Heimokansain liiton kirjeenvaihtaja vieraili viimeisimmässä Free Nations of Post-Russia -foorumissa, joka on alusta kansoille ja alueille, jotka haluavat itsenäistyä Venäjän vallasta. Foorumissa oli mukana aktivisteja ja asiantuntijoita, joita yhdistää visio Venäjän kolonialismin lopettamisesta, sekä arvostettu Ukrainan parlamentin jäsen. 

Päämäärä

Yksi foorumin keskeisimmistä puheenaiheista on varmasti tuttu suomalaisille lukijoille. Se on Euroopan puutteellinen ymmärrys Venäjästä. Hans Petter Midttun, entinen Norjan sotilasasiamies Ukrainassa ja turvallisuusasiantuntija, sanoi, että kolmen vuosikymmenen rauha on vaikuttanut kielteisesti eurooppalaisten tietämykseen Venäjästä. Tätä on täysin mahdotonta kiistää, kun tarkastellaan Venäjän ja Saksan aiempaa taloudellista yhteistyötä tai muita poliittisia päätöksiä, jotka ovat lisänneet Euroopan riippuvuutta Venäjästä. 

Samalla yleisölle muistutettiin tärkeästä historiallisesta opetuksesta. Neuvostoliiton romahtaminen tuli yllätyksenä, eikä Eurooppa ollut siihen valmistautunut. Ehkä juuri tämä on osasyy siihen, miksi Venäjä muodostaa jälleen uhan vapaalle Euroopalle; vain muutamia vuosikymmeniä sen jälkeen, kun se

näennäisesti yritti kulkea demokraattisempaan suuntaan. Puolalainen poliitikko ja entinen Euroopan parlamentin jäsen Anna Fotyga korosti tarvetta lisätä ymmärrystä Venäjästä – sekä EU:n että Naton piirissä.“ Vaara on erittäin lähellä, meidän on herättävä nyt,” sanoi Fotyga viitaten Venäjän uhkaan.

Epäilemättä parempi ymmärrys ja parempi valmius ovat Euroopan puolustuksen kannalta ratkaisevia. Jos osa Euroopan maista ei ole mukana, on paljon vaikeampaa toimia tehokkaasti Venäjää vastaan. Jos jotkin maat jatkavat kaupankäyntiä ja yhteistyötä Venäjän kanssa, ne rahat, jotka Putin ansaitsee, käytetään naapurimaiden valtaamiseen. Ja se tarkoittaa vääjäämättä myös Suomea ja Viroa muiden joukossa. Aggressiivisen hyökkääjävaltion naapureille uhasta tietoisuuden lisääminen on osa turvallisuuspolitiikkaa siinä missä puolustuskyvyn kehittäminenkin.

Toivon lähde

Jos jotkut Euroopan valtiot eivät ymmärrä Venäjää riittävästi ja siksi haluavat tukea sitä tai pysyä puolueettomina, päinvastoin Ukraina taas on maa, jossa Venäjän siirtomaavallan alaiset ja sen venäläistämispolitiikan uhkaamat kansat löytävät ymmärrystä ja tukea. Imperialistisen uhan hyvin tuntevat ukrainalaiset ojentavat auttavan kätensä niille, jotka elävät Venäjän vankeudessa. Foorumissa vieraili Yaroslav Yurchyshyn, ukrainalainen kansanedustaja Holos-puolueesta, joka puhui maan pyrkimyksistä vastustaa Venäjän kolonialismia.

Hän totesi, että tuki Venäjän miehittämien kansojen vapauttamiselle on yksimielistä Ukrainan parlamentissa Verkhovna Radassa ja että myös presidentti Zelenskyi on sen takana. Käytännössä Ukraina tekee työtä Venäjän suorittamien kansanmurhien tunnustamiseksi ja pyrkii antamaan alistetuille kansoille äänen kansainvälisesti. Lisäksi Ukraina sallii näiden kansojen muodostaa kansallisia joukkoyksiköitä Ukrainan asevoimien sisällä. Yksi aktiivisimmista ryhmistä on tšetšeenit, joilla on useita joukkoyksiköitä Ukrainan armeijassa. Itse asiassa Ukrainan parlamentti on tunnustanut Tšetšenian Venäjän miehittämäksi alueeksi.

Aida Abdrakhmanova, Tatarstanin itsenäisyyskomitean johtaja, kertoi haastattelussa, että Ukrainan tarjoama apu on ratkaisevan tärkeää ihmisoikeuksien ja vangittujen kansojen edustuksen edistämisessä. Hän kiitti erityisesti Ukrainaa sen antamasta avusta Venäjän vähemmistökansojen vapauttamisen tukijoille Euroopan neuvostossa. Abdrakhmanova kuvasi Ukrainan pyrkimyksiä saada alistetut kansat edustetuiksi siellä. Perinteisesti Euroopan neuvosto on antanut äänen vain Venäjän oppositiolle, tarkemmin sanottuna Moskovan oppositiolle. Mutta, kuten hän sanoi, on tärkeää, että Venäjän vähemmistöt voivat puhua omasta puolestaan, jotain, mitä Moskovan oppositio ei heille salli.

