Modernina aikakautena länsimaalainen ihminen on jättäytynyt pois oman luonnollisen yhteisönsä rakentamisesta. Raha, kulutus ja jatkuvien mitättömien nautintojen etsiminen ovat ottaneet ylivallan ihmisten elämässä. Samaan aikaan kun arkiympäristömme kaupungistuu, kaupallistuu, kansainvälistyy ja monikulttuuristuu, yhä useammat ihmiset ovat kuitenkin ryhtyneet etsimään voimakkaasti itseään ja omia henkisiä juuriaan. Vastareaktiona jatkuvasti muuttuvaan materiakeskeiseen elämäntapaan monet ovat nostaneet esiin kysymyksen siitä, mistä tulemme ja mitä olemme. Ihmiset ovat muutakin kuin vain yksilöllistä etuaan maksimoivia automaatteja. Historia on osoittanut, että kaipaamme elämäämme tieteen ja materian lisäksi myös henkistä sisältöä ja ylisukupolvista jatkumoa. Ilman niitä tunnemme usein vain syvää juurettomuutta, mikä ajaa kestämättömän kulutushedonismin kautta elämiseen.

Omien juurien ja identiteetin tiedostaminen sekä siitä syntyvä vahva yhteisöhenki ovat olleet merkittävimpiä kansoja koossa pitävistä voimista. Ne ovat pitäneet ihmiset yhdessä, saaneet heidät puhaltamaan yhteen hiileen ja tekemään tekoja yhteisen hyvän eteen. Suomen kansan vahvuus on koko sen historian ajan ollut voimakkaassa yhteisöhengessä eli me-hengessä. Tämä näkyy muun muassa Suomen huippusijoituksessa kaikissa kansainvälisissä vertailuissa. Suurimmassa osassa maailman maita yhteisöhenki kohdistuu klaaneihin, etnisiin pienryhmiin tai kasteihin luoden sirpaloituneemman yhteiskunnan. Suomalaisesta yhteisöhengestä on syntynyt talkoohenkeä, joka edustaa suomalaiskansallista sosiaalista pääomaa parhaimmillaan. Sosiaalinen pääoma tarkoittaa väestölle ominaista yhteenkuuluvuutta, joka mahdollistaa heikoistakin huolehtimisen. Tästä hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Suomen kansan sodan jälkeinen jälleenrakentaminen ja karjalaissiirtolaisten asuttaminen, mikä oli ilmiömäinen suoritus ja vahvan yhteisöhengen osoitus.

Ihmisten yhteisöhengen murentaminen on ollut jo vuosikymmenten ajan globaalia maailmantaloutta ja monikulttuurista yhteiskunta-ajattelua kannattavien toiminnassa avainasemassa. Kyseessä on ikään kuin ikiaikainen hajoita-ja-hallitse-vallankäyttö, missä atomisoituneet yksilöt saadaan hakemaan identiteettinsä kulutuskulttuurin ja kaupallisten brändien statussymbolien kautta, jolloin heitä on helppo hallinnoida voittoaan maksimoivien korporaatioiden ehdoilla. Kun ihmiset saadaan välinpitämättömiksi omaa hengellisyyttään, identiteettiään ja yhteisöään kohtaan, heihin on helppo istuttaa jatkuvan muutoksen ajatus, ja heidät on helppo erottaa toisistaan. Jatkuva globalismi- ja monikultturismispropaganda sekä rahan ja omaisuuden palvonnan korostaminen ovatkin saaneet länsimaalaiset ihmiset kyseenalaistamaan itsensä, ja tällä tavoin heidän itsesuojeluvaistonsa, identiteettinsä ja itsetietoisuutensa on murentunut. Nämä kaikkien nähtävillä olevat ilmiöt kertovat karua kieltä sivilisaatiomme rappiosta. Henkinen ajattelu sekä ihmisten halu palata takaisin kansallisille juurille ja yhteisöllisyyden pariin ovat kuitenkin alkaneet enenevässä määrin haastaa eliitin ihanteita sekoittaa kaikki kansat vaaleanruskeaksi massaksi vailla synnynnäistä identiteettiä, mikä lunastettaisiin vain kaupallisten statussymboleiden kautta.

Yksilön kytkeytyminen yhteisöön

Yksittäisillä ihmisillä ei ole yhteisöhenkeä, vaan sitä on vain ihmisten muodostamilla yhteisöillä. Vain ihmisryhmä, yhteisö, kansa tai kansoja leimaava yhtenäiskulttuuri voivat toimia yhteisöhengen alustana. Yhteisöhengen tarvitsema vuorovaikutteinen ja vastavuoroinen luottamus saa ravintonsa yhteisön juurista eli ydinkulttuurista. Yhteiset uskomuksemme, taustatietomme ja juuremme luovat ja ylläpitävät osaltaan sosiaalisia siteitämme.

