Se tunnussana se Suomenmaan
vei urohot kuolon teille,
vei nälkää, vaaroja voittamaan,
vei valoa voittamaan meille;
ja rauhan töissä se ollut on,
se toivon tähti sammumaton,
joka tien vapautehen viittaa.

Hyvät ystävät!

Nämä Paavo Cajanderin kirjoittamat sanat Jean Sibeliuksen säveltämään kappaleeseen – Isänmaalle – tulivat mieleeni tämän ylvään muistomerkin nimestä.

Valon tuoja on kymmenen metriä korkea, kuvanveistäjä Pekka Kauhasen suunnittelema teräspatsas – lajissaan maamme korkein. Se paljastettiin tällä paikalla tasan kaksi vuotta sitten. Paikalla oli arvovaltainen joukko tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä alkaen; patsaan valaistuksen sytytti hankkeen suojelija, presidentti ja rauhannobelisti Martti Ahtisaari.

Tänään – 30. marraskuuta vuonna 2019 – on kulunut 80 vuotta siitä, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen ilman sodanjulistusta ja aloitti 105 päivää kestäneen konfliktin, joka myöhemmin tultaisiin tuntemaan talvisotana. Vastoin itänaapurin odotuksia, hommasta ei tullutkaan läpihuutojuttu. Suomalaisten sitkeä vastarinta ja varsinkin sodan alkuvaiheessa saavutetut merkittävät torjuntavoitot pakottivat Neuvostoliiton arvioimaan sodan tavoitteita uudelleen. Sota sai paljon huomiota myös ulkomailla. Neuvostoliiton hyökkäys tuomittiin laajalti, ja suomalaisten urhoollisuutta ihmeteltiin – ja ihasteltiin. Sellaiset termit kuin sisu ja Molotovin cocktail tunnettiin pian kansainvälisesti. Materiaaliltaan sinänsä ylivoimaiset neuvostojoukut kärsivät myös erityisen vaikeista talviolosuhteista – talvi 1939-40 oli vuosisadan kylmimpiä – toisin kuin talvisodankäyntiin paremmin varustautuneet suomalaiset.

Moskovan rauha maaliskuussa 1940 oli Suomelle raskas aluemenetyksineen ja väestönsiirtoineen. Kuitenkin: valo oli voittanut pimeyden. Nyt, 80 vuotta myöhemmin, tiedämme erinomaisen hyvin, mikä tuli olemaan niiden kansojen kohtalo, jotka joutuivat kokemaan neuvostomiehityksen. Meidän on siis tänäkin päivänä kiittäminen valon tuojia: heitä jotka olivat valmiit antamaan kaikkensa taistelussa ylivoimaista vihollista vastaan.

Niin, se kuuluisa sisu. Tohtori Timo Vihavainen lausuu muutaman päivän takaisessa blogikirjoitusessaan seuraavaa: ”Sisun etymologia näyttäisi viittaavan sisuksiin, kuten myös englannin guts. Kyseessä on siis aktiivinen oma voima, ei pelkästään reagointi ulkoisiin tekijöihin. […] Kun kysymme,mitä on tai oli suomalainen sisu, luulen, että meidän on palattava talvisotaan, jolloin sitä tavattiin joukkomitassa. Silloin sillä oli yhteiskuntaa säilyttävä rooli”.

Nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa näkee myös pahaa sisua, joka on säilyttämisen sijaan omiaan lähinnä hajottamaan. Suomen Sisu haluaa taistella tällaista kehitystä vastaan; peruskirjassammekin todetaan että emme tue kansallisen eripuran luojia. Suomi selvisi talvisodasta, koska kansa taisteli yhtenä rintamana. Suuremmat poliittiset ja muut erimielisyydet maltettiin siirtää syrjään – vain parikymmentä vuotta aiemmin käydystä, repivästä vapaussodasta huolimatta.

Tulevana itsenäisyyspäivänä Suomen Sisu muistaa sankareitamme jälleen perinteisellä hautausmaakierroksellaan, jossa laskemme tulet Hietaniemen hautausmaan merkittävimmille haudoille ja muistomerkeille. Alusta asti olemme pitäneet itsestään selvänä, että täyden kunnioituksemme ansaitsevat kantasuomalaisten kaatuneiden lisäksi myös sekä rinnallamme taistelleet ulkomaiset vapaaehtoiset – että omiin kansallisiin vähemmistöihimme kuuluneet, kuten juutalaiset, tataarit ja romanit.

Kuten Sanassa sanotaan: “Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa”. Annetaan valon loistaa!

Kristian Viding

– – –

Tilaisuuden videotallenne YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=js1iT9Gxi0g

– – –