”No voe tokkinnsa, vieläkö se Juhokin leipee nakertoo?”

Hyvä mies se on, vaikka onkin tuommmoinen vääräleuka. Luotettava, se on se tärkein. Ei se hulluja tee vaikkei ukkomies olekaan. Työnsä hoitaa, ei turhia hosu tai huutele. Samanlainen kuin minä, katsotaan mitä täältä jää käteen ja ehkä sitä ehtii vielä joskus vaimon ottaa ja pari mukulaakin tehdä jos Luoja päiviä suo. Mutta siihen saakka ei ole muuta turvaa ja tukea kuin tuo vääräleuka takana, ja tuo toinen sitten kiilassa edellä.

Hyvältä tuoksuu multa, on pehmeää ja kivetöntä peltoa. Tuohon olisi hyvä ruista laittaa, on nauriille liian mustaa. Vaan taitavat jotain muuta täällä viljellä, etelän miehet.

Sen sanon että kirkot vaan on komiat, pajon kultaa. Tietää sen kenen taskuista nekin on kerätty. Paavin voudit on saaneet ahkerasti kiertää. Luulisi sen polskinkin ymmärtävän oman etunsa, mutta ei.

Taitaa olla rahan kanssa tappelijoita kyllä suurin osa. Heti ovat puolta vaihtamassa kun hassusti käy. En minä niiden varaan laske vaikka nuokin tuossa nyt meidän lipun alla seisovat, en voi. Outoja kieliäkin puhuvat, ja mistä niiden aivoituksia tietää. Parempi se on omassa porukassa, ainakin tietää kun silmiin katsoo että siinä on sanansa mittainen mies.

Taidanpa vähä löystyttää noita pistooleja, ei niitä parane voimalla repimään ruveta, voi tulla kiire. Nooh, Polle, maltahan vielä. Sinä se et joka rasahdusta säiky, hyvän matkaa on menty yhdessä. Haistat jo että kohta mennään. Hikihän tässä tulee kuin noin porottaa.

”Eikös myö hoiella tuosta sarka puhtaaksi?”

No hoirellaan, hoirellaan. Nytkö jo lähdetään? Hyvä, tiivistä, tiivistä. Turvalliselta se tuntuu, lämmin hevosen kylki, vääräleuan pohje ja tuon toisen tuossa edellä. Andersin nuori herra oikein haluamalla halusi kärkeen, sankarina meinaa kotiin tulla. Katsotaan pääseekö. Mutta osaa se tasaisesti mennä ja hyvin pitää kiilan kasassa. Mikäs tässä, kaikki tekee osansa.

HAKKAA PÄÄLLE!

– JA

– – –

6. marraskuuta vietetään hakkapeliittain päivää. Aitosuomalaiset ylioppilaat perustivat sen vuonna 1932 vastineeksi ruotsalaisuuden päivälle.

Aitosuomalaisuus oli 1920- ja 30-luvuilla toiminut liike, joka pyrki parantamaan suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin asemaa muun muassa vaatimalla Helsingin yliopiston ja armeijan suomalaistamista, suomenkielisten oppikoulujen määrän nostamista ja virastojen kielisuhteiden korjaamista. Aitosuomalaiset olivat myös huolissaan oikeuslaitoksen, ulkoasiainhallinnon ja Suomen edustajistojen ruotsinkielisyydestä sekä niiden käyttämisestä jopa suomalaisen kulttuurin vähättelyyn.

Hakkapeliitat taasen olivat suomalaisia ratsusotilaita 30-vuotisessa sodassa (1618-48). Nimi juontuu heidän käyttämästään ”hakkaa päälle!” -sotahuudosta. Myöhempinä aikoina hakkapeliitat ovat tulleet tutuiksi erityisesti Sakari Topeliuksen historiallisesta romaanista Välskärin kertomuksia.

Ylläoleva, jäsenemme kirjoittama kuvitteellinen tarina kertoo suomalaisen ratsusotilaan – hakkapeliitan – ajatuksista sodan tiimellyksessä.

Hakkapeliittain päivä on myös yksi neljästä Suomen Sisun vuosittaisesta valtakunnallisesta tapahtumasta. Tänä vuonna sitä vietetään 18. marraskuuta Helsingissä. Samalla juhlistetaan 25-vuotiasta Suomen Sisua. Kutsu löytyy tuoreimmasta jäsenkirjeestä (4/2023).