Kulttuuritausta ohjaa yhteisöjen jäsenten käyttäytymistä ja toimintaa. Ihmisten maailmanhahmotus, tunnereaktiot, arvotukset ja käyttäytyminen ovat syntyneet kulttuurista ja ovat riippuvaisia yhteisön jäsenten keskeisestä vuorovaikutuksesta. Yhteiskunta koostuu ihmisistä, ja jokainen yksilö on kytköksissä omaan yhteisöönsä. Ihminen samaistuu ja peilaa itseään ympärillään oleviin toisiin ihmisiin, joiden kanssa hän kommunikoi ja on päivittäin tekemisessä. Ennen kommunikointi tapahtui kasvotusten, kun taas tänä päivänä se koostuu enenevässä määrin sähköisestä viestinnästä. Kun ihmisten kommunikointi elektronisilla laitteilla korvaa kasvokkain kommunikointia, tapaamisia elävässä elämässä ja käytännön elämän yhteistyötä ja sosiaalisuutta, se vahingoittaa silloin paikallista yhteisöllisyyttä, sosiaalisuutta ja luottamusta. Suhteista ja sosiaalisuudesta tulee pinnallista, etäistä, imaginaarista ja ohutta.

Erilaisten tutkimusten mukaan yhteisöllisyyden puutteesta kärsivillä yksinäisillä ja syrjäytyneillä ihmisillä kuoleman vaara on moninkertainen paremmin menestyviin ja suhteellisen laajan sosiaalisen piirin omaaviin henkilöihin verrattuna. Yhteisöhengen lisääntyessä ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin on myös todettu kasvavan. Hankalat naapurit, vilkas muuttoliike ja rikollisuus tietyllä alueella ovat esimerkkejä tekijöistä, jotka vähentävät yhteisöhenkeä. Osittain edellä mainituista tekijöistä johtuen esimerkiksi monikulttuurisilla asuinalueilla yhteisöhenkeä on yleensä vähemmän kuin monokulttuurisilla alueilla. Monokulttuurisuus lisää asukkaiden yhteenkuuluvuutta, jolloin ihmiset myös huolehtivat vapaaehtoisesti asuinalueestaan paremmin. On täysin luonnollista, että vuorovaikutus samanlaisen henkilön kanssa on usein miellyttävämpää ja helpompaa ja erilaisen kanssa vaihtelevassa määrin oudoksuttavampaa ja vaikeampaa. Samaan etniseen ryhmään kuuluvat henkilöt ovat joiltakin persoonallisuudenpiirteiltään, asenteiltaan, kulttuuri- ja kielitaustaltaan sekä muilta ominaisuuksiltaan keskenään samanlaisempia kuin eri etnisiin ryhmiin kuuluvat. Tutut ovat sosiaalisessa kanssakäymisissä keskenään ystävällisempiä.

Polarisaatio on voimistunut suomalaisessa yhteiskunnassa. Se näkyy elämänhallinnan menetyksenä ja kyvyttömyytenä vasta arkielämän haasteisiin. On tärkeää, että jokainen suomalainen tuo oman panoksensa omien voimiensa ja kykyjensä mukaan yhteiseen hyvään ja siten kokee elämänsä merkittävänä. Suomalaiset kokevat myös olevansa nykyisin yksinäisempiä kuin koskaan aiemmin. Sosiaalisten verkostojen ja yhteisöhengen puute ovat yhä useammille suuri ongelma. Monikultturismin voittokulun lisäksi syynä tähän on muun muassa globaalin yksilö-, ura- ja materiakeskeisyyden korostuminen läntisessä maailmassa perinteisen yhteisökeskeisyyden sijaan. Ensiksi mainitut asiat eivät saisi menestyä yhteisen sosiaalisen hyvän kustannuksella. Voidaankin sanoa, että merkittävä osa suomalaisten lisääntyneestä henkisestä pahoinvoinnista johtuu juuri yhteisöllisyyden puutteesta.

