Kategoria: Ajankohtaista

Pyritään pitämään tässä vain oikeasti ajankohtaisia julkaisuja, ja siirretään ne Arkistoidut-kategoriaan, kun aika koittaa.

Suomen Sisun maakuntakiertue

Piirijärjestöjen aktivointi Suomen Sisulla on maakunnallisia piirijärjestöjä, joiden tehtävänä on ylläpitää toimintaa ja edistää Sisun läsnäoloa ympäri Suomen. Toiminta piireissä on kuitenkin viime vuosina hieman hiljentynyt, kun moni vanha aktiivi on päätynyt politiikan pariin. Sinänsä jäseniemme eteneminen poliittisella uralla on pelkästään positiivista, sillä se osaltaan edesauttaa kansallismielisen muutoksen aikaansaamista yhteiskunnassamme. Suomen Sisun tulevaisuuden kannalta on […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Käräjät järjestäytyi tammisunnuntaina

Suomen Sisu muistaa taas tammikuun 28. päivänä tammisunnuntaita – merkittävää harppausta kotimaamme vapautta kohti, joka otettiin vuonna 1918 kun ylipäällikkö Mannerheimin johdolla valkoiset joukot alkoivat riisumaan venäläisiä sotilaita aseista. Itsenäisyyden lunastaminen ei ollut kuitenkaan ilmaista, sillä sen ensimmäiseksi tulikokeeksi osoittautui tammisunnuntaita seurannut vapaussota.   Tänä vuonna Suomen Sisun käräjät kokoontuivat muistamaan itsenäisyytemme alkukoitosta Kordelinin muistomerkille […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Itsenäisyyspäivä 2024

Isänmaallinen 612.fi -soihtukulkue Jo vuodesta 2014 järjestetty soihtukulkue lähtee tuttuun tapaan itsenäisyyspäivän 6. joulukuuta iltana liikkeelle Helsingin Töölöntorilta kohti Hietaniemen sankarihautoja. Kulkueen järjestää poliittisesti sitoutumaton 612.fi-yhdistys. Tapahtuma alkaa klo 18:30 juhlapuheella; Töölöntorille kannattaa kuitenkin saapua hyvissä ajoin. Soihtuja on varattu noin 1000 ensimmäiselle, mutta kulkueeseen voi aivan hyvin liittyä ilman soihtuakin. Tapahtuman ainoa tarkoitus on […]

Jaa tämä:
Lue lisää

KUTSU: Vaalisuurkäräjät 9.11. (Helsinki), uusien jäsenten ilta ja museovierailu

Suomen Sisun käräjät kutsuu koolle vaalisuurkäräjät Aika: 9.11. klo 13 Paikka: Helsingin keskustassa; kerrotaan ilmoittautuneille hyvissä ajoin Jäsenoikeuksien tarkastus alkaa klo 12:30. Tämän vuoden vaalisuurkäräjillä käsitellään myös kevätsuurkäräjien asiat. Vaalisuurkäräjillä valitaan uudet käräjien jäsenet erovuorossa olevien tilalle. Tällä kertaa täytettävinä ovat ainakin ensimmäisen varapuheenjohtajan ja käräjien jäsenen paikka. Ensimmäisen varapuheenjohtajan toimikausi on kolme vuotta, käräjien […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Etusivun kuvakaruselli

Olemme päivittäneet etusivullamme pitkään viihtyneet, sinänsä mainiot kuvat hieman tuoreempiin. Kuten kuvista toivoaksemme välittyy, on toimintamme varsin monimuotoista. Useat piiritason tapahtumat ovat lisäksi avoimia kaikille kiinnostuneille, eli jäsenyttä ei välttämättä vaadita. Kuvia ja kertomuksia niiden taustoista alla:

Jaa tämä:
Lue lisää

Turun terrori-iskun muistohetki 18.8.2024 klo 17:45

18. elokuuta tulee kuluneeksi seitsemän vuotta koko Suomea järkyttäneestä, Turussa tapahtuneesta islamistisesta terrori-iskusta. Uhreja oli kymmenen, joista kaksi sai surmansa. Suomen Sisu muistaa iskun uhreja viime vuosien tapaan viettämällä hartaan muistohetken Tähkäpuistossa muistopuun juurella sunnuntaina 18.8. klo 17:45. Paikalla pidetään puhe ja muistokivelle lasketaan kukkalaite. Tilausuudesta vastaa Suomen Sisun Varsinais-Suomen piiri ja se on kaikille […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Schaumanin päivä 16.6.2024 Porvoossa

Vietämme tuttuun tapaan 16. kesäkuuta Porvoossa Schaumanin päivää, eli muistamme sortovuosien aktivisti Eugen Schaumania. Kokoonnumme Näsinmäen hautausmaan portilla (Näsinmäentie) klo 17. Luvassa on seppeleenlasku ja lyhyt puhe, joiden jälkeen siirrymme tuttuun tapaan nauttimaan illasta kesäisessä Vanhassa Porvoossa. Tilaisuudessa puhuvat Suomen Sisun puheenjohtaja Kristian Viding sekä kansanedustaja ja historioitsija Teemu Keskisarja. Jälkimmäinen piti kesäkuun alussa pientä […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Äitienpäivä ja suomalaisuuden päivä su 12.5. klo 12

Suomalaisuuden päivä on toinen Suomen Sisun neljästä vuosittaisesta valtakunnallisesta tapahtumasta. Tänä vuonna sitä vietetään äitienpäivänä, sunnuntaina 12. toukokuuta, ja haluammekin päivää viettäessämme muistaa erityisesti suomalaisia äitejä. Siksi kokoonnumme Tuusulaan Lottamuseolle, joka järjestää erityistä äitienpäiväohjelmaa: https://www.lottamuseo.fi/lotan-paiva-ja-aitienpaiva-12-5/ Museo tarjoaa lounasta tapahtumapäivänä klo 11-14. Lisäksi halukkaat voivat vierailla Aleksis Kiven kuolinmökissä, joka sijaitsee kivenheiton päässä Lottamuseolta. Sisulaisten aikataulu: […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Itsenäisyyspäivä 2023

Isänmaallinen 612.fi -soihtukulkue Jo vuodesta 2014 järjestetty soihtukulkue lähtee tuttuun tapaan itsenäisyyspäivän 6. joulukuuta iltana liikkeelle Helsingin Töölöntorilta kohti Hietaniemen sankarihautoja. Kulkueen järjestää poliittisesti sitoutumaton 612.fi-yhdistys. Tapahtuma alkaa klo 18:30 juhlapuheella; Töölöntorille kannattaa kuitenkin saapua hyvissä ajoin. Soihtuja on varattu noin 1500 ensimmäiselle, mutta kulkueeseen voi aivan hyvin liittyä ilman soihtuakin. Tapahtuman ainoa tarkoitus on […]

Jaa tämä:
Lue lisää

Kuusi vuotta Turun terrori-iskusta

The following speech is partially written and held in English. This is to serve both international media and those foreigners who were also injured or other ways affected by 2017 Turku terrorist attack. Turussa 18. elokuuta 2023 Aluksi haluan osoittaa osanottoni ja myötätuntoni kaikille, jotka tavalla tai toisella joutuivat osallisiksi kuuden vuoden takaisista tapahtumista. Teidän […]

Jaa tämä:
Lue lisää