Vieraskynä: Kuka on suomalainen (31.10 2013)

Kansallismielisyydestä keskusteltaessa kysytään usein, kuka on suomalainen ja kenellä on oikeus määritellä mitä suomalaisuus on. Suomalaisuutta voidaan tarkastella ainakin juridiselta, kielelliseltä, kulttuurilliselta ja geneettiseltä kannalta. Jotkut ovat sitä mieltä, että kaikki Suomen kansalaisuuden saaneet ovat automaattisesti suomalaisia. Joku toinen saattaa edellyttää useiden sukupolvien historiaa henkilön suomalaisuuden vakuudeksi.

Suomalaisuutta voitaisiin tarkastella myös siltä kantilta, että kyse on tietyn ryhmän jäsenyydestä: ihminen kuuluu ryhmään, jos hän itse kokee olevansa ryhmän jäsen ja jos useimmat muut kyseisen ryhmän jäsenet hyväksyvät hänet ryhmäänsä. Asiaa monimutkaistaa se, että suomalaisuudessa on kyse etnisen ryhmän jäsenyydestä. Ihminen voi olla etnisesti ja geneettisesti suomalainen olematta Suomen kansalainen. Ja toisaalta ihminen voi saada Suomen kansalaisuuden olematta etnisesti ja geneettisesti suomalainen.

Geneettisesti täysin puhdasta suomalaisuutta voi olla vaikea löytää: useissa suomalaissuvuissa on enemmän tai vähemmän “vierasta” geeniperimää, jos riittävän kauas menneisyyteen mennään. Voidaankin kysyä, että kuinka monen sukupolven ajan maahanmuuttajan geenien on sekoituttava suomalaisiin, ennen kuin tuloksena on riittävän suomalainen geeniperimä. Toisaalta on itsestään selvää, että maahanmuuttaja ei muutu suomalaiseksi pelkästään astumalla Kelan ovesta sisään.

Omassa ystäväpiirissäni on monia Suomen kansalaisuuden saaneita maahanmuuttajia, jotka eivät tunne itseään suomalaisiksi passistaan huolimatta, mutta joita tämä asia ei mitenkään haittaa. He ovat suomalais-amerikkalaisia tai saksalais-suomalaisia ja pystyvät siitä huolimatta sujuvasti toimimaan suomalaisen yhteiskunnan hyödyllisinä jäseninä. Heidän lapsistaan tai lapsenlapsistaan tulee ehkä aikanaan täysin suomalaisia. Ratkaiseva askel “väliviivasuomalaisen” kotoutumisessa onkin alkaa puhua itsestään vain suomalaisena.

Märät säpikkäät -tv-sarjasta tuttu Suvi West kertoo Maailman Kuvalehdessä (4/2013) oman näkemyksensä saamelaisuudesta:

“Minulle saamelaisuus tarkoittaa saamelaisia juuria, että isä ja isoisä ja esi-isät olivat saamelaisia. Kokemusta siitä, että he ovat kulkeneet samoilla paikoilla kuin itsekin kuljen. Ei saamelaiseksi voi vain ruveta, täytyy olla yhteys yhteisöön ja historiaan.”

Suvi Westin näkemys voi monien mielestä olla helpommin hyväksyttävissä juuri siksi, että hän on saamelainen. Suomalaiselta ei ehkä suvaittaisi vastaavaa, useiden sukupolvien mittaiseen verenperintöön ja maaperään sidottua näkemystä.

“Tunnen enemmän yhteyttä muiden alkuperäis­kansojen ihmisten kuin suomalaisten kanssa”, jatkaa Suvi West.

Ehkäpä kysymys suomalaisuudesta pitäisi esittää etnisille vähemmistöille ja maahanmuuttajille itselleen. Miten suomalaisiksi he itsensä tuntevat?

“Sori vaan kaverit, mutta olen somali. Olen somali, muslimi, maahanmuuttaja ja pakolainen. Nämä identiteetit ovat osa minua”, sanoo opettajaksi opiskeleva Warda Ahmed.

Kuten huomaamme, suomalaisuus ei kuulu Wardan moniin identiteetteihin. Hänen mielestään:

“On asioita joita suomalaiset liittävät suomalaisuuteen kuten puhdas luonto, rehtiys ja itsenäisyys. Miksi kukaan ei haluaisi pyrkiä kohti näitä arvoja?”

