettavaksi. Tämä alue oli aikaisemmin venäläisten
sotilaitten hautausmaa, josta tuli sittemmin osa puistoa, joka oli tunnettu lähinnä koirien
ulkoiluttajista. Hautausmaa rapistui varsin huonoon kuntoon aikojen saatossa. Onpa tälle
haudalle tehty jopa ilkivaltaa pahimmillaan. Vuodesta 1993 alkaen on aluetta kunnostettu
hieman parempaan kuntoon. Viime vuosina haudalla ovat vierailleet mm. Suomessa
asuneet puolalaiset sekä Puolan suurlähetystö tehden muistokäyntejä haudalle
isänmaallisessa hengessä.