Kansallisen tason yhteisöllisyyttä ei voi olla ilman paikallisen tason yhteisöllisyyttä. Juuri omissa paikallisissa yhteisöissään ihmiset harjoittavat ystävällisyyttä, avuliaisuutta, anteliaisuutta, vastavuoroisuutta, yhteistyötä, yhteenkuuluvuutta, yhteisöhenkeä ja sosiaalisia tunnesiteitä, jotka he sitten heijastavat kansalliselle tasolle. Paikallisen yhteisöllisyyden puuttuessa sekä byrokraattien ja organisaatioiden paapoessa atomisoituneita yksilöitä, ihmisillä ei ole minkäänlaista käytännöllistä ja realistista tajua yhteisöhengestä eikä tarvittavia sosiaalisia luonteenpiirteitä ja sosiaalis-yhteisöllistä tunnemaailmaa ja tunnesiteitä. Jos ihmisillä ei ole yhteisöhenkeä käytännön elämässä paikallisella tasolla, sitä ei ole silloin myöskään kansallisella tasolla.

Modernin henkisen rappion juuret

Nykyinen globalisti- ja monikultturistieliitti on muun muassa siirtolaisvirtoja lisäämällä ja monikulttuurisuuskehitystä edistämällä murentanut historiallisesti kehittyneiden eurooppalaisten kansallisvaltioiden ja kansojen yhä hauraammaksi käyvää yhteisöllisyyttä. Kantaväestön enemmistökulttuurin ja perinteiden halveksunta ovat olleet oleellinen osa tätä kansojen ja kansallisvaltioiden hajotusprosessia. Osin tämän toiminnan seurauksena suuret ylikansalliset yritykset ja finanssi-instituutiot ovat jättämässä varjoonsa nykyiset haurastuvat kansallisvaltiot.

Selkein esimerkki henkisyyden romahtamisesta lännessä on kristinuskon suosion lasku kantaväestön keskuudessa, mikä luo arvotyhjiön. Kristinusko kamppailee nyt ensimmäistä kertaa historiassa kadotusta vastaan maallistuneessa yhteiskunnassamme. Yltiörationaalisuus, raha, materialismi, kulutus sekä massamedian epäkansallinen tiedonvälitys ja ”tosi-tv”-hömppä ovat korvanneet länsimaalaisten ihmisten hengellisyyden. Näiden vaikutuksesta asiat, jotka nousevat vuosituhantisesta kulttuurin ja perinteen henkisistä arvoista kaupallistetaan, brändätään, McDonald’sisoidaan ja myydään takaisin heille. Kristinuskon ja seurakuntien heiketessä muslimit ovat puolestaan tulleet entistä vakuuttuneemmiksi siitä, että islam on parhain, elinvoimaisin ja vahvin uskonto maailmassa. Muslimit pitävät kristinuskoa kuolevana uskontona ja länsimaalaisia ihmisiä yleisesti liian heikkoina turvaamaan länsimaisen perinteisen kulttuurin jatkuvuuden.

Mitkä kaikki tekijät ovat vaikuttaneet läntisen maailman henkiseen rappioon? Nykykehitykselle joudutaan hakemaan syitä kauempaa historiasta. Länsimaissa aiemmin voimissaan ollut protestanttisuus peräänkuulutti muun muassa kovaa työmoraalia ja säästämisen halua ja tätä kautta ylisukupolvista jatkuvuutta mikä sittemmin materialisoitui hyvinvointivaltiossa. Länsimaisen yhteiskunnan kantava voima oli tuolloin hyve eli käsitys yhteisestä moraalista. Vähitellen porvarillisen kulttuurin nostaessa päätään lännessä kuitenkin eksyttiin tältä tieltä, ja ihmiset alkoivat keskittyä oman henkilökohtaisen nautinnon ja mielihyvän tavoitteluun ja kuluttamiseen.

Yhdysvalloissa uskonnollisuus voi tänä päivänä paremmin kuin Euroopassa. Yksilökeskeinen ja siirtolaisista muodostuva Yhdysvallat onkin eurooppalaisista valtioista poiketen tarvinnut vahvaa uskonnollisuutta pitämään kirjavan kansanjoukon ja juurettoman keinoyhteiskunnan edes tyydyttävästi kasassa. Länsi-Euroopan kansallisvaltioita ja kansoja koossa pitäviä voimia ovat olleet pääasiassa oman vuosituhantisen identiteetin tiedostaminen sekä siitä syntyvä vahva sisäänrakentunut kansallistunne ja yhteisöhenki.