Valitettavasti suomalaisuus näyttäytyy eri tavalla Wardalle:

“Suomalaisuudesta välittyy näköalattomuus, alkoholismi, sulkeutuneisuus, ylimielisyys ja holhoavuus. Miten voi silloin olettaa, että joku jolla on valinnanvaraa ottaako vai eikö ottaa suomalaisuutta mukaan identiteettinsä rakennusaineeksi, valitsisi ottaa osaa tähän kansalliseen murhenäytelmään?”

Hänen mielestään suomalaisuuden pitää muuttua, ennen kuin hänestä voi tulla suomalainen.

Warda ei ole ainoa, joka kokee suomalaisuuden kriteerit ahtaina. Turun yliopiston tutkimuksessa maahanmuuttajanuorten annettiin itse kertoa, miten he kokevat identiteettinsä. Nuorten mielestä heidän oli paljon helpompi identifioitua turkulaisiksi kuin suomalaisiksi.

Entä miten suomalaiseksi kokee itsensä Nasima Razmyar, vuoden pakolaisnainen 2010, SDP:n eduskuntaryhmän viestintäsihteeri ja Helsingin kaupunginvaltuutettu, joka syntyi vuonna 1984 Kabulissa ja muutti perheensä kanssa suurlähettiläs-isänsä työn perässä Moskovaan vuonna 1989 ja sieltä Suomeen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1992. Suurimman osan elämästään Suomessa asunut Nasima kertoo Me Naisten numerossa 30/2013 tuntevansa itsensä noin 80 prosenttisesti suomalaiseksi. Nasiman tapauksessa ei ainakaan ole kyse siitä, etteikö häntä olisi hyväksytty porukkaan: vuoden 2011 eduskuntavaaleissa peräti 4 295 helsinkiläistä olisi halunnut hänet kansanedustajakseen. Jos Nasiman kaltainen mallimaahanmuuttajakaan ei tunne itseään täysin suomalaiseksi, on vaikea uskoa, että kukaan ensimmäisen sukupolven maahanmuuttaja pystyisi suomalaistumaan täysin.

Joskus jopa suomalainen äiti haluaa määritellä lapsensa monikulttuuriseksi lapseksi, ei suomalaiseksi. Yhteiset lapsemme -sivustolta löytyy elokuvantekijä Veronica Honkasalon kirjoittama kolumni, jossa hän kertoo:

”Kun lapseni aloitti yksivuotiaana päivähoidossa viime keväänä, nostin päiväkodin kasvatuskeskustelussa esille kysymyksen siitä, miten lapseni päiväkodissa huomioidaan monikulttuuriset kysymykset. Kysymyksen taustalla oli kaksi syytä: suomalais-azerbaidzhanilaisen lapsen äitinä olin aidosti kiinnostunut siitä, miten tyttäreni tausta huomioidaan päivähoidossa. Monikulttuuristen nuorten tutkijana puolestaan koin yhteiskuntavelvollisuudekseni selvittää, miten lasten erilaiset taustat huomioidaan ensimmäisessä kodin ulkopuolisessa kasvatusinstituutiossa.”

Veronica Honkasalon lähestymistapa kuvaa mielestäni hyvin, miten monikultturismi-ideologia riistää uusilta maahanmuuttajilta, adoptiolapsilta ja jopa sekaperheiden lapsilta mahdollisuuden luontevaan suomalaistumiseen. Jos me siis haluamme antaa maahanmuuttajille mahdollisuuden kasvaa suomalaisiksi, meidän on aivan ensimmäiseksi hankkiuduttava eroon haitallisesta monikultturismi-ideologiasta.

***

Itse olen valmis antamaan kaikenvärisille maahanmuuttajille reilun mahdollisuuden tulla sukupolvien mittaan suomalaisiksi. En kuitenkaan usko sen tapahtuvan kovin nopeasti. Saamelaisnaisen tavoin painottaisin juurien ja maaperän merkitystä. Kukaan, joka pelkää talvea ja metsiä ei voi olla aidosti suomalainen. Ja kukaan, joka ei edes itse koe olevansa suomalainen, ei ole suomalainen.

Oma määritelmäni suomalaisuudelle kuuluu näin: suomalainen on henkilö, joka on syntynyt ja kasvanut suomalaisen kulttuurin piirissä, puhuu äidinkielenään suomea, kokee itse olevansa suomalainen ja jonka useimmat muut suomalaiset hyväksyvät suomalaiseksi.

Jari Leino
(Kirjoittaja on Suomen Sisun pitkäaikainen jäsen)

Kauppa on toiminnassa. Pilottivaiheen aikana toimitusajoissa saattaa olla vähän heittelyä. Piilota tämä ilmoitus