“En ymmärrä sitä miksi Suomeen päästetään tietoisesti niitä ihmisiä joita vähiten kiinnostaa sopeutua uuteen kotimaahansa ja jotka tietoisesti halveksivat uuden kotimaansa kulttuuria”
Ohessa esiintyvä lainaus ei ole Teuvo Hakkaraisen tai Suomen Sisun suusta, vaan lainaus eräältä bosnialaiselta muslimilta, jonka kanssa keskustelin lentomatkan Helsingistä Istanbuliin. Henkilö itse oli uskoansa avoimesti tunnustava muslimi, joka työskenteli suomalaisessa yrityksessä ja vietti vapaa-aikansa perheen ja uskontonsa parissa. Henkilön pohdinnassa kiteytyi pitkälti se asia, mikä vaivaa suomalaista maahanmuuttokeskustelua: keskustelua käydään ainoastaan valtaväestön edustajien kesken ja se on voimakkaasti jakaantunut kahteen leiriin. Monikulttuurisuutta kannattavat eniten julkisella sektorilla työskentelevät punavihreät akateemikot, jotka edustavat näennäisen humaania linjaa, maahanmuuttokriittisten edustaessa pragmaattisempaa väestönryhmää, joka korostaa enemmän taloudellisia tai kulturillisia puolia.
Varsinaista monikulttuurillisuus-keskustelua vaivaa kuitenkin pienten yksityiskohtien näpertely, missä yksittäistä rikosta tai rasistista kokemusta pidetään omaa maailmankatsomusta tukevana faktana. Yksityiskohtien korostaminen tekee ihmisen kuitenkin sokeaksi suuremmille kokonaisuuksille, sillä yksityiskohdat kuvastavat vain ongelman oireita, eivät sen todellista syytä. Monikulttuurillisuus tarkoittaa katsantakannasta riippuen ihannetta, johon kuuluvat ainakin seuraavia ominaisuuksia:
1. Yhteiskunnassa tulisi olla monia erilaisia kulttuureita, jotka elävät sovussa keskenään.
2. Julkisen vallan tehtävä on tarjota monikulttuurisen yhteiskunnan toteutumiselle puitteet
3. Ihanteen kanssa ristiriitaisia tottumuksia tulee pyrkiä purkamaan (koskee tosin vain valtaväestöä)
4. Tavoitteena on tarjota vähemmistökulttuureille mahdollisuus toteuttaa itseänsä vapaasti.
5. Monikulttuurinen yhteiskunta edistää myös muiden vähemmistöjen oikeuksia.
Ensimmäinen virhe monikulttuurisessa ideaalissa on väärä käsitys kulttuurista, joka nähdään enemmänkin vain harmittomana makuasiana. Tähän harhakuvaan kuuluu oletus siitä että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, joiden erot rajoittuvat esimerkiksi vain ruokaan, taiteeseen ja eksoottiseen pukeutumiseen. Kulttuuri on kuitenkin pelkkiä henkilökohtaisia tottumuksia laajempi kokonaisuus, johon voidaan laskea melkeinpä kaikki periytyvät ominaisuudet joita ei voida selittää geeneillä.
Kulttuuriin sisältyy niin hyvässä kuin pahassa paljon ominaisuuksia, jotka määrittelevät sen alaisuudessa eläneen ihmisen toimintaa. Kulttuuriin sisältyy vuosisatoja pitkä yhteinen historia, käsitys oikeudenmukaisuudesta, käsitys vapaudesta, käsitys perheestä, miehen ja naisen välisestä suhteesta ja niin edelleen. Kulttuuri pitää sisällään ominaisuuksia, jotka pitkälti selittävät poliittisia päätöksiä, yleistä maailmankatsomusta, käyttäytymistä sekä erilaisia yhteiskuntamalleja. Kulttuuri vaikuttaa paljon niihin asioihin, joita yksilöt pitävät tärkeinä ja joiden puolesta he ovat tarvittaessa valmiita taistelemaan. Tässä mielessä kulttuuri on aina kollektivistinen ominaisuus.
Ajatus toimivasta monikulttuurisesta yhteisöstä on tässä mielessä toimimaton malli, sillä se pitää sisällään paljon toistensa kanssa riiteleviä meemejä, joiden ristiriita korostuu erityisesti silloin, kun yhdelläkään kulttuurilla ei ole alueellista hegemoniaa. Niissäkin maissa, missä väestö koostuu pitkälti maahanmuuttajista esiintyy paljon separatistisia alakulttuureja, jotka eivät usein tule toimeen toistensa kanssa. Yhdysvalloissa tämä jako tapahtuu pitkälti alueiden, uskontojen ja rotujen mukaan, jotka aiheuttavat sangen poikkeavia käsityksiä hyvästä elämästä, ihanteista ja toisten ihmisryhmien kunnioittamisesta. Eri kulttuurien ja rotujen eristäytyminen on tietyllä tapaa luonnollinen reaktio, sillä ihmiset usein hakeutuvat niihin yhteisöihin, missä puhutaan “yhteistä kieltä”.
Yksilön asema on tietoisesti luodussa monikulttuurisessa yhteisössä vaikea, sillä jokainen yksilö nähdään vain vaikeasti määritettävän kulturillisen klusterin osana, jonka tarpeet julkinen valta pyrkii täyttämään stereotypioiden avulla. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii uudesta aapiskirjasta käyty keskustelu, missä aapisessa esiintyvien possujen nähtiin loukkaavan muslimeja, vaikka suurinta osaa muslimeista ei tämä asia kiinnostanut pätkääkään. Julkisen vallan resursseja ohjataan monikulttuurisuuden edistämisen nimissä niille tahoille, jotka usein pitävät eniten ääntä mutta jotka usein kaikista vähiten koskettavat sitä tavallista maahanmuuttajaa, joka haluaa vain elää itsenäisesti ja elää onnellisena. Monikulttuurin korostaminen on aina ristiriidassa yksilökeskeisyyden kanssa, sillä se nimensä mukaisesti korostaa yhteisöllistä ominaisuutta yksilöllisyyden sijasta.
Monikulttuurisen ihanteen toinen ongelma on oletus siitä, että maahan saapuvat ihmiset itse haluaisivat monikulttuuria. Esimerkiksi köyhiltä paimentolaisalueilta saapuvat muslimit tuskin ovat kiinnostuneita länsimaisen maailman homoihanteista, naisten asemasta tai anglo-saksisesta liberalismista, sillä heidän kulturillinen taustansa ja käsitys oikeudenmukaisuudesta on sekulaareihin länsimaalaisiin verrattuna hyvin poikkeava. Ottaen huomioon että jokainen yhteisö omistaa oman käsityksensä moraalista, ei ole lainkaan ihme että ristiriitoja syntyy kun näitä hyvin poikkeavia maailmankatsomuksia yritetään sovittaa yhteen. Länsimaalainen kulttuuri on herkän ja useita satoja vuosia kestäneen kehityksen tulos, eikä sitä voi “ohjelmoida” täysin eri taustaa edustaviin ihmisiin muutamassa vuodessa. Kulttuurishokki on varmasti vähintään yhtä suuri mitä Tulvan aktivistilla olisi Saudi-Arabiassa.
Jos monivärisen ja vapaan yhteiskunnallisen ihanteen näkökulmana toimisi yksilökohtainen diversiteetti, voitaisiin puhua monietnisestä yhteiskunnasta, jossa jokainen ihonväriin, sukupuoleen, rotuun tai uskontoon katsomatta toimisi yhteisillä pelisäännöillä. Monietnisessä ja yksilökeskeisessä yhteiskunnassa jokaisen ihmisen tulisi hyväksyä yhteiset non-aggressioperiaatteeseen nojautuvat säännöt tai vaihtoehtoisesti poistua maasta. Nämä yksilönvapaudet olisivat yhtenäisiä, eikä niillä olisi eri painotuksia jotka ovat riippuvaisia ihmisen syntyperästä. Tämän ideaalin toteutuminen vaatisi tarkempaa seulaa maahan tulevien suhteen, vaikkakaan ei välttämättä tiukempaa maahanmuttopolitiikkaa. Tämä tarkempi seula tarkoittaisi esimerkiksi yhteiskunnallisten kannusteiden muuttamista yrittäjähenkisyyttä ja yksityistä sektoria tukevaksi pelkän oleskelun sijasta.
On Suomen kannalta valitettavaa, että kaikista ahkerimmat maahanmuuttajat ympäri maailmaa muuttavat mielummin Yhdysvaltoihin, Australiaan ja Uuteen-Seelantiin kuin Suomeen.
Tuukka Kuru
(Kirjoittaja on Suomen Sisun jäsen sekä Muutos 2011 -puolueen aktiivi)