Kapitalistiseen yhteiskuntajärjestelmään siirtymisen myötä läntisessä maailmassa alettiin enenevässä määrin laiminlyödä hengellistä hyvinvointia. Sosialistinen unelma ei sekään tarjonnut henkisessä mielessä yhtään sen enempää, sillä sosialistien ainoana huolena oli ainoastaan työväen aineellisten tarpeiden tyydyttäminen. Molemmat järjestelmät ovat rajanneet yhteiskunnalliset kysymykset pelkiksi materialistisiksi kysymyksiksi. Kapitalismin, teollistumisen ja kaupallistumisen kielteiset vaikutukset ovatkin heijastuneet erityisesti korkeakulttuuriin.

Vaikka kapitalistinen järjestelmä on kiistämättä onnistunut lisäämään ihmisten aineellista hyvinvointia ja nostamaan elintasoa sosialismia paremmin, on sillä ollut myös kielteisiä vaikutuksia perheeseen, kulttuuriin, ja yhteisöelämään. Kansainvälinen kapitalismi on muun muassa erottanut puolisot toisistaan painostamalla nämä pitkiin työpäiviin sekä särkemällä yhteisöjä ja kansakuntia pakottamalla sen jäsenet muuttamaan työn perässä pois omilta synnyinseuduiltaan. Rajattomaan markkinoiden maailmaan siirtyminen on synnyttänyt myös avokätistä sosiaaliturvaa metsästävien siirtolaisten vyöryn kolmansista maista länteen. Elintasosiirtolaiset ovat asettaneet henkilökohtaisen etunsa oman perinteisen yhteisönsä ja synnyinmaansa kehittämisen edelle.

Kulutuskeskeisen lännen henkinen konkurssi

Nykyistä modernia läntistä maailmaa leimaa henkinen rappio ja hajaannus. Elämme hengellisessä tyhjiössä, jota on pyritty täyttämään kaupallisen yhteiskunnan materiaalisilla arvoilla. Materialismi, kyltymätön halu omistaa ja kuluttaa sekä pyrkimys tavoitella aina vain korkeampaa elintasoa ja sosiaalista statusta ovat onnistuneet jyräämään hengellisyyden pahasti allensa. Länsimaalaisten ihmisten elämä perustuu tänä päivänä pääasiassa erilaisten aineellisten tarpeiden tyydyttämiselle, jolloin ihmisistä on tullut ensisijaisesti pelkkiä kuluttajia, jotka omalla kulutustoiminnallaan ohjaavat maailman rahavirtoja. Vaikuttamalla massamedian kautta ihmisten kulutuskäyttäytymiseen globalisti- ja monikultturistieliitti pystyy vaikuttamaan rahan ja pääoman liikkeisiin ja siten muuttamaan yhteiskunnan suuntaa omaksi hyödyksi.

Rahan palvominen, kuluttaminen ja jatkuvien kaupallisten kulutusarvojen kautta identifioituminen ovat syöneet tilaa ihmisten ylisukupolviselta hengellisyydeltä ja perinteiltä. Siksi käsitys omasta arvokkuudesta ja identiteetistä on niin monilla suomalaisilla nykyisin kadoksissa. Yhteisesti jaetut perusarvot, vahva identiteetti sekä ehyet ja elinvoimaiset yhteisöt luovat menestyvän yhteisöllisyyteen nojaavan kansakunnan perustan.

En usko, että ylisuuren kulutuksen, globaalin keskinäisriippuvuuden ja teknologian kiihtyvän kehityksen tie kestää tulevaisuudessa. Uskon maailmaan, jossa siirrytään hiljalleen hajautettuun verkostoituneeseen yhteistyöhön, ja jossa paikallisen, alueellisen ja kansallisen tason merkitys kasvaa. Tämä tarkoittaa käytännössä samalla myös loppua nykyiselle vallan keskittämiselle yhä ylemmille kansainvälisen päätöksenteon tasoille. Näin syntyy voimakkaan keskinäisluottamuksen pienyhteisöjä, jotka turvaavat ihmisten henkistä hyvinvointia.

Paluu kansallisille juurille

Vahva kansallinen identiteetti ja yhteisöhenki ovat pitäneet historian ajan kansamme koossa ja kantaneet sen yli vaikeiden aikojen. Ne edistivät pitkään isänmaallista talkoohenkeä, jonka voimin suomalainen yhteiskunta ja kansa nousivat suoranaisesta kurjuudesta maailman hyvinvointitilastojen huipulle, joissa myös sosiaaliset tekijät huomioidaan. Toisiinsa luottaen ja toisiinsa tukeutuen Suomen eri yhteiskunta- ja ikäluokat saatiin kasvamaan toisiinsa kiinni siten, että ne muodostivat vahvan kansanyhteisön. Hyvinvointivaltio on ensisijaisesti sukupolvien välinen sopimus, jossa vanhuksista huolehtiminen vaarantuu jos heitä elättävän sukupolven sidos heihin katkeaa – vaikkapa monikulttuurisen väestönvaihdon seurauksena. Tätä tärkeintä näkökulmaa ei ole otettu kotimaisessa poliittisessa keskustelussa esille lainkaan, vaikka Suomen talousjärjestelmä on valjastettu hyvinvointivaltion ylläpitoon.

