Puhe löytyy myös videomuodossa (linkki).

Hyvää Kalevalan päivää ja suomalaisen kulttuurin päivää! Ja hyvää nimipäivää myös kaikille Suomen Sisuille.

Lönnrot päiväsi ensimmäisen version Kalevalasta 28. helmikuuta vuonna 1835, ja siksi Kalevalan päivää vietetään juuri tänään.

Olemme kokoontuneet varsin arvokkaalle paikalle juhlapäivän viettoon. Tuossa toisella puolella katua sijaitsee Carl Ludvig Engelin suunnittelema kaunis puinen Vanha kirkko, joka on valmistunut 1826. Tällä puolella taas sijaitsee, myöskin kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa rakennuksessa, maineikas Ressun lukio.

Ja sitten on tietenkin tämä komea Elias Lönnrotin muistomerkki. Sen paljastettiin vuonna 1902 ja sen on suunnitellut kuvanveistäjä Emil Vikström – hänen töihinsä kuuluu myös muun muassa päärautatieaseman Lyhdynkantaja-patsaat.

Monet Suomen taiteen kultakauden merkkiteokset ammentavat juurikin Kalevalan teemoista. Kansalliseepoksemme on innoittanut lukemattomia suomalaisia – niin kirjailijoita, kuvataiteilijoita, säveltäjiä kuin arkkitehtejakin.

Vaikkapa Akseli Gallen-Kallelan maalaukset ovat tuttuja kaikille meille. Luonnollisesti väkevän kansallisromanttinen on myös tämä Vikströmin suunnittelema muistomerkki. Lönnrot on siinä omana itsenään Kalevalan hahmojen keskellä. Teos sai muuten aikoinaan kritiikkiä siitä, että sekä kirjailija että runohahmot – siis todellinen henkilö ja taruolennot – oli esitetty yhtä realistisesti.

No, nyt toistasataa vuotta myöhemmin voinemme todeta, että tuolloin patsaista sentään tunnisti, mitä ne esittivät.

Muistomerkki muuten paljastettiin aikoinaan salassa, keskellä yötä. Tämä johtui siitä että elettiin ensimmäistä sortokautta – ja kaikkia kansallisen tunnon ilmauksia piti Venäjä tarkasti silmällä.

Vajaa vuosi sitten tämä veistos töhrittiin – asialla epämääräinen aktivistiryhmä, jonka jäljet johtanevat… no, arvannette varmaan, minne. Se muistuttaa meitä jälleen kielemme, kulttuurimme ja kansallisen identiteettimme vaalimisen tärkeydestä. Ne ovat puolustamisen arvoisia – ja niiden ainoa puolustaja olemme me, suomalaiset. Suomen kieli – Suomen mieli.

Mielenkiintoista tosin on se, että alkuperäisistä suomalaisuusaatteen esitaistelijoista monen äidinkieli oli ruotsi. Silti he puolustivat suomalaisuutta – ja nimenomaan suomen kieltä kansallisen yhtenäisyyden siteenä. Olen joskus pohtinut, mikä sai heidät tekemään niin. Jotain erityistä meissä suomalaisissa on.

Se jokin elää yhä niin Kalevalan runoissa kuin menneiden ja nykyisten sukupolvien luomassa suomalaisessa taiteessa, kirjallisuudessa kuin kulttuurissakin.

Ollaan ylpeitä siitä!