Suomen Sisun Uudenmaan piiri järjesti itsenäisyyspäivänä 2019 perinteisen Suomen Sisun itsenäisyyspäivän vieton. Itsenäisyyspäivän ohjelma julkaistiin etukäteen, se oli avoin kaikille kiinnostuneille ja siihen pystyi tulla mukaan haluamiinsa kohtiin.
Aloitimme osallistumalla Suomalaisuuden Liiton järjestämään itsenäisyyspäivän valtakunnalliseen lipunnostoon Tähtitorninmäellä. Suomen lippu nousi liehumaan harmaassa ja sateisessa säässä Helsingin ylle. Tästä Sisun seurue jatkoi porukassa läheiselle Kaivopuiston Itsenäisyyden kuuselle, jonka muistomerkille laskimme kynttilän.
Kaivopuistosta kuljimme seuraavaan kohteeseemme Hietaniemen hautausmaalle, jossa kiersimme reilun tunnin kestävän hautausmaakierroksen. Sisun perinteisellä kierroksella kävimme läpi isänmaan puolesta taistelleiden hautoja ja muistomerkkejä, joille laskimme roihuja ja kynttilöitä. Kohteisiimme kuuluivat mm. Sankariristi, erilaiset vapaaehtoisten haudat, Vapaussodassa kaatuneiden haudat ja jääkärien hauta. Yksittäisten henkilöiden haudoista kunnioitimme marsalkka Mannerheimia, Artur Sirkiä, Bobi Sivéniä ja Akseli Gallen-Kallelaa. Lisäksi matkustimme Lauttasaareen, jossa laskimme kynttilän niin sanotun tuntemattoman sotilaan haudalle, Oolannin sodassa kaatuneeksi myöhemmin tunnistetun krenatööri Joseph Backin haudalle.
Lauttasaaressa nautimme yhteisen lounaan. Illan kruunasi 612.fi-yhdistyksen järjestämä soihtukulkue, jossa kuuntelimme juhlapuheen ja marssimme soihtuja kantaen vielä illan pimeydessä sankarihaudoille. Kulkueen edessä kulki Suomen lippu ja tämän vuoden lipunkantaja oli Suomen Sisun seuraavaksi puheenjohtajaksi viime suurkäräjillä valittu Henri Hautamäki.