Suomalainen kansanyhteisö ei saa jatkossakaan tukehtua vastakkainasetteluihin. Kansallista eheyttä tukee suomalaisten yhteisesti jakamat perusarvot. Yhteiskunnan olisi syytä kannustaa sellaiseen elämäntapaan, jossa kansallishenkisellä yhteisöllisyydellä on tärkeä roolinsa. Jos unohdamme oman alkuperämme ja kansamme, olemme kuin juureton puu, joka lahoaa ja kaatuu.

Mitä yhtenäisempi kansa on, sitä vähemmän yhteiskunnan sisälle syntyy ristiriitoja ja erimielisyyksiä. Kansan yhtenäisyys lisää myös ratkaisevasti yhteiskunnallista ja taloudellista tehokkuutta, sillä monikulttuurisuus johtaa matalan luottamuksen yhteiskuntaan ja sen lakibyrokraattiseen monimutkaistumiseen. Etnisen sirpaloitumisen ylistäminen ei ole kokemusperäisesti ollut missään tie kansalliseen menestykseen. Tämä hajaannusta edistävä utopistinen ideologia on johtanut maailmalla myös muun muassa lukuisiin eri kansanryhmien välisiin konflikteihin balkanisoitumisen hengessä. Vähintäänkin sirpaloituneet yhteiskunnat ovat korruptoituneita, sillä ihmisten lojaalisuus kohdistuu omaan etniseen alaryhmäänsä eikä kokonaisyhteiskuntaan. Matala luottamustaso taas johtaa aidattujen muurien takaisen luokkayhteiskunnan paluuseen, josta yhteisöhengen kautta kansankodissamme on pitkäksi aikaa päästy eroon.

Hallitsevat luokat väittävät monikulttuurisen väestönvaihdon olevan väistämätön tulevaisuuden polku, jota ei ole mahdollista kiertää. ”There is no alternative” -hengessä ihmiset passivoidaan poliittisesti vieraantuneiksi heidän elämäänsä ja jälkipolviinsa vaikuttavasta kehityksestä. Kansan etua ajavien poliitikkojen tehtävänä kuuluisikin olla osallistaa ja mobilisoida massat takaisin osallistumaan jälkeläistensä tulevaisuuden rakentamiseen ja yhteisistä asioista huolehtimiseen. Tämä onkin kansallismielisyyden henki tiivistettynä; yhteisistä asioista välittäminen.

Kansallismielisyys ja isänmaallisuus ovat ensisijaisesti vilpitöntä rakkautta omaa kansaamme ja maatamme kohtaan heijastuen lopulta sen asukkaiden elämänlaatuun. Aito kiintymys omaan kansaan ja synnyinmaahan ovat omiaan kohottamaan yhteisöllistä henkeä, joka muodostaa suomalaisen hyvinvoinnin perustan. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja vakauden tulee ensisijaisesti perustua suomalaisten yhteisesti jakamiin moraalisiin perusarvoihin. Kansallista koheesio on rikkaus ja voimavara, jota ei saa horjuttaa utopistiseen rajattoman maailman ideologiaan ja globaalikapitalismin halpatyövoimatarpeisiin perustuvalla massamaahanmuutolla ja monikulttuurisella yhteiskuntaprojektilla.

Yhtenäisenä kansana meillä suomalaisilla on kunnia täyttää paikkamme maailmanlaajuisessa kansojen välisessä vuoropuhelussa. Tehtävämme on varjella ikiaikaista perinteiden jatkumoamme asioista, jotka on meille annettu menneiden sukupolvien toimesta. Oman roolinsa maailmassa ylpeästi tiedostava suomalaisuus on kallein lahjamme koko ihmiskunnalle. Vain ylisukupolvista jatkumoaan säilyttävällä ja tulevaisuuteen sitä siirtämään pyrkivällä yhteisöllä on iäisyyttä, atomisoiduilla yksilöillä vain ajallinen katoavaisuutensa.

Olli Immonen
kansanedustaja (ps.), Suomen Sisun puheenjohtaja
Oulu