Vieraskynä: Kansallispopulistinen liikehdintä Euroopassa (19.6.2013)

Julius Caesaria kutsutaan oman aikansa populistiksi. Hän nousi kansan tuella vahvaksi johtajaksi ohi etuoikeutetun patriisiluokan, mikä koitui myöhemmin hänen kohtalokseen patriisien järjestäessä hänen salamurhansa. Varsinainen populistinen liikehdintä syntyi kuitenkin Länsi-Euroopan parlamentaarisissa demokratioissa vasta 1800-luvun loppupuolelta lähtien. Populismilla tarkoitettiin kansantajuisuuteen perustuvaa ja oman kansan etujen ajamiseen tähtäävää politiikkaa. Varhaiseen populismiin kuuluivat muun muassa maaseutuväestön sekä teollistuvan yhteiskunnan kurjistuvan työväenluokan olojen esiintuominen karismaattisten poliitikkojen toimesta. Populismi, sellaisena kuin moderni aika sen tuntee, syntyi vasta toisen maailmansodan jälkeisenä aikana. Hyvinvointivaltion laajentamisen pysähtyminen vuoden 1973 öljykriisiin loi Länsi-Eurooppaan kasvualustan populistisille liikkeille.

Kansallismielinen populismi lähti voimakkaaseen nousuun Euroopassa kuitenkin vasta 1990-luvulla reaalisosialismin murruttua. Kommunistisen ja kapitalistisen järjestelmän vastakkainasettelun Euroopassa onkin viime vuosina korvannut jakolinja globalististen ja kansallishenkisten voimien välillä. Kansallismieliset toimijat globalisteista poiketen haluavat säilyttää kansallisen identiteetin ja kulttuurin sekä uskovat kansallisesti itsekkääseen päätöksenteon voimaan maan ulkosuhteiden hoidossa. Globalistien tavoitteena taas on delegoida kansallinen päätöksentekovalta EU:n ja YK:n kaltaisille kansainvälisille yhteenliittymille. Yhtymäkohdat 1930-luvun oikeistoradikalismiin eivät ole nykypopulismilla vahvoja, sillä silloiset radikaaliliikkeet pyrkivät demokratiajärjestyksen kaatamiseen sekä näkivät sodan keskeisenä keinona toteuttaa kansallisia tavoitteitaan.

Nykyisten kansallisten populistiliikkeiden toiminnassa ovat korostuneet keskiluokan kapina eliittejä sekä heidän tuhoisia yhteiskuntaprojektejaan vastaan. Eliitin pyristely irti kansallisesta ajattelusta ja monikulttuurin juurruttaminen länsimaiseen yhteiskuntaan ovat herättäneet kansan keskuudessa voimakkaan vastareaktion.

Populistiliikkeiden kannatus on ollut tähän asti suurinta työtä tekevässä luokassa sekä pienyrittäjissä, jotka ovat kokeneet globalisaation nurjat puolet kaikista konkreettisimmin arjessaan. Suurimman nosteen kansallispopulismille on tuonut kuitenkin ulkomaalais- ja maahanmuuttokysymys. Syyt ulkomaalaistematiikan nousemiseen yhdeksi tärkeimmistä politiikan osalohkoista Euroopassa ovat Euroopan ulkopuolelta tulevan maahanmuuton aiheuttamat kulttuurilliset, sosiaaliset, taloudelliset, kriminaalipoliittiset sekä muut haittailmiöt, jotka kohdistuvat eurooppalais-länsimaiseen elämänmuotoon. Erityisesti Euroopan menneiden vuosikymmenien sosiaalidemokraattiset hallitukset ovat kannattaneet käytännössä rajoittamatonta ei-länsimaalaista maahanmuuttoa globaalin ihmisyyden ja rajattoman maailman ideologian sekä yhteiskunnan tarkoituksellisen monikulttuuristamisen nimissä.