Vain muutamaa päivää foorumin jälkeen Euroopan neuvosto julkisti uuden vuoropuhelualustan niiden venäläisten kanssa, jotka vastustavat sotaa ja hallintoa. Osa paikoista varataan nimenomaan Venäjän alistamille vähemmistökansoille. Lisäksi Euroopan neuvosto aikoo myöhemmin tarjota näille etnisille vähemmistöille oman keskustelufooruminsa. Tämä merkittävä saavutus on kiistatta Ukrainan ponnistelujen tulosta. Meille se tarkoittaa, että lähitulevaisuudessa suomalaisugrilaiset äänet tullaan kuulemaan Euroopan politiikan korkeimmalla tasolla.

Petolliset ystävät, todelliset ystävät

Tatarstanin itsenäisyyttä ajava edustaja ei ollut ainoa, joka arvosteli Venäjän oppositiota. Yaroslav Yurchyshyn jakoi saman näkemyksen monien muiden foorumin osallistujien kanssa. Puhuessaan niin sanotuista “hyvistä venäläisistä” eli Putinin vastaisista poliitikoista, joista media tavallisesti raportoi, hän totesi, että kyse on keinotekoisesta oppositiosta, joka vain haluaa korvata Putinin, koska pitää tätä kilpailijana.

Yurchyshyn sanoi, että tämä tekaistun opposition monopoli on murrettava. Tällä monopolilla hän tarkoitti sitä, että Moskovan oppositio saa yksinoikeudella pääsyn eurooppalaisten poliitikkojen, median ja erilaisten foorumien pariin. Jotta lukija ymmärtäisi miksi Moskovan opposition monopolimainen asema on huolestuttava, mainittakoon esimerkki: kun Yuliya Navalnayalta kysyttiin, että onko Ukrainan aseellinen tukeminen hyvä asia, hän vastasi: “vaikea sanoa.”

Tällaiset lausunnot osoittavat, että Yurchyshyn on oikeassa. Epäröivien poliitikkojen sijaan, jotka eivät kykene selkeästi ilmaisemaan tukeaan Ukrainan taistelulle venäläistä imperialismia vastaan, tulisi antaa ääni niille, jotka todella haluavat muutosta. Sergey Antonov, itsenäisen Udmurtian puolestapuhuja, oli yhtä lailla kriittinen sekä Moskovan vallanpitäjiä että oppositiota kohtaan. Puhuessaan Udmurtian tilanteesta hän totesi, että alueella on runsaasti öljyä, kivihiiltä ja metsää, ja sillä olisi siten vahva taloudellinen perusta vauraudelle. Silti suurin osa tuloista menee suoraan Moskovaan, kun taas elintaso heikkenee, väestö vähenee ja udmurtin kulttuuri kuihtuu.

Venäläistaustainen Antonov uskoo, että vapautunut Udmurtia olisi paras ratkaisu sekä alueen venäläisille, jotka muodostavat enemmistön, että sen alkuperäiskansalle, udmurteille. Hän katsoo, että alueen valtava potentiaali luonnonvarojen ja teollisuuden vuoksi voisi yhdistää kaikki alueen asukkaat itsenäisyyden puolesta käytävään kamppailuun.

Antonovin mukaan ajatus Udmurtian itsenäisyydestä alkoi kypsyä Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan alettua. Valitettavasti Venäjän hyökkäyssota on pahentanut Udmurtian kansan tilannetta. Vaikka alue on kaukana rintamalta, sota kiihdyttää kansan häviämistä. Venäjällä vähemmistökansoja pakotetaan asepalvelukseen epäsuhteellisen paljon, ja osa liittyy vapaaehtoisesti toivoen rikastuvansa, vaikka todellisuudessa valinnanvaraa ei juuri ole.

Erityisen kovaa sota ja köyhyys koettelevat maaseutua, jossa udmurtit perinteisesti asuvat. Antonovin mukaan Venäjän hallinnon antamat lupaukset mahdollisille sotilaille saavat monet ilman muita vaihtoehtoja tarttumaan niihin. Näiden epäonnisten rekrytoitujen kohtalona on usein kuolema, jolloin Venäjä, jonka hallinto on valmiiksi köyhdyttänyt Udmurtian kansan, pääsee samalla eroon heistä.

Mitä tulee Moskovan oppositioon, Antonov totesi, että kaikista heidän saamista yksinoikeuksista ja yli vuosikymmenen kestäneestä toiminnasta huolimatta tulokset ovat olemattomia juuri sen monopoliaseman vuoksi, josta Yurchyshyn puhui. Tästä syystä Free Udmurtia -liike, jonka perustajiin Antonov kuuluu, yhdistää sekä venäläisiä että udmurtteja, jotka eivät tunne perinteisen opposition edustavan heitä.

Venäjä ei välitä Udmurtian tai minkään muunkaan vähemmistökulttuurin säilymisestä, mutta aktivistit tekevät parhaansa auttaakseen. Free Udmurtia -liike on perustanut Albert Razin -palkinnon, jolla kunnioitetaan niitä, jotka edistävät udmurtin kulttuurin säilymistä ja kehitystä.

Palkinto on nimetty Albert Razinin mukaan, udmurttilaisen aktivistin, joka sytytti itsensä tuleen protestoidakseen alueen venäläistämistä.

Ukrainan esimerkki ja aktivistien tunnistamat ongelmat osoittavat, että Suomella olisi monia tapoja tukea suomalaisugrilaisia vähemmistökansoja. Venäjän kolonialistisen politiikan ja sotarikosten tuomitseminen, vapautusliikkeiden tukeminen sekä uhasta tiedottaminen kaikki osaltaan edistävät Putinin imperiumin kaatumista.