Ensin suomalaiset olivat rohkeita, sitten tuli suomettuminen, sitä seurasi epävarmuus, ja lopulta finnofobia alkoi levitä. Suomettuminen alkoi siirtää suomalaista sisä- ja ulkopolitiikkaa neuvostotahdon alle, vaikka itsenäisyyden ulkopuoliset ominaisuudet säilytettiin.

Suomettuminen sai jo 1960-luvulla useita nimiä: hiljainen satellisoituminen, Moskovan asioilla juokseminen, itsesensuurin aika tai kyvyttömyys valita omat poliittiset johtajat. Jotkut katsoivat suomettumista positiivisesti: omien etujen taitava edistäminen, ulkopolitiikan osittainen voitto, hallinnon kylmäverinen ja kyvykäs itsenäisyyden puolustaminen.

Suomettumisesta ei kuitenkaan kannata olla ylpeä. Se oli alistumista voimakkaamman valtion vaikutusvaltaan. Neuvostoliiton kanssa solmittu Yhteistyö- ja avunantosopimus (YYA) oli yksi vahva merkki tästä.

Neuvostomielisyys muodostui näkyväksi valtavirraksi. Ne poliitikot, ihmiset ja median edustajat, jotka eivät kumartaneet itään, olivat neuvostovastaisia. Se olikin oivallinen lyömäase, joka tuhosi usean ihmisen uran.

Suomettumisella oli suuri vaikutus koko suomalaiseen yhteiskuntaan lähes kaikilla aloilla. Sukupolvien mukana suomettuminen laimentui. Ensimmäiseksi kahleet kirposivat kansalaisilta, sitten asteittain medialta. Valhe ja propaganda eivät kanna ikuisesti. Vallassa olevat poliitikot tulevat tässä asiassa jälkijunassa.

Ei edes Neuvostoliiton luhistuminen vuonna 1991 täysin hävittänyt suomettumista, vaikka suomalaiset uskalsivatkin hengittää vapaammin ja itsesensuuri heikkeni.

Suomettuminen ei ole suomalaisten yksinoikeus. Osa virolaispoliitikoista on suomettuneita, koska he katsovat suomalaispoliitikkojen onnistuneen hyvin Venäjä-yhteistyössään.

Saksalaiset ovat vahvasti ”suomettuneet”. He yhä ruoskivat itseään natsiajan rikoksilla, vaikka he ovat lukuisia kertoja pyytäneet niitä anteeksi ja korvanneet uhreille. Saksalainen pelkää poliittista itsemurhaa, jos hän uskaltaisi vaatia tasapuolista kohtelua.

Neuvostoliitto ja Venäjä eivät koskaan ole aidosti pyytäneet neuvostorikoksia anteeksi, saati korvanneet tekojaan uhreille tai palauttaneet miehittämiään alueita. Silti venäläisetkin ovat ”suomettuneita”.

Ensin Neuvostoliitossa kasvatettiin homo sovieticus. Nyt Vladimir Putin ohjaa venäläisiä kovalla kädellä hyväksymään Stalinin aikaiset hirmuteot kansantaloudellisesti välttämättöminä. Tähän venäläisten ”suomettumiseen” kuuluvat esim. vallan vertikaalin, kaikkialle ulottuvan korruption ja väkivallan avulla johtamisen hyväksyminen.

Venäjällä ”suomettuminen” ei ole kohdistunut ulospäin, vaan sisäänpäin kumartamiseen. Valtakunnan johtajaa kumarretaan ja pelätään. Kasakkapäällikkö pelkäsi luhistunutta Neuvostoliittoa niin paljon, että kieltäytyi ottamasta takaisin kasakoiden omaa maata, vaikka valtiojohto sitä hänelle tarjosi. Silloinen kasakkapäällikkö käyttäytyi juuri samoin kuin Suomen presidentti 1990-luvun vaihteessa – pelon vuoksi.

Suomettuminen on katoavaa kansanperinnettä. Sen korvaa nyt finnofobia, jolla tarkoitetaan suomalaisten tuntemaa pelkoa ajaa omia oikeuksiaan ja laillisia etujaan. Siihen kuuluu tarve mitätöidä omat saavutukset ja tarve tuntea syyllisyyttä niistäkin rikoksista, joita Suomi ei ole koskaan tehnyt.

Finnofobia on siten itsensä alistamista ja syyllistämistä, tarvetta puolustaa vahvemman oikeutta käyttää painostusta ja hyväksyä itseen kohdistuneita aggressioita. Sillä on samoja tuntomerkkejä kuin Tukholman syndroomalla eli samaistumista väkivallantekijän tahtoon.

Finnofobia on käsitteenä suomettumista laajempi. Se ei katso vain neuvosto- tai venäjämyönteisyyttä. Siksi suomalaistenkin pitää poliittisten johtajiensa mukaan tukea eteläisen Euroopan korruptoituneita valtioita ja rahoittajia. Osa tästä tuesta tapahtuu salamyhkäisesti Suomen Pankin kautta.

Finnofobi hyväksyy väkivaltasopimukset itseään sitovina ja katsoo, ettei niitä saa edes yrittää rauhanomaisesti muuttaa. Se tarkoittaa, ettei esim. perustuslain vastaisia sotasyyllisyystuomioita tai Karjalan palautusta saisi ottaa esille millään lailla, ei edes win-win –tapahtumana.

Englantilaisilla on hyvä ilmaus – chilling effect, jolla tarkoitetaan hyytävää tai lamaannuttavaa vaikutusta. Suomeksi tämä käsite usein käännetään pelon ilmapiiriksi. Sellainen on osa finnofobiaa.

Juridiikassa chilling effect tarkoittaa perustuslaillisten oikeuksien legitiimin käyttämisen estämistä. Merkittävä osa ihmisistä ei sen vuoksi uskalla käyttää esim. puhevapauttaan.

Finnofobiaa voidaan kuvata sanoilla käsite ja asenne. Asenteet muuttuvat ja niihin voidaan vaikuttaa. Muutos on aina mahdollisuus. Jo roomalainen runoilija Horatius sanoi kuolemattomat sanat: Sapere aude eli uskalla käyttää järkeäsi.

Oman terveen järjen käyttö suomettumisen ja finnofobian lopettamiseksi on positiivinen asia. Se merkitsee siirtymistä terveeseen kansalliseen identiteettiin, mikä lopulta on mahdollista vain hyväksymällä totuus.

(Artikkeli on alunperin ilmestynyt Baltic Rim Economies Reviews 05/2013, 31.10.2013 -nettijulkaisussa englannin kielellä.)

Veikko Saksi
(Kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri ja ProKarelia ry:n pää-äänenkannattajan Karjalan Kuvalehden päätoimittaja)