Perinteinen kantaväestöstä muodostuva työväenluokka ei ole suuressa määrin omaksunut työväenliikkeen johtajien monikulttuurivisoita, vaan he ovat kokeneet sen elitistiseksi hankkeeksi. Lisäksi maahanmuuttajat ovat kilpailleet työväenluokan kanssa alemman palkkatason suorittavista töistä ja palvelusektorin työtehtävistä, mikä on vähentänyt kyseisen väestöryhmän hyväksyntää maahanmuuttoa kohtaan. Pienyrittäjille on puolestaan ollut tärkeää vakaa ja ennustettava liiketoimintaympäristö. Pienyrittäjät ovat kokeneet monessa maassa, että he ovat jääneet talouspolitiikan suuntaviivoista päätettäessä paitsioon suurteollisuuteen ja korporaatioihin verrattuna. Eurooppalaisten valtioiden suuryritysten verosuunnittelua tukeva finanssipolitiikka ja halvan vierasperäisen työvoiman maahantuonti ovat jättäneet pienyrittäjät vaille poliittista kotia. Ylempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa kansallispopulismin kannatus on ollut tähän asti vaatimattomampaa. On kuitenkin havaittu, että suurempituloisten kriittisyys maahanmuuttoa kohtaan on lisääntynyt ja veronmaksuhalukkuus vähentynyt laajalti vastikkeettomien tulonsiirtojen varassa elävän maahanmuuttajaväestön kasvun myötä.

Kansallismielisten populistipuolueiden kehitys

SVP vaalikuvaTanskan, Hollannin ja Itävallan populistipuolueiden ideologisessa kehityksessä on havaittu siirtymä verokapinaliikkeistä hyvinvointivaltiota puolustavampaan suuntaan. Norjan ja Sveitsin kansallismieliset liikkeet voidaan taas yhä laskea markkinahenkisiin ratkaisuihin uskoviin populistipuolueisiin. On kuitenkin otettava huomioon, etteivät talouskysymykset dominoi kansallisten populistiliikkeiden julkituomaa agendaa, vaan pääpaino on kansallisen identiteetin ja omaleimaisen kulttuurin puolustamisessa. Jokainen populistipuolue on hyvin individuaali vaaliohjelmiensa sekä johtohenkilöidensä retorisissa painotuksissa, ja liikkeiden poliittiset agendat heijastavat kunkin maan omia yhteiskunnallisia oloja.

Edellä mainittujen maiden liikkeitä yhdistävä megatrendi on ollut islamilaisen kulttuurin ja uskonnon vaikutuksen kasvun kritisointi. Euroopan islamisoitumista vastustavat toimijat ovatkin nousseet valistusajan vainottujen toisinajattelijoiden kaltaiseen rooliin paneurooppalaisessa valtiofilosofisessa ajattelussa. Sveitsin kansanpuolueen (SVP) aloitteesta järjestetty kansanäänestys minareettien rakentamiskiellosta Sveitsissä johti odottamattomaan menestykseen. 59 prosenttia sveitsiläisistä äänesti minareettikiellon puolesta, mikä sai jopa YK:n ja monet eurooppalaiset vasemmistopoliitikot esittämään voimakkaan vastalauseensa kansan enemmistön tahtoa vastaan.

FPO IstanbulItävallan vapauspuolue (FPÖ) otti vuoden 2006 parlamenttivaaleissa vahvasti asialistalleen islamisoitumisen ongelmat vaatiessaan muun muassa Wienin tuomiokirkon kellon äänen kuulumista kaupungin kaduilla islamilaisen muezzin-rukouskutsun sijasta. Vapauspuolue palasi anti-islamisoitumisretoriikkaan Wienin 2010 osavaltioparlamenttivaaleissa, joissa puolue varoitti Wienin muuttuvan uudeksi Istanbuliksi.  Ranskan kansallisen rintaman (NL) johtaja Marine Le Pen taas näki vuonna 2010 historiallisen analogian muslimien katurukoustavan ja natsi-Saksan sotilasmiehityksen välillä.

