Tänään, 21. huhtikuuta, olemme kokoontuneet tänne saksalaisten sotilaiden haudalle muistamaan sata vuotta sitten tapahtunutta Hyvinkään vapauttamista. Hyvinkää ja Suomi ovat kumpikin hiljattain juhlineet satavuotispäiviään. Vuonna 1917 Hyvinkäästä päätettiin tehdä itsenäinen kunta ja Suomi julistautui itsenäiseksi valtioksi. Itsenäisyyttä ei kuitenkaan saa vain sanoin ja julistuksin vaan se on myös lunastettava teoin. Hyvinkään kunnallishallinto alkoi toimimaan vuonna 1918 ja Suomi vapautui Venäjän vallasta vuoden 1918 aikana.
Vaikka Neuvosto-Venäjä tunnusti Suomen itsenäisyyden nimellisesti, se pyrki kuitenkin pitämään maamme kontrollissaan ja varusti itselleen uskollisia joukkoja alueella. Vuoden 1918 alkupuolella punaiset ottivat hallintaansa monia alueita Suomesta, mukaan lukien Hyvinkään. Punaisten vallan alla Hyvinkää joutui kärsimään murhista, ryöstömurhista, mielivallasta ja muusta terrorista.
Huhtikuun 20.:na päivänä saksalaiset joukot lähestyivät Hyvinkäätä ja vapauttivat Nukarin kylän Nurmijärvellä, Jokelan kylän Tuusulassa sekä Palopuron kylän eteläisellä Hyvinkäällä. Sotatoimet alkoivat Hyvinkäänkylässä, viiden kilometrin päässä asemanseudusta. Hyvinkäänkylässä käytiin koko yön taisteluita Vantaanjoen laaksossa, kunnes huhtikuun 21:n päivän aamuna saksalaiset onnistuivat ylittämään joen niin, että he pääsivät etenemään kohti punaisten selustaa. Samanaikaisesti saksalaisia tuli Hyvinkään asemaa kohti Ridasjärven suunnasta ja taajama joutui motitetuksi. Punaiset aloittivat perääntymisen ja pakenivat niin metsiin kuin junalla Venäjää kohti.
Hyvinkää oli näin vapautettu ja saatettu laillisen järjestyksen piiriin. Paikkakunnalla aloitettiin kurinpitotoimet rikoksiin syyllistyneitä kohtaan. Lauri Karan lentävä osasto erityisesti oli terrorisoinut koko Uuttamaata ja useita osaton jäseniä saatettiin nyt oikeuden eteen. Omavaltaisesti toiminut, Suomen historian pahamaineisimpiin murhaajiin kuulunut Kara itse pääsi kuitenkin pakenemaan. Hän kaatui puna-armeijan riveissä Venäjän puolella vuonna 1919. Hyvinkään vapautuksessa kaatuneet saksalaiset sotilaat haudattiin rautatieaseman puistoon ja haudalle pystytettiin muistomerkki vuonna 1921.
Itsenäisen Suomen puolesta taistelleita oli Vapaussodassa vastassa venäläiset, joiden voitto olisi voinut olla kohtalokas, sillä tiedämmehän, miten venäläiset ovat kohdelleet monia hallitsemiaan kansoja. Sodan vastapuolena olivat myös venäläisten tukijat, joita ohjasi ideologia, jonka keskiössä ei ole orgaaniset yhteisöt– perhe, suku ja kansa – vaan rakenteet ja luokat, luonnollisia yhteisöjä hajottavat tekijät.
Vapaussodan ansiosta Suomen kohtalo oli suomalaisten omissa käsissä vuosikymmenten ajan – se ei pelastanut meitä vaikeuksilta, mutta Suomi oli omamme, juuri niin huono tai niin hyvä kuin minkä me itse siitä teimme.
Pohjoismaat ovat pitkään olleet poikkeuksellisen yhtenäisiä – etnisesti, kielellisesti ja kulttuurillisesti. Monen tärkeän asian arvon ymmärtää vasta, kun se on uhattuna tai sen menettää. Ilman Vapaussodan veriuhria Suomi ei olisi säilynyt näin suomalaisena näin pitkään. Vaikka suomalaisten osuus maamme väestöstä laskeekin, meitä on kuitenkin – laskentatavasta hieman riippuen – noin 95 prosenttia maamme väestöstä. Esimerkiksi eteläinen veljeskansamme virolaiset ovat vain 70 prosenttia oman maansa väestöstä. Venäjän vallan aika ei kohdellut heitä hyvin. Meidän asiamme voisivat siis olla huonomminkin.
Tasan sata vuotta sitten nämä 15 tähän haudattua saksalaista sotilasta kaatuivat Suomen kansan vapauden puolesta. Olemme tulleet kunnioittamaan heidän muistoaan, heidän veriuhriaan ja kaikkea kaunista, jonka puolesta he taistelivat.
Oi nouse, Suomi, nosta korkealle
Pääs seppelöimä suurten muistojen.
Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle,
Sa että karkoitit orjuuden
Ja ettet taipunut sa sorron alle.
On aamus alkanut, synnyinmaa.
N. A. Saramo
Nico Anton Saramo on mäntsäläläinen historianopiskelija, 612-soihtukulkueen vuoden 2017 juhlapuhuja ja yksi vuoden 2018 Awakening-konferenssin puhujista.