Uudelleenkutsu aiemmin sään vuoksi perutulle kulttuurikävelylle

Kutsu

Monestiko kuljemme puistoissa tai rakennusten ohi ajattelematta , mitä niiden historia sisältää?

Suomen Sisun Pohjois-Pohjanmaan piiri järjestää Oulun keskustan alueella kultturihistoriallisen kävelyn, jossa tutustumme kaupungin historiaan.  Kävely oli tarkoitus järjestää jo 10.9., mutta kehnon sään vuoksi se piti silloin peruuttaa.

Tällä kerralla lähdemme matkaan kaupunginkirjaston edestä sunnuntaina 15.10. klo n. klo 13:30 alla mainitun tilaisuuden jälkeen. (jälleen säävarauksella). Kiertelemme keskustan alueella, joten matka ei ole pitkä, vaikka siihen mahtuu paljon näkemistä.

Ennen kävelyä on mahdollisuus tutustua Oulun Pääkirjaston Pakkalan salissa klo 12:00 alkavaan Oulun Sotaveteraanit ry:n, Pohjolan Maanpuolustuksen Tuki ry:n ja Pohjolan Jääkärikilta ry:n järjestämään "Kaukopartiohyökkäys Muurmannin radalle tammikuussa 1942"  -multimediaesitykseen, josta lisätietoja täältä.  Multimediaesitys on osa Suomi 100 vuotta -tapahtumia ja se kestää noin 1,5 tuntia.

Tule tutustumaan Oulun historiaan hyvässä seurassa!

Pohjois-Pohjanmaan piirin esikunta

Lisätietoja: Kari Laurila, piiripäällikkö
puh. 040 8795 780
pohjois-pohjanmaa@suomensisu.fi

Jaa tämä: