Taustaa
Eugen Schauman (1875-1904) oli suomenruotsalainen virkamies ja sortovuosien aktivisti, joka 16. kesäkuuta 1904 ampui Nikolai Bobrikovin, joka oli yksi ensimmäisen sortokauden pääarkkitehdeista. Sovittaakseen tekonsa hän välittömästi sen jälkeen surmasi itsensä.
Omana aikanaan Schaumania pidettiin kansallissankarina, ja vaikka hänen ratkaisunsa olikin äärimmäinen – kyseessä lienee Suomen historian tunnetuin poliittinen murha – se hyväksyttiin laajalti. Käytännössä voidaan sanoa, että Bobrikovin väistyminen 1904 ja seuraavana vuonna alkanut suurlakko päättivät ensimmäisen sortokauden. Lopulta vuonna 1906 tapahtunut äänioikeus- ja eduskuntauudistus toi Suomeen modernin yksikamarisen eduskunnan, sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden.
Kuolemansa jälkeen Schauman haudattiin ensin nimettömään hautaan Helsingin Malmin hautausmaalle. Olojen rauhoituttua 1906 hänet haudattiin uudelleen Porvooseen. Uudelleenhautajaisista muodostui suuri kansallinen surujuhla. Myöhemmin paikalle valmistui komea hautamuistomerkki, jonka pystytti Helsingin yliopiston ylioppilaskunta lahjoitusvaroin.
Muistaminen perinteenä
Eugen Schaumanin haudasta muodostui nopeasti suoranainen pyhiinvaelluskohde sortovuosien vihastuttamalle kansalle. Erityisen aktiivisia hänen muistamisessaan olivat ylioppilaat, jotka myös keräsivät hautamuistomerkin hankkimiseen tarvittavan rahasumman. Vaikka muistamisen perinne on vuosien saatossa hiipunut, niin tietojemme mukaan se kuitenkin elää osan yliopistoväestä keskuudessa yhä.
Suomen Sisu päätti vuonna 2015 silloisen puheenjohtajansa Olli Immosen johdolla osaltaan elvyttää perinnettä ehkä tunnetuimman sortovuosien aktivistimme muistamiseksi. Tästä alkaen joukko sisulaisia ja muita kiinnostuneita on vieraillut hänen hautamuistomerkillään Porvoossa vuosittain, aina 16. kesäkuuta. Edes koronavuodet eivät ole onnistuneet katkaisemaan perinnettä.
Schaumanin päivä 2022
Tänä vuonna vietimme Schaumanin päivää – ensimmäistä kertaa virallisesti tällä nimellä – kesäisessä Porvoossa 16. kesäkuuta. Tilaisuus oli tuttuun tapaan kaikille kiinnostuneille avoin ja sen toteutti Suomen Sisun Uudenmaan piiri piiripäällikkö Kristian Vidingin johdolla. Suomen Sisun käräjiä paikalla edustivat I varapuheenjohtaja Kari Salminen, kirjuri Elias Nummelin ja käräjien jäsen Nico Saramo. Haudalle laskettiin seppele, jonka nauhoihin oli kirjoitettu teksti: Annoit itsesi isänmaalle.
Seppeleenlaskua seurasi Vidingin pitämä puhe, jossa hän korosti, kuinka Eugen Schaumanin muistaminen on nyt Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan myöta ajankohtaisempaa kuin aikoihin. Schauman sattumoisin syntyi Harkovassa – nykyisessä Ukrainassa – mutta tämä ei suinkaan ole ainoa syy.
Ensimmäisenä pointtina Viding nosti esiin Turkin diktaattorin Suomea kohtaan esittämät syytökset:
Moni varmaan tietää sanonnan, jonka mukaan yhden vapaustaistelija on toiselle terroristi. Nythän Suomen Nato-jäsenhakemus on hieman yllättäen vastatuulessa, kun Turkin diktaattori syyttää Suomea “terroristien tukemisesta”. No, käytännössähän tässä on kyse siitä, että Suomi – kuten monet muutkin maat maailmassa – ovat myöntäneet turvapaikkoja Turkin kurdeille, joista jotkut sitten kuuluvat Kurdistanin työväenpuolueeseen – eli PKK:hon. Ja varmaan jotkut heistä ovat sitten käyttäneetkin – ainakin Turkin näkökulmasta – terrorismiin rinnastettavia keinoja ajaakseen oman kansansa asiaa. Schaumanin aikaan oli Suomessa olemassa vastarintajärjestö nimeltä Kagaali, jota varmasti on Venäjällä pidetty terroristijärjestönä, vaikka sen tärkein ase olikin ihan puhdas propaganda.
Meillä Suomen Sisussa on lähtökohtana ajatus, että jokaisella kansalla on oikeus itse päättää omista asioistaan, ja tätä tavoitetta me edistämme ihan kansanvallan keinoin. Toisaalta meille se on mahdollista. Schaumanin ajan suomalaisille – tai Turkin kurdivähemmistölle – välttämättä ei.
Toiseksi Viding muistutti siitä, kuinka Venäjän päämäärät paikallisen kielen ja kulttuurin hävittämiseksi 1900-luvun alun Suomessa ja 2020-luvun Ukrainassa ovat hyvinkin samankaltaiset:
Schaumanin aikaan vallitsi niin kutsuttu ensimmäinen sortokausi, jolloin Suomessa oli kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin johdolla vallalla määrätietoinen ja ankara venäläistämispolitiikka. Käytännössä tarkoitus oli hävittää suomalaisuus – kieli ja kulttuuri. Juuri tätä samaa Venäjä nyt yrittää Ukrainassa. Ja kuten Schauman ja monet muut sortovuosien aktivistit 1900-luvun alun Suomessa, niin myös ukrainalaiset taistelevat nyt oikeudestaan olla itsenäinen kansakunta – irti Venäjän mielivallasta. Ja kuten Schauman, moni heistä joutuu myös maksamaan maansa ja kansansa vapaudesta sen kaikkein kovimman hinnan – antamalla henkensä.
Kolmanneksi Viding arvioi, että vaikka Schaumanin muistaminen vielä joitain vuosia sitten pyrittiin leimaamaan lähinnä äärijärjestöjen harjoittamaksi “terrorismin ihannoinniksi”, ovat ajat sen suhteen muuttuneet:
Uskoisin, että nyt, kun se vanha vainooja on taas muistuttanut meitä todellisesta luonnostaan, on suuremmankin yleisön helppo ymmärtää, miksi me muistamme Schaumania. Viime vuosinahan tämä hänen muistamisensa on varsinkin poliittisen vasemmiston toimesta yritetty leimata ääriliikkeiden touhuksi. Sivumennen sanoen, on aika erikoista, että moni laitavasemmistolainen on sitten toisaalta valmis antamaan tukensa äärimmäisillekin keinoille, jos puhutaan heidän omista viiteryhmistään. Mutta se siitä; kognitiivinen dissonanssi on mikään juttu vain, jos siitä välittää.
Puheensa päätteeksi Viding halusi muistuttaa vielä, kuinka Schauman oli – joistain satunnaisista terroristisyytöksistä huolimatta – sekä omana aikanaan että pitkään sen jälkeenkin “laajalti juhlittu kansallissankari”. Itse säveltäjämestari Jean Sibelius sävelsi hänelle hautajaismarssin. Ja kuten aiemmin mainittiin, häntä muistivat pitkään myös ylioppilaat, jotka myös kustansivat hänelle hautamuistomerkin. Itse asiassa tästä syystä olimmekin esittäneet sosiaalisessa mediassa viime hetken toiveen, että tilaisuuteen osallistujat sonnustautuisivat ylioppilaslakkeihin.
Murhapaikalla, silloisen senaatin, nykyisen Valtioneuvoston linnan portaikossa, on presidentti P. E. Svinhufvudin aloitteesta vuonna 1933 kiinnitetty kyltti, jossa lulee latinaksi: Se Pro Patria Dedit. Suomenkielinen mukaelma tästä – Annoit itsesi isänmaalle – löytyy haudalle tänä vuonna laskemamme seppeleen nauhoista.
Helsingin Kulosaaressa sijaitsee vuonna 1958 nimetty Eugen Schaumanin puisto. Vielä niinkin myöhään häntä on siis tällä tavoin muistettu.
Ja me muistamme häntä nyt vierailemalla hänen haudallaan vuosittain.
OIKAISU: Toisin kuin kirjoituksessa alun perin väitettiin, seppeleen nauhojen muistolause – Annoit itsesi isänmaalle – ei ole suora käännös Valtioneuvoston linnan muistolaatan latinankielisestä tekstistä, vaan ainoastaan mukaelma siitä. Se Pro Patria Dedit tarkoittaa sananmukaisesti (Hän) on antanut itsensä isänmaan puolesta. Kiitämme aktiivista seuraajaamme tekemästään huomiosta!