PVVEuroopan anti-islamisoitumisliikkeen kärkihahmoksi voidaan nostaa Hollannin vapauspuolueen (PVV) perustaja Geert Wilders. Hän on lukuisissa kirjoituksissaan ja poliittisissa tilaisuuksissaan tuonut esiin syvän huolensa läntisen maanosamme muuttumisesta islamilaiseksi sivilisaatioksi. Wilders esitti muun muassa vuonna 2007 muslimien pyhän kirjan Koraanin kieltämistä verraten sitä Hollannissa jo nyt voimassa olevaan kieltoon Adolf Hitlerin Mein Kampfin julkaisemisesta. Hollannin vapauspuolueen vaaliohjelmien keskeisenä osana on ollut maahanmuuton lopettaminen muslimienemmistöisistä maista.

Kansallismieliset populistipuolueet ovat nauttineet suurta kannatusta vaaleissa lähes kaikkialla Euroopassa. Sveitsissä kansanpuolue on yltänyt 29 prosenttiin, Itävallassa vapauspuolue ja Itävallan tulevaisuuden liitto (BZÖ) saivat yhteensä 28 prosenttia, Norjassa edistyspuolue (FRP) 23 prosenttia, Hollannissa vapauspuolue 16 prosenttia ja Tanskassa kansanpuolue (DF) 14 prosenttia. Kansallispopulististen liikkeiden kannatus lähti nopeaan kasvuun 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen jälkipuoliskolla maahanmuuton ongelmien alkaessa realisoitua käytännön arkielämässä. Huomionarvoista on se, etteivät silloiset hyvät taloudelliset olosuhteet vähentäneet maahanmuuttokriittisyyttä kansan keskuudessa, mikä asettaakin kyseenalaiseksi väitteen, että maahanmuutto olisi vain pelkkä sosioekonominen ongelma.

Ranskan kansallista rintamaa ja sen puheenjohtajaa Jean Marie Le Peniä voidaan pitää yhtenä merkittävimmistä Euroopan kansallispopulististen liikkeiden ladunraivaajista. Kansallinen rintama nousi ensimmäisenä kansallispopulistisena liikkeenä Länsi-Euroopassa maan parlamenttiin 1980-luvulla. Tämä johti Ranskassa pikaiseen vaalitavan muutoksen, mikä aiheutti puolueen tippumisen parlamentista lähes 20 vuodeksi. Kansallinen rintama piti silti sitkeästi pintansa säilyttäen edustuksensa europarlamentissa sekä kunnallistasolla kunnes sai jälleen edustajia Ranskan parlamenttiin vuoden 2012 vaaleissa.

Itävaltalaista oikeustieteiden tohtori Jörg Haideria voidaan pitää toisena eurooppalaisen kansallismielisen politiikan pioneerina hänen muuttaessaan 1980-luvun puolella vielä perinteisen liberalismin nimiin vannoneen vapauspuolueen menestyneeksi kansallisliberaaliksi liikkeeksi 1990-luvun alkuun mennessä. Iskevät massamainonnan välineet olivat FPÖ:lle erityisen tärkeä työkalu sen tuodessa sanomaansa julki valtamedian käydessä omaa sotaansa kyseistä liikettä vastaan. Haiderin ja FPÖ:n menestyksekäs yhteistaival Itävallan poliittisella kentällä päättyi dramaattisesti Haiderin erotessa puolueesta vuonna 2005 ja perustaessa uuden Itävallan tulevaisuuden liitto -puolueen. Vain joitakin vuosia myöhemmin 2008 Haider joutui vakavaan auto-onnettomuuteen, jossa hän sai surmansa.

Suomalaisesta agraaripopulismista moderniin kansallispopulismiin

Suomessa näkyvin populistiseksi liikkeeksi itsensä määrittelevä puolue on perussuomalaiset. Toisin kuin muiden johtavien Euroopan populistipuolueiden, perussuomalaisten profiiliin ei ole pääsääntöisesti kuulunut islamin ja maahanmuuton kärkäs arvostelu. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini on esimerkiksi kirjoittanut blogissaan vuonna 2013, ettei hänellä ole mitään musliminaisten huivien käyttöä vastaan. Lisäksi Soini totesi saman vuoden toukokuussa Yleisradion haastattelussa, ettei maahanmuutto ole hänelle poliittisia intohimoja herättävä teema. Puolueen eduskuntaryhmästä löytyy kuitenkin useita maahanmuutto- ja islam-kriittisiä kannanottoja ja valtiopäivätoimia tehneitä henkilöitä. Kyseisten toimijoiden poliittinen linja on asettanut määrätietoisesti suomalaiset oikeus- ja tapanormit vähemmistöuskonnollisia erityistapoja tärkeämmäksi. Perussuomalaisten nuorisojärjestö on myös harjoittamassaan politiikassa ottanut emopuoluetta kriittisemmän kannan islamia ja islamisaatiota kohtaan muun muassa ehdottamalla vuonna 2009 minareettikieltoa Sveitsin mallin mukaisesti.

Perussuomalaiset ovat liittoutuneet europarlamentissa niiden populistipuolueiden kanssa, joilla EU-kritiikki on keskeisimmässä asemassa puolueen agendaa. Kuitenkin esimerkiksi perussuomalaisten euroryhmän suurin puolue, Iso-Britannian itsenäisyyspuolue (UKIP), ajaa avoimesti eroa Euroopan unionista perussuomalaisten halutessa sen sijaan vielä toistaiseksi pysytellä sekä EU:n että eurovaluutan jäseninä.

Niin kutsuttu vennamolainen agraaripopulismi eroaa ratkaisevasti muiden kansallispopulististen puolueiden taustalla olevasta ruohonjuuritason kansallismielisestä liikehdinnästä. Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) pää-äänenpaino oli pientalonpoikaiskulttuurin säilyttämisessä rakennemuutoksen kourissa olevassa Suomessa 1960–1970-luvuilla. Puolueen huippukohdaksi voidaan katsoa vuoden 1970 eduskuntavaalit, joissa puolue saavutti yli 10 prosentin kannatuksen. SMP ei kuitenkaan onnistunut vakiinnuttamaan suosiotaan, vaan eduskuntaryhmä hajosi 1972 sisäisen kärhämöinnin vuoksi. SMP:n uudelleentuleminen tapahtui 1983 eduskuntavaaleissa “rötösherrajahtien” tiimellyksissä, jolloin puolue sai jälleen tuntuvan vaalivoiton. Puolueen kannatus kuitenkin nuupahti jälleen nopeasti julkisten korruptioskandaalien hiljennyttyä vuoden 1987 vaaleihin mennessä. Vennamolaisuutta voidaan pitää oman aikansa ilmiönä, joka kuihtui lopullisesti 1990-luvulla SMP:n joutuessa konkurssitilaan. SMP:n panos suomalaiseen poliittiseen historiaan jäi liikkeen sisäisen riitaisuuden ja hallitustyöskentelyn epäonnistumisen vuoksi varsin vaatimattomaksi. Ottaen huomioon silloisen jähmettyneen suomettumisen aikakauden aiheuttaman vaihtoehdottomuuden tilan, ei SMP onnistunut täysin maksimoimaan kannatustaan vaihtoehtoliikkeenä. SMP:een verrattuna perussuomalaiset ovat tähän asti onnistuneet paremmin kannatuksensa vakiinnuttamisessa. Perussuomalaisten vaaliohjelmien sisältö ja ehdokkaiden kirjo ovat olleet huomattavasti kattavampi kuin SMP:lla.

Perussuomalaiset hakee edelleen paikkaansa Euroopan populistipuolueiden joukossa. Se on esiintynyt tähän asti retoriikassaan paljon veljespuolueitaan maltillisemmin ja korostanut puheenjohtajan suulla EU-asioita maahanmuuttoteeman jäädessä enemmän taka-alalle. Perussuomalaisten sisäinen dynamiikka on kuitenkin nuoremman polven myötä siirtymässä selvästi kohti yleiseurooppalaista kansallispopulismia vennamolaisuuden hiipuessa hiljalleen pois politiikan areenoilta.

Kansallisesti valveutuneet
(Kirjoitus on julkaistu poikkeuksellisesti nimimerkillä)

Jaa